Elettiin Joulunaikaa 1996. Olimme hankkineet Jyväskylän Kuokkalasta vanhan ränsistyneen talon ja remontoineet siitä itsellemme asunnon. Saimme tuolloin Jouluvieraaksi Äitini Kertun ja Sisareni Eevan nyt jo molemmat edesmenneitä. Luultavasti Äiti toi tuliaisena Maaseudun Tulevaisuus lehden joka ei minulle tuohon aikaan tullut vaikka nuoruudessa olin sitä tottunut lukemaan.Joulunumerossa oli eräs runo joka jollain tavalla vaikutti minuun niin että luin sen useaan kertaan ja mietiskelin sitä pitkään. Taisi ihan silmät kostua niin syvältä tuo runo kosketti. Se oli muutoinkin hyvin tunnelmallinen ja mieliinpainuva Joulu.
Ajattelin että tämä runo täytyy tallentaa ja niinpä laitoin sen ison tietosanakirjaan väliin jossa arvelin sen parhaiten säilyvän. Seuraavana vuonna kaivoin sen sieltä esille ja kun oli joku tilaisuus missä piti jotain Joulusta sanoa käytin runoa puheessani. Mutta nytpä en enää muistanut laittaa sitä tuohon alkuperäiseen paikkaan kirjan väliin vaan laitoin sen ajattelematta enempää kirjoituspöydän laatikkoon. No minun kirjoituspöydälläni on yleensä aina liian paljon papereita, tarpeellisia ja tarpeettomia. Johonkin papereiden sekaan runokin sitten hukkui ja kun yritin hakea sitä päästäkseni taas Joulufiilikseen ei sitä löytynyt millään. Useaan otteeseen aina Joulun alla kaipasin tätä runoa ja pengoin laatikoitani mutta turhaan. Jouluruno oli hukassa. Mutta tiedättekö mitä? Kun menneen vuoden maaliskuussa teimme muuttoa tänne Viestinmäelle ja yksitellen järjestelin papereitani sieltähän se löytyi jostain välistä. Nyt päätin että pidän tästä parempaa huolta ja toin lappusen tänne Kolkulle. Se oli minulla syntymäpäivilläni huhtikuussa ja siteerasin sitä siellä.Mutta taas se unohtui jonnekin. Muutaman päivän tein kovaa aivovoimistelutyötä koettaen kerrata mihinkähän se tuli keväällä laitetua. Tämä työ tuottikin taas tuloksen ja menin etsimään kesäpuseroani jonka taskussahan se olikin,joten taas on Joulutunnelma pelastettu. Mutta nytpä vahingosta viisastuneena talletankin sen tänne tarinapalstalle ettei taas ensi vuonna tarvitse järjestää suuretsintää. Runon on kirjoittanut minulle tuiki tuntematon Timo Mäenpää. Varmaan on metsien miehiä Timokin joten terveisiä vaan ja elä pane pahaksesi vaikka lainaan tekstiäsi tänne Kolkkulaisten luettavaksi. Tuula Kekkonen luki tämän muuten Kolkkulaisten pikkujoulussa joten lähetä lasku jos olet Teoston jäsen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti