TARINA REIKÄISESTÄ KUKKAROSTA

Minulla oli taannoin ongelma joka kesti liiankin pitkään. Rahapussissani oli nimittäin reikä. Kolikko-osaston ommel oli ratkennut. Sitä ei oikeastaan nähnyt silmällä, mutta kun sujautti sinne vaihtorahoja, ne useimmiten valahtivat lattialle saman tien, ennen kuin olin ehtinyt tyrkätä pussia takataskuun. Aika kiusallista oli joskus jossain tilanteessa kontata ja kerätä vieriviä kolikoita pitkin lattiaa. Kestin kuitenkin tätä harmia pitkään, sillä pussini oli muuten vielä toimiva, käteen käyvä, tutun oloinen ja mieluinen, ihan kuin unilelu lapselle. Kyllähän te ymmärrätte. Mutta kerran kun luotto- ja asiakaskorttiosastokin oli ratkennut ja koko mittava arsenaali levähti kaupan kassaneidin ihmeteltäväksi, mittani tuli täyteen. Heti tilaisuuden tullen hankin uuden ehjän kukkaron ja vapautin vanhan tehtävistään.
Näissä vaiheissa päähäni tuli jostain hämärä muistinhäivähdys. Eikö Raamattu jossain kohden puhu jotain reikäisestä kukkarosta ja varoita laittamasta sinne rahaa. Vaikka en tämän enempää asiasta muistanut, asia selvisi hakukoneen avulla muutamassa sekunnissa.
Profeetta Haggaihan se tämmöiseen asiaan kiinnitti huomiota jo 520 v. ennen ajanlaskumme alkua. Mutta kun luin tätä tekstiä alkoi tuntua että hei, tämähän sopii erikoisen hyvin juuri tähän aikaan.
1:3-4 Mutta profeetta Haggain kautta tuli tämä Herran sana: "Onko sitten aika teidän asua paneelilla kau-nistetuissa huoneissanne, kun tämä huone on rauniona?

1:6 Te kylvätte paljon, mutta saatte vähän. Te syötte, mutta ette tule ravituiksi. Te juotte, mutta jano ei sammu. Te vaatetatte itsenne, mutta ei tule lämmin. Ja palkkatyöläinen panee työpalkan reikäiseen kukkaroon.
1:9 Te odotatte paljoa, mutta se menee vähiin. Te tuotte kotiin, mutta minä puhallan sen pois. Minkä täh-den? sanoo Herra Sebaot. Minun huoneeni tähden, kun se on rauniona ja te juoksette kukin oman huo-neenne hyväksi.
Luulen että tämä pätee hyvin monellakin tasolla. Monien eurooppalaisten vanhojen valtioiden talous on raunioina. Velkaantuminen on kasvanut yli kohtuullisen rajan, mutta kansalaiset vaativat itselleen vain lisää. Me länsimaalaiset olemme kenties vielä paljon itsekkäämpiä, kuin nuo ihmiset jotka elivät Kuningas Daarejaveksen aikaan. Olemme kuin huonosti kasvatetut kakarat herkkupöydässä huutamassa, minulle ensin, minulle ensin. Tässä kilpavarustelussa sanoisinko kilpakuluttamisessa jäävät jalkoihin yhteiskunnan heikoimmat puolensa pitäjät kuten lapset, nuoret, ja eri syistä syrjäytyneet kanssamatkaajamme.
Puhtain paperein Haggain testissä tuskin selviämme me kristitytkään, ainakaan täällä länsimaissa. Onhan meillä useimmiten komeat kirkot ja rukoushuoneet ja paljon toimintaa. Mutta tuntuu niin ajankohtaiselta Haggain sana, ”Te odotatte paljon, mutta se menee vähiin”. Olisikohan Haggailla jotakin sanottavaa myös minulle, mietin itsekseni rikkinäisen kukkaroni äärellä.