MUUTEN KERRON ISÄLLE!

Kesä on taas vilahtanut ohitse, hyvä kesä, vaihtelevine säineen ja marjasatoineen. Parasta antia minulle olivat ne kolme viikkoa kun pojan lapset taas viettivät kanssamme. Vaikka koville välillä otti kuunnella melkein jatkuvaa kihinää ja kinastelua. Minun on tunnustettava että jouduin välillä turvautumaan puuliiteriterapiaan. Onneksi minulla, niin kuin monilla ikäisilläni miehillä, on liiterin ovi aina avoin ja paljon puita, joiden piiriin voi välillä vetäytyä hermoja lepuuttamaan.
Artturi 12v. on luultavasti perinyt papaltaan taipumuksen leikkimieliseen kiusoitteluun ja härnäämiseen. Se kohdistuu lähes poikkeuksetta kaksi ja puoli vuotta nuorempaan sisareen Anneen, joka hänkin tarjoaa kinastelussa veljelleen ihan täyden vastuksen. Mutta joskus kun kinastelu äityy kuumimmilleen, Anne vetää esiin viimeisen valttikortin. Tomerasti ja vakuuttavasti hän komentaa veljeään, l o p e t a, m u u t e n  k e r r o n  I s ä l l e!  Vetoomus näyttää jopa toimivan.
Jotenkin tuo lause herätti mielessäni eräänlaisen ajatusleikin. Kristittyinä meillä on oikeus ja mahdollisuus kertoa asioistamme ja ongelmistamme Taivaan Isälle. Liian harvoin tuota mahdollisuutta ainakin minun tulee käytettyä. Usein jatkan omin voimin taistelua liiankin pitkään.
Nykyään puhutaan paljon kiusaamisesta. Kiusaamista on kuulemma ainakin perheissä, avioliitoissa, päiväkodeissa, kouluissa, armeijassa, työpaikoilla, seuroissa ja yhdistyksissä, ja jopa seurakunnissa.
Jatkoin ajatusleikkinä. Entäpäs jos näissä kiusaamistilanteissa ottaisikin käyttöön Annen konstin. Tepsisikö tämä tapa? Sanotaan nyt vaikka työpaikalla. Josko vaan menisit tuon kiusaajan juttusille kahden kesken ja sanoa pamauttaisit, kuule lopeta tuo sorsiminen, muutoin alan kertomaan sinusta Taivaan Isälle. Mitenhän tuo toimisi? Kokeilepas!

TARINA REIKÄISESTÄ KUKKAROSTA

Minulla oli taannoin ongelma joka kesti liiankin pitkään. Rahapussissani oli nimittäin reikä. Kolikko-osaston ommel oli ratkennut. Sitä ei oikeastaan nähnyt silmällä, mutta kun sujautti sinne vaihtorahoja, ne useimmiten valahtivat lattialle saman tien, ennen kuin olin ehtinyt tyrkätä pussia takataskuun. Aika kiusallista oli joskus jossain tilanteessa kontata ja kerätä vieriviä kolikoita pitkin lattiaa. Kestin kuitenkin tätä harmia pitkään, sillä pussini oli muuten vielä toimiva, käteen käyvä, tutun oloinen ja mieluinen, ihan kuin unilelu lapselle. Kyllähän te ymmärrätte. Mutta kerran kun luotto- ja asiakaskorttiosastokin oli ratkennut ja koko mittava arsenaali levähti kaupan kassaneidin ihmeteltäväksi, mittani tuli täyteen. Heti tilaisuuden tullen hankin uuden ehjän kukkaron ja vapautin vanhan tehtävistään.
Näissä vaiheissa päähäni tuli jostain hämärä muistinhäivähdys. Eikö Raamattu jossain kohden puhu jotain reikäisestä kukkarosta ja varoita laittamasta sinne rahaa. Vaikka en tämän enempää asiasta muistanut, asia selvisi hakukoneen avulla muutamassa sekunnissa.
Profeetta Haggaihan se tämmöiseen asiaan kiinnitti huomiota jo 520 v. ennen ajanlaskumme alkua. Mutta kun luin tätä tekstiä alkoi tuntua että hei, tämähän sopii erikoisen hyvin juuri tähän aikaan.
1:3-4 Mutta profeetta Haggain kautta tuli tämä Herran sana: "Onko sitten aika teidän asua paneelilla kau-nistetuissa huoneissanne, kun tämä huone on rauniona?

1:6 Te kylvätte paljon, mutta saatte vähän. Te syötte, mutta ette tule ravituiksi. Te juotte, mutta jano ei sammu. Te vaatetatte itsenne, mutta ei tule lämmin. Ja palkkatyöläinen panee työpalkan reikäiseen kukkaroon.
1:9 Te odotatte paljoa, mutta se menee vähiin. Te tuotte kotiin, mutta minä puhallan sen pois. Minkä täh-den? sanoo Herra Sebaot. Minun huoneeni tähden, kun se on rauniona ja te juoksette kukin oman huo-neenne hyväksi.
Luulen että tämä pätee hyvin monellakin tasolla. Monien eurooppalaisten vanhojen valtioiden talous on raunioina. Velkaantuminen on kasvanut yli kohtuullisen rajan, mutta kansalaiset vaativat itselleen vain lisää. Me länsimaalaiset olemme kenties vielä paljon itsekkäämpiä, kuin nuo ihmiset jotka elivät Kuningas Daarejaveksen aikaan. Olemme kuin huonosti kasvatetut kakarat herkkupöydässä huutamassa, minulle ensin, minulle ensin. Tässä kilpavarustelussa sanoisinko kilpakuluttamisessa jäävät jalkoihin yhteiskunnan heikoimmat puolensa pitäjät kuten lapset, nuoret, ja eri syistä syrjäytyneet kanssamatkaajamme.
Puhtain paperein Haggain testissä tuskin selviämme me kristitytkään, ainakaan täällä länsimaissa. Onhan meillä useimmiten komeat kirkot ja rukoushuoneet ja paljon toimintaa. Mutta tuntuu niin ajankohtaiselta Haggain sana, ”Te odotatte paljon, mutta se menee vähiin”. Olisikohan Haggailla jotakin sanottavaa myös minulle, mietin itsekseni rikkinäisen kukkaroni äärellä.

JUURET KUKKAPURKISSA

Aiheen tähän juttuun sain katsellessani ”Inhimillinen tekijä” nimistä tv-ohjelmaa. Ohjelmassa haastateltiin ihmisiä, jotka olivat joutuneet luopumaan lapsuuden kodistaan ja maisemistaan. Erään haastateltavan lapsuuskoti oli jäänyt Lokan tekojärvenn alle voimayhtiön pakkolunastettua tilan. Tapaus oli selvästi jättänyt tähän ihmiseen pysyvät jäljet, vaikka  aikaa oli jo kulunut vuosikymmeniä. Hän oli elämänsä varrella asunut useissa eri paikoissa Suomessa ja Skandinaviassa, ja suunnitteli nyt lähteä viettämään vanhuuttaan Afrikkaan. Hän sanoi että sen jälkeen kun lapsuudenkoti oli pakolla viety, ja juuret sinne katkaistu, hän ei ole uskaltanut enää kasvattaa juuria muuta kuin kukkapurkkiin.

Tämä ohjelma sai minut miettimään omaa elämänmatkaani ja omia juuriani, missä ne oikein ovat. Olen syntynyt ja kolmanneksen tähän asti eletyistä vuosista asunut täällä  Viitasaarella, sen ehkä kaikkein syrjäisemmällä kylällä Kolkulla. Ei ole pahaa sanottavaa, eikä huonoja muistoja noista vuosista. Mutta sitten tuli aika lähteä katsomaan, mitä muualla olisi nähtävänä ja tarjottavana. Työn perässä, parempia olosuhteita etsien,  vaihtelunhalusta, tai  kenties ihan johdatuksesta,  on tullut muutettua 18 kertaa ja asuttua Viitasaaren lisäksi neljässä eri kaupungissa. Kunnes 4 vuotta sitten   palasin tänne ns. juurilleni. Eihän juuret minun kohdalla koskaan tänne kokonaan katkenneetkaan, kiireisimpinäkin vuosina tuli ainakin kerran täällä käytyä. Kun kävin aikoinaan täällä rippikoulua, olin kortteeria Viestintalon näyttämön pukukopissa. Tasan tarkalleen samalla paikalla, missä nyt meillä on koti. Minulla on mahdollisuus myös paljon touhuta ihan lapsuuskotini maisemissa. Nukun siellä samassa kamarissa missä olen syntynyt. Pihapiiri on lähes entisensä, jotain on purettu ja jotain uutta sinne rakennettu. Lapsuuden leikkikivi on paikallaan, isot kuuset seisovat paikallaan, vatukot ja mustikkapaikat ovat ennallaan.

Mutta entä ne juuret? Ovatko ne tänne kovinkin vahvat? Mielestäni eivät niin vahvat kuin luulisi. Jotenkin minusta tuntuu, että juureni ovat hyvinkin levällään. Niitä on ikäänkuin kasvanut moneen paikkaan. Kun menen Hämeenlinnaan, tuntuu kuin tulisi vanhaan kotikaupunkiin. Ehdin asua siellä neljässä paikassa. Minun pitää joka kesä tehdä kierros ja katsoa minkälaisia ikkunaverhoja on ikkunoissa, joiden takana aikanaan asuin. Käyn aina  välttämättä Aulangon puistossa, jossa paljon käyskentelimme tulevan vaimoni ja kahden lapseni äidin kanssa lähes 50 vuotta sitten. Samat rituaalit Kotkassa ja Kuopiossa, kun matka sinnepäin suuntautuu. Oma lukunsa on tietysti Jyväskylä, jossa en ehtinyt asua ihan täyttä 30 vuotta. No sehän on tuossa ihan Viitasaaren esikaupungissa, jossa tulee piipahdettua melkeinpä joka viikko, joten juuret eivät pääse kokonaan katkeamaan. Järvenpään seudulla oleskelin nuoruudessa kokonaisen vuoden, ja nyt kun siellä asuu poika perheineen, tuntuu että sinnekin päin on jo juuria rönsynnyt. En siis voi sanoa että omat juureni olisivat kukkapurkissa, ei edes kaikki Viitasaarella, vaikkakin kotiseutulaulun mukaan ”täällä on kaikki, mi kallista on”.

Vakavasti ja kristittynä puhuen, meille voi kehittyä liian vahvoista juurista myös ongelma. Kiinnymme liikaa maisemiimme, mökkeihimme, taloihin ja tanhueisiin, tapoihimme ja tavaroihimme. Muistan että vanhat Helluntaisaarnaajat usein varoittivat, ei nyt juuri  juurista mutta sinnepäin. Saarnasivat mokomat, ettei pitäisi lyödä telttamajan vaarnoja tähän maaperään liian lujaan, että on helpompi irrottaa.  Käskivät myös laittaa ne lavealle, ei ihan siihen teltan reunan viereen. Hyvä neuvo meille itsekullekin. Totta se on, että Raamattu ei missään kehota erityisesti kasvattamaan liian vahvoja juuria yhteen paikkaan. Hebrealaiskirje 13:14 toteaa päinvastaisesti, ”Ei ole meillä täällä pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme”.

SOSIAALINEN MEDIA-VÄLILLÄ TYLSÄ

Liityin minäkin puolisen vuotta sitten sosiaaliseen mediaan, tarkoitan tähän veispuukkiin. Alkuun tuntui aika kivalta. Jotain yhteyttäkin syntyi. Olihan se kiva kuulla mitä vanhat kaverit joita ei ollut tullut nähtyä vuosiin touhuavat. Kuulin että tyttären kotona suursiivous on menossa ja sukulaisrouva leipoo korvapuusteja, ja että poika on ruvennut skarppaamaan. Tuli tunne että on jotenkin enemmän läsnä tutun lähipiirin elämässä. Kiva oli  myös seurata Kallen kalansaaliita. Vähän kateellisenakin katselin kuvia körmyahvenista veneen kokassa. Minulla ei ollut minkäänlaisia kalakuvia, mutta oli sentään aika iso ranka- ja klapikasa. Ei muuta  kun siitä kuvia ottamaan.

Mutta aika suuri osa fb viesteistä on semmoisia että ne menee  minulta yli hilseen. En yksinkertaisesti, ja vaikka kuinka funtsaan  pääse kärryille että mitä niissä tarkoitetaan.  Tietysti kaikki englanninkieliset ilmaisut pysyivät minulta salassa. Niin paljon en ole viitsinyt vaivautua että oisin niitä ruvennut kääntämään vaikka se nyt ei tämän tietotekniikan aikana olisi vaikea ollutkaan.

Mutta paljon menee  yli ymmärryksen ihan tällä kotokielellä . Kovin lyhyet ilmaisut jäävät arvoituksiksi.Esimerkiksi jos joku viestittää vaikkapa että "taas se alkoi " se voi olla lähettäjälle selviö, (loman jälkeen alkoi työt, tai alkoi migreeni) mutta enhän minä nyt ollut ollenkaan noteerannut että hän kenties kuukausi sitten oli jäänyt lomalle. Harmittaa kun ei ymmärrä.

Joillakuilla, näin päättelin oli tylsää eivätkä oikein tienneet  mitä viestittää. Nyt juon kahvia, tai taitaa pitää mennä maate,tai kyllä tämä ristisanatehtävä on vaikea, ovat tietysti sinänsä selkeitä viestejä mutta huomioarvoltaan vähän laihoja.

Varma tapa on tietysti laittaa sinne oman valistuneen  makunsa mukaisia musiikkivideoita. Minuun, epämusikaalinen kun olen nekään eivät kyllä tehoa. Sory vaan kaverit, ei ole helppoa olla meikäläisen mieliksi.Oikeastaan ei kannata yrittääkään nuoremman sukupolven.

Mutta nyt viimeiset viikot tämä fb on ollut ihan mahdottoman tylsä. Kaverit yrittää saada minut kiinnostumaan Sauli Niinistön paidan silityksestä,Antonio Florensin parturin tuolin mallista,Pekka Haaviston lukiotodistuksesta, ja siitä ketä Teuvo Hakkarainen loppujen lopuksi äänestää. Älkää suuttuko kun sanon. Ei tuonsortin asiat oikein  jaksa kiinnostaa. Olen kurkkuani myöten täynnä presidentinvaalia. Toivoisin että vaalit olisivat pian ohi Ehkä sitten tuonne naamakirjaan tulisi jotakin  edes vähän kiinnostavaa.

 Ystävälliset terveiset vaan kaikille kavereille. Jos tulette tännepäin lämmitän savusaunan.

KEITINPÄ HYVÄN SOPAN!

• 
  Lautasellinen hapankaalikalakeittoa 103 e/ 111 kcl

Keitinpä hyvän sopan!               

Muutamien kavereitten kanssa on keskusteltu karppaamisesta ja laihduttamisen vaikeudesta ylipäätänsä. Vaikeaa se tuntuu olevan mutta ei mahdotonta . Olen jonkun verran käyttänyt hapankaalia. Yleensä sitä on totuttu käyttämään rasvaisten ruokien kuten pekonin lisänä. Aikaisemminkin on tullut syötyä hapankaalilla höystettyä lihasoppaa, mutta nyt ajattelin että miksei sitä voisi käyttää kalankin kanssa.

Ei muuta kun lähimarkettiin. Listalla oli hapankaalia 400 g.r rasia, alaskan seipaloja myös 400 gr, 1 purkki ranskankermaa normaalirasvaista, 1 ps7 200 GR. keittojuureksia.

Ja ei kun kattila liedelle. Laitoin litran vettä kiehumaan, kiehuvaan veteen lisäsin seipalat  ja kohta perään keittojuurekset. Sitten kippasin sinne hapankaalirasian ja annoin keiton kiehua n 7-8 min.

Kala tuntui kypsältä, ja lisäsin sinne loppuvaiheessa ranskankermapurkin kokonaisuudessaan. Väänsin  levyn tässä vaiheessa nollille ja kun maistoin  tuntui sopivan suolaiselta joten en lisännyt suolaa vaan heitin muutaman pippurin ja vähän rosmariinia kun tilliä ei löytynyt. Annoin muhia muutaman minuutin ja aloin syömään. Jos sanoisin että se oli hyvää se olisi liian lievä ilmaisu. Sanonkin että se oli taivaallisen hyvää. Söin täyden lautasen ja vähän santsasin. Tuli hyvin täyteliäinen olo Keittoa tuli reilu 3 ltr  siis 7 piripintaa lautasellista. Tiedän että se on hyvää huomenna ja ylihuomennakin.

Ja mitä ravintoaineita tämmöinen keitos sisältääkään ? Siis koko kattila 7 lautasellista.

780 kilokaloria   45.4 gr rasvaa, 78 gr proteiinia,  6.4 gr hiilihydraatteja . Laske ite paljonko   mitä tuosta yhtä lautasellista kohti.

Tämä satsi maksoi lähimarketissa  7.18 e  siis 1.03 e annos

Aikaa keittämiseen meni reilu varttitunti.

Eikä  jäänyt mitään siivottavaa kun käytin kaikki kerralla. Keittiö jäi siis kuntoon ja luulen etten saa emännältä nuhteita, niin kuin joskus on näitten kokkihommien jälkeen käynyt.

Kokeilkaapa karppaajat.

OLEN TALVI-IHMINEN

Olen talvi-ihminen/onko muita ?

Tänään tein kahden tunnin kävelyretken mitä kauneimmissa talvimaisemissa täällä Viitasaarella.

Olen jo pitkään tiedostanut itsessäni merkillisen ominaisuuden. Olen nimittäin talvi-ihminen. En muista koskaan erikoisemmin odottaneeni  kevättä tai kesää jotka ovat vaihtelun vuosi ihan mukavia vuodenaikoja nekin. Syksy kelpaa minulle ihan hyvin, mutta talvea odotan innolla. Tänä syksynä sitä sai odottaa kärsimättömän kauan mutta nyt se vihdoinkin on tullut.

Luulen että tämä ominaisuus kehittyi minuun jo lapsena. Olen syntynyt juuri ennen talvisotaa. Isäni tosin joutui vasta jatkosotaan. Noina sotavuosina meillä pienehkössä maalaistalossa oli työmienenä vanhempi mies nimeltään Eemil. Hän ilmeisesti tykkäsi minusta koskapa otti mukaansa  talvisin, varmaan kesäisinkin  myllyreissuille, rankojen ja heinien ajoon ja muihinkin töihin. Minä olin hevosen reessä vahvaan sarkapalttoon ja lapikkaisiin puettuna. Vaatteet eivät vastanneet nykytasoa mutta  villahousuja, villapaitoja, ja sukkia oli kyllä riittävästi. Totuin siis että talvella ulkona voi olla pitkiäkin aikoja. Opin hyvin nuorena myös hiihtämään ja mäkeä laskemaan.

Minusta on alkanut tuntua että olen tämän ominaisuuteni vuoksi poikkeava ja kuulun todennäköisesti pieneen vähemmistöön eli marginaaliin. Kun muut näin talvella puhuvat innostuneesti siitä miten aikovat viettää tulevan kesän minä vetäydyn yksikseni syrjään kun en tunne kuuluvani joukkoon.  Kun puolestaan yritän tuossa joskus lokakuussa esittää toiveitani pikaisesta lumentulosta ja paljolumisesta ja kylmästä talvesta, niitä ei tunnuta oikein otettavan tosissaan minua katsotaan pitkään ja keskustelu tyrehtyy tähän. Olen siis poikkeava ja näin kuulun vähemmistöön.

Vaikka  en voi sanoa että minua erikoisesti olisi syrjitty eikä pilkattu olen näin presidentin vaalien alla miettinyt pitäisikö antaa tämän seikan vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseeni. Ehkä… minun pitäisi äänestää  tätä vähemmistöjen puolesta puhujaa Eeva Biaude;ta  En kuitenkaan ole saanut selville mikä on hänen suhteensa talveen. Vähän epäilen että ruuhkasuomalaisena  hän ei  erikoisemmin ole perehtynyt tämän vähemmistöryhmän ongelmiin. Sen sijaan Sari Essayah saattaisi Lapinlahdella syntyneenä ja kasvaneena ja määrätynlaisen vähemmistökokemuksen  omaavana  ehkä ymmärtää tämänkin laatuista  poikkeavuutta. Näistä vanhoista herroista ei taida ymmärtäjää  minulle löytyä.

LUMITUISKUN AIKAAN

Menneenä talvena on riittänyt noita lumituiskuja. Jopa siinä määrin että ne on aika-ajoin haitanneet minunkin arkisia askareitani. Parhaimmillaan lunta oli noin 95cm, mutta monin paikoin varsinkin aukeiden reunoilla vielä paljon enemmän. Niinpä tämäpoika päätti pitää rästiin jääneet pakkas- pekkas- ja rukkasensäästöpäivät, ja pahimpina myräkkäpäivinä katsella lumituiskuja pirtin ikkunan takaa.

No joutilas olohan siinä tuli ja piti keksiä jotakin tekemistä. Ajankuluksi googlasin nettiä hakusanalla lumimyrsky. Niitä näkyy olleen eripuolella maapalloa erikoisen paljon, jopa sellaisissakin maissa joissa lumimyräköihin ei ole totuttu eikä varauduttu. Japanissa Hokkaidossa mm. oli lumimyrsky vielä maaliskuun 3.pv ja lunta tuli paikoin 2-3 metriä ja myrsky vaati 54 kuolonuhria. Samaan aikaan eteläosassa Japania kirsikat olivat tulossa kukkaan.

Mutta sitten kokeeksi laitoin Raamattuhakuun hakusanaksi lumituisku. Löytyikin yksi mielenkiintoinen Raamatunkohta. Se on 1. Aikakirjan 11 luvussa, jossa kerrotaan Daavidin Urhoista. Eräs heistä, neljänneksi rohkeimmaksi mainittu, oli Benaja (hyvä nimi, viittaa Penaan) Joojadan poika. Benaja teki paljon erikoisia urotekoja, joista muutamia on tallennettu Aikakirjan sivuille. Hän voitti taistelussa mm. Egyptiläisen miehen, joka oli 5 kyynärää pitkä, ja jolla oli kädessä keihäs kuin kangastukki. Benaja meni Egyptiläistä vastaan, aseenaan vain sauva. Ehkä hänellä oli jotakin karatetaustaa, joka tapauksessa hän tarttui tuon jättiläisen keihääseen, tempaisi keihään itselleen ja tappoi hänet hänen omalla keihäällään. Tämä muistuttaa kertomusta Daavidista ja Goljatista, tosin Goljatin sanottiin olleen pituudeltaan 6 kyynärää ja vaaksa. Goljat oli siis 3,20m, ja Benajan voittama Egyptiläinen vain 2,50m pitkä.

Mutta sitten kerrotaan, että tämä Benaja lumituiskun aikaan meni alas kaivoon ja tappoi siellä leijonan. Olen taipuvainen kuvittelemaan että leijona oli lumituiskun yllättämänä ja sokaisemana pudonnut itsestään kaivoon. Sinänsä leijonan olisi voinut tappaa esim. nuolella, pitkällä keihäällä, uittokeksillä, tai jollain muulla tavoin kaivoon kuka tahansa. Tämä sotaurho teki sen tavalla, jossa hän vaaransi oman henkensä, mutta saipahan tällä vähän tyhmältäkin vaikuttavalla teollaan itsensä aikakirjoihin.

Enpä tuohon osaa enempää ottaa kantaa, mutta väkisin tämä leijonajuttu nyt vie ajatukset tuonne Perhon ja Sonkajärven sydänmaille, jossa tietokanavien mukaan on tänä tuiskutalvena käyty aikamoisia susijahteja. Minun on tunnustettava että olen lievää vahvemmin sitä mieltä, että kyllä syrjäseutujen ihmisillä, joihin itsenikin luen, tulisi olla oikeus toimia, jos sudet rupeaa talon ja kaivon seutuvilla pyörimään. Muutama sata vuotta sitten täälläkin oli vanhat keinot, ns. sudenkuopat, käytössä ihan Benajan malliin.

Mutta nyt tämä tarina on mennyt liian pitkälle, sudenkuopalle asti, joten on paras lopettaa ja toivottaa lukijoille Siunauksellista ja aurinkoista, lumituiskutonta kevättä.

NÄKY TOTEUTUU VARMASTI

Tammikuun ehtoolliskokouksessa seurakuntamme saarnaaja oli otsikoinut puheensa  yllä olevilla  sanoilla. Hän alkoi 2 moos. 3Luvun jakeiden 6-10 johdolla todistaa kuinka NÄKY niin yksilöihmisen , kansakunnan, tai seurakunnankin kohdalla toteutuu ennenpitkää varmasti.
Ymmärsin kyllä että hän tahtoi valaa luottamusta siihen että Jumala aina vie työnsä päätökseen.Näinhän me olemme vuosien saatossa tottuneet kuulemaan monien puhujien suusta.
Ja niin Jumalan sanakin meille vakuuttaa.

Minut otsikko kuitenkin sai tarkkaavaiseksi. Kun katselemme ympärillemme joudumme auttamattomasti toteamaan että läheskään  aina eivät asiat mene edes siihen suuntaan kun ymmärrämme Jumalan tarkoituksen ja tahdon olevan. Tai ainakin ne etenevät tuskastuttavan hitaasti. En näe mitään syytä kieltää tai ummistaa silmiä silloin kun näyttää että Jumalan suunnitelma ei etene omalla, jonkun läheisemme, seurakuntamme tai vaikkapa herätysliikkeemme kohdalla. Pakosti näyttää monesti siltä että että näky ei toteudu

Missä vika kun henkilökohtainen uskonelämämme polkee paikallaan ellei jopa taannu ? Minkävuoksi lapsemme eivät tule uskoon tai alkoholiin tai huumeisiin sortunut perheenjäsen ei monista päätöksistään ja yrityksistään huolimatta pääse kuiville?  Missä viipyy herätys vaikka sen on sanottu ja profetoitukin  olevan ihan  lähellä? Ei minulla vastausta näihin kysymyksiin ole mutta on uskallettava ja kehdattava kysyä eihän muutoin ole toivoa koskaan saada näihin vastauksia.
Jos ei kysy ei  saa tietää.

Mietin mitähän mikä on oikeastaan näky josta saarnamies puhuu ja mistä sen tunnistaa. Noin parikymmentä vuotta  sitten tuli muotiin uusi sana visio. Varsinkin nuoret (nuoret uskovat myös) käyttivät tätä ilmausta hyvinkin    monenlaisten ideoiden  eteenpäinviemiseen.  Tuntui että hengellisellä kentälläkin lähes jokaisella piti olla joku visio.Jotkut lähtivät ryminällä ja suurin toivein toteuttamaan visiotaan. Mutta vastoinkäymisten, erämaataipaleiden ja monenlaisten ongelmien vastaantullessa vauhti ja sen mukana visio hiipui ja  suunnitelma sammui Eivät hyvät visiot, haaveet ja unelmat tietenkään pahasta ole mutta ne eivät aina yllä tähän kategoriaan jota näyksi voisi kutsua. Joku on saattanut jopa luopua uskostaan petyttyään että visio ei toteutunutkaan.

Saarnaaja  painotti voimakkaasti että näyn tulee olla Jumalan antama. Ja myös että sen ihminen tietää mitä se hänen elämässään tarkoittaa. Ja että Jumala haluaa viedä työnsä päätökseen viedä perille saakka.. Jotenkin aloin tässä vaiheessa ymmärtämään että näyn erottaa visiosta se että  tämän näyn josta puhuja puhui  toteutumisen päätepiste on ajan rajan toisella puolen. Vision päätepiste tämän paalun tällä puolen.

Ehkä selviämme matkan vaivoista ja pettymyksestä jos Hebrealaiskirjettä laintaksemme olemme paenneet pitämään kiini edessämme olevasta toivosta joka on meille ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja , joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti. Ajattelelinkin tässä vaiheessa että tärkeämpää kuin onnistua kaikessa mihin ryhtyy on olla kärsivällinen ja pitää kiini toivosta joka on edessämme ja lopullisesti väliverhon tuolla puolen. Näinhän teki mm. Abraham ja monet muut pyhät joista Raamattu meille kertoo.

Luulen että Jumalan näkökulmasta moni asia kuten vaikkapa hyvä elämä,menestyminen, onnistuminen, terveys, tai rikkaus näyttävät kovin toisenlaiselta kuin miltä nämä asiat meistä näyttävät.Kuulin joskus kertomuksen jonka kerrottiin tapahtuneen syrjäisessä maalaispitäjässä jo viime vuosisadan alkupuolella. Tuossa pitäjässä vaikutti suutari jota nimitettiin ”Könkkä Kalleksi” hänellä kun oli syntymästään saakka paha lonkkavika ja liikkuminen oli senmukaista. Tämä uskovainen suutari joutui elämään hyvin vaatmattomasti. Vain ihan välttämättömän ravinnon, nukkavierut vaatteet ja pienen  hataran mökin hän pystyi ylläpitämään. Mutta  innokkaasti  hän todisteli vapahtajastaan ja siitä että hänellä oli rikas isä joka antaa kaiken tarpeellisen. Näinhän oli todistellut myöskin tiettävästi pitäjän rikkaimmalle isännälle jonka omaisuudesta ja pankkitileistä kerrottiin hurjia juttuja. Kylällä kokoontui säännöllisesti uskovien rukouspiiri missä  myöskin armolahjat toimivat. Eräässä tälläisessä kokouksessa  tuli merkillinen ja hyvin poikkeuksellinen profetia joka saattoi läsnäolijat hämmennyksiin. Se kuului ” viikon sisällä korjataan talteen tämän pitäjän rikkain mies”. Tämä oli vakava ilmoitus Läsnäolijat eivät uskaltaneet jättää asiaa tähän vaan päättivät että on pakko mennä kertomaan ja varoittamaan  tuota rikasta isäntää. Luonnollisesti tämmöinen viesti oli järkytys isännälle. Hän ryhtyi välittömästi tekemäänkin valmistuksia. Kutsui kotiinsa kirkonmiehiä ja  vapaitten suuntien saarnamiehiä. Raamattukin otettiin yöpöydälle, tohtori ja terveyssisar kutsuttiin kotikäynnille tarkistamaan isännän terveystilanne. Isäntä sulkeutui taloonsa, ei lähtenyt kunnan, pankin, eikä maamiesseuran kokoukseen.Viikko kului , mitään ei talossa tapahtunut ja isntäkin jatkoi taas elämäänsä entiseen tahtiin. Mutta ihmeteltiin miksi Könkkä Kallen mökistä ei nouse savua.Mentiin katsomaan ja sieltä löytyi Kallen kylmennyt tomumaja. Jumalan silmissä pitäjän rikkain oli päässyt perille.

Jumala ei  koskaan luovu näystään, päätteli saarnamies puhettaan. Silloinkin kun meidän tavoitteemme ja suunnitelmamme näyttävät menevän täysin mynkään hänen suunnitelmansa pysyy voimassa. Voi kunpa osaisimme silloinkin tarttua siihen kiinni. Jumalan näky ja suunnitelma on varma.

”KALLIS ON HERRAN PALVELUS"

Tämä vanha, jo 1870 syntynyt virsi puhuttelee minua vielä tänäkin päivänä. Olen miettinyt erikoisesti sanaa kallis, jolla virsi alkuperäisessä muodossaan alkaa ja se on tullut tutuksi. Minulle tämä sana tuo auttamatta mieleen rahan. Ostajan roolissa sitä tulikin käytettyä lähes päivittäin. Ostajan tehtävänä on  moittia haluamaansa tuotetta aina kalliiksi. Myyjä taas yrittää vakuutella päinvastaista. Hinta on sopiva silloin, kun ostaja suostuu ostamaan ja myyjä myymään tuotteensa.

Jossain elämänvaiheessa jouduin silloin tällöin toimimaan kokouksen juontajana, vaikka en siitä hommasta erikoisesti pitänytkään. Kun tuli ns. kolehtilaulun vuoro, tämä virsi assosioitui mieleeni. Hyvin usein valitsinkin juuri tämän laulun. Kun olin huono pitämään uhripuheita, ajattelin että   ehkä tämä laulu toimii sellaisena ja vetoaa kuulijoihin, niin että kukkaron nyörit heltiävät. Enpä osaa sanoa kuinka se pelitti, mutta havaitsin ainakin yleisön ilmeiden muuttuvan hymyileviksi, huomatessaan juontajan taka-ajatuksen.

Jumalanpalvelus, samoin kuin lähestulkoon kaikki muukin seurakunnallinen toiminta on totutusti meille aivan ilmaista. Enpä ole pääsymaksuihin juuri törmännyt. Ei siis voida sanoa että  Jumalanpalvelukseen osallistuminen olisi kallista. Eräs tuttavani kävi hiljan Jyväskylän   kaupunginteatterissa katsomassa Myrskyluodon Maijaa, joka siellä nyt menee. Pääsylippu maksoi 34 euroa, mutta oli kuulemma hyvinkin hintansa väärtti. Tuokaan, pääsylipun minusta kalliilta kuulostava hinta, ei silti kata kaupunginteatterin kuluja kuin osaltaan. Suurempi osa jää verorahoista maksettavaksi.

Kallista on kaikki, niin kulttuuri kun muukin kansalaisille tarjottu toiminta. Kuitenkin seurakunnallisen toiminnan ylläpitäminen maksaa myös. Saman kaavan mukaan on laskettava: sotumaksut, tellit, sairasvakuutukset,  työttömyysturvat, katu- ja jätemaksut, niin kuin  kaikki muutkin yhteiskunnan määrittämät maksut. Vapaissa suunnissa keräämme kaikki toiminnan vaatimat varat vapaaehtoisina rahalahjoina, eihän meillä ole verotusoikeutta niin kuin vanhemmalla veljellä, luterilaisella seurakunnalla on. Emme ehkä aina tarpeeksi hyvin tiedosta, että se mistä saamme nauttia ihan ilmaiseksi seurakunnassa, on sittenkin maksanut jotakin. Minusta olisi tärkeä olla avoimen tietoinen kaikesta tästä.

Tuskinpa Hans Utbq, Norjalainen vain 26 vuotiaana kuollut lauluntekijä, ajatteli ensisijaisesti rahaa kirjoittaessaan tätä lähetyslaulua, jossa hän sydämin suin ja kättentöin kehotti seurakuntaa viemään evankeliumia eteenpäin. Ehkä hänen sanavarastostaan ei löytynyt juuri tuolloin esimerkiksi sanaa tärkeä. Miltä muuten tämä kuulostaisi, ”Tärkein on Herran palvelus” ? Kenties jotain tämmöistä runoilija tarkoitti. Mekin voimme kysyä, kuinka tärkeä meille itse kullekin on Herran palvelus. Onko meille tärkeä päästä mukaan seurakunnan kokoukseen. Onko se niin tärkeä että haluamme maksaa siitä jonkun hinnan. Nyt tässä kohtaa en tarkoita rahaa, vaan jotain muuta ajanviettotapaa, vaikkapa tv-ohjelmaa tai jalkapallo-ottelua.

SEURATKAA PRESIDENTIN ESIMERKKIÄ

Meillä on nyt  Presidentti joka ottaa kantaa ja tarkoittaa sanoillaan jotakin. Häntä on jo ehditty syyttää populismista mutta minusta näyttä että ensimmäisen kerraan joku näyttää käytännössä tietä ylös ahneudesta ja itsekkyydestä käytännöllisellä tavalla. Nyt kaivataan seuraajia. Jos merkittävä joukko hyvätuloisia tekisi samansuuntaisen liikkeen se ei voisi olla vaikuttamatta niihin ratkaisuihin joita jokatapauksessa on tehtävä. Työurien pidennyksistä, palkankorotuksista ja muista totutuista itsestäänselvyyksistä voitaisiin päästä huomattavasti parempiin tuloksiin jos isokenkäiset ja miksi ei keskisuurikenkäisetkin seuraisivat Saulin vetoa. Eduskunta ja ministerit  ovat avainasemassa. Mutta myös elinkeinoelämän ja ammattiyhdistysliikkeen pomot. Vaikka näin kertyneillä summilla ei vielä merkittävästi valtionvelkaa lyhennettäisikään sen esimerkki ja heijastusvaikutus olisi suunnaton.

Täällä puheenvuoroblogissa voisi ihan julkisesti kertoa minkäverran haluaa talkoisiin osallistua. Pieni kilpailukaan ei olisi pahitteeksi. Voi kun tuo kannonpäästä katsoen paras ministerimme Lauri Ihalainen nyt lähtisi Saulin beesiin ,niin johan alkaisi ilmapiiri muuttua. Uskon että kokoomusministerit Katainen, Vapaavuori ja Virkkunen saisivat omiensa joukosta tukun letkassahiihtäjiä. Opposition äänekkäimmät voisivat tehdä kerrankin oppositiopolitiikkaa jolla olisi jotain merkitystä. Ehkä kirkonmiesten yhteisvastuu ja vähäosaisista huolehtimissaarnatkin menisivät paremmin perille tämänlaatuisilla sävytyksellä.

Hyvähän  minun on puhua. Olen 73 vuotias eläkeukko. Hyvin tulen minäkin toimeen. Eläkettä tuli viime vuonna 27274 e br. Vähän pääomatuloja ja pientä klapipisnestä siinä vielä  sivussa. Suostuisin ilmanmuuta 5 % eläkkeenpienennykseen jos semmoisesta olisi apua. Se tekisi 1386 ekkua.

Ilman sanomattakin on selvä alle 25000 tuloisten ei tarvitse osallistua.

MITÄ TAPAHTUU KUN VALTIO MENEE KONKURSSIIN

En  ymmärrä miten käsite konkurssi sopii valtioon. Mitä tapahtuu kun valtio tekee konkurssin? 

Olen nähnyt yritysten menevän konkurssiin. Siinä tapahtuu näin.

Yritys haetaan konkurssiin tuomioistuimelta.

Sille määrätään  pesänhoitaja joka ryhtyy miettimään miten yritys realisoidaan.

Vanhalla johdolta, toimitusjohtaja/hallitus otetaan avaimet ja valta pois yhtiössä.

Pesänhoitaja myy joko koko yhtiön kokonaisena tai osina tai realisoi esim huutokaupalla pesän omaisuuden

Pesänhoitaja tekee lopputilityksen jolloin velkojat saavat etuoikeusjärjestyksessä osan (yleensä hyvin pienen) saatavistaan.

Tämän jälkeen yhtiötä ei ole entisessä muodossaan enää olemassa.

Miten nämä asiat hoituu valtion, esim Kreikan kohdalla?

Määrätäänkö ja kuka määrää pesänjakajasta?

Miten pakkohuutokauppa tai muu realisointi järjestetään ?

Miten mahdolliset tulot jaetaan velkojien kesken?

Voiko esim naapurimaa ostaa itselleen jonkun maakunnan.Pantaisiin Jutta ostamaan sieltä muutama lomasaari vähintäänkin. Mutta kun siellä on suuri osa yksityistä- ei valtion omistamaa maata kiinteistöjä hotelleja ym. Tuleeko nämä siinä  mukana  vai säilyykö yksityisten omaisuus heidän, siis entisen Kreikan kansalaisten  omistuksessaan tämän kaupankin jälkeenkin. Jos näin menee niin silloin ei kannata huutokaupassa riehaantua. Kohta siellä olisi uusi kriisi pällä.

Vaikuttaako  sekavalta.Niin minustakin mutta voiko joku oikeasti kertoa mitä tapahtuu kun valtio menee konkurssiin ? Jos ei niin paras jättää tämä termi "konkurssi" oikeampaan käyttöön.

Näihin pyytäisin viisaammilta tietoa.

KUKA ON MIELESTÄSI SUURITULOINEN

Kuka on mielestäsi suurituloinen ?

Jutta Urpilainen on vaatinut suurituloisille korkeampia veroja . Asia tullee jotenkin esille koskapa myös Ben Zyskowicz on jo väläytellyt samaa. Tokkopa vasmmistoliittolaisetkaan  kovin ajatusta vastaan ovat. Minäkin kannatan asiaa,  mutta missä on suurituloisten raja. Minua on jo pitkään  häirinnyt   poliitikkojen populistinen  vakiolause , ”suurituloisten veroja voi kiristää mutta pieni ja keskituloisten ei missään tapauksessa”. Kaikki asiantuntijat ovat yksimielisiä siitä että jos suurituloisiksi lasketaan yli 100000 vuodessa tienaavat kovin suurta pottia ei kerry. Voi olla ettei mitään sillä tässä tuloluokassa on paljon pääomatuloja joita kenties on helpompi järjestellä ja jaksottaa.

Jos aiotaan todella merkittävästi saada lisää verotuloja on ehdottomasti nostettava verotuloja myös keskituloisten kohdalla. Eikä keskituloisten tulorajakaan saa olla korkealla muutoin homma vesittyy.

Tuossa joutessani laadin  taulukon  ja esityksen. Jos on joku tilastonero voisi yrittää laskea paljonko tästä kertyisi valtion velanhoitoon helpotusta. Tässä on viisi tuloluokkaa.

1 Pienituloiset  korkeintaan  22 000 e/vuosi n. 1800 e/kk                       veroja ei voi korottaa tarvitsevat

                                                                                                                                      tulonsiirtoja pärjätäkseen

2 Alemmat keskituloiset    22-28000 e/vuosi    1800-2300 e/kk             veroja ei juuri voi nostaa      

3 Keskituloiset                  28 -38000 e/vuosi  2300-3000 e/kk              veroja voisi nostaa 2 %

4 Alemmat hyvätuloiset     38-60000 e/vuosi    3000-5000 e/kk             veroja voisi nostaa 4 %

5 Ylemmät hyvätuloiset     yli 60000 e/vuosi    yli 5000 e/kk                   veroja voisi nostaa 6 %

Tällä taulukolla väestöpohja  jonka veroja korotettaisiin olisi jo melko suuri. Siihen kuuluisivat suurin osa  ns. tavallisista duunareista  ja viranhaltijoista.Selväst pienipalkkaiset kuuluisivat  ryhmään 2 ja ryhmään  yksi mm. osa aikatöitä , pätkätöitä, ym epätyypillisiä töitä tekevät sekä melko suuri joukko ns. pienyrittäjiä. Olen melkein valmis lyömään vetoa että tämä malli ei kyllä kelpaa Urpilaiselle ja hänen kannattajilleen tokkopa edes Arhinmäelle ? Minä pitäisin tätä  kuitenkin kohtuullisena  vaikkakin kuulun selkeästi ryhmään 4  jolloin joutuisin maksamaan 1500- 2000 euroa lisää veroja vuodessa.

Laskekoon  joka osaa ja viitsii ja löytää oikeat tilastot,  paljonko tällä reseptillä tulisi valtion kassaan ?

MUURINKORJAAJIEN OPETUS

Vanhassa testamentissa on eräs kertomus joka on minua kiinnostanut ja se onkin mielikohtiani vanhan testamentin puolella. Olen poikkeuksetta tullut hyvälle tuulelle sitä tutkiessani. Se on eräänlainen loppuraportti onnistuneesta saneerausprojektista. Luulen että siiitä voisi ottaa oppi monissa hankkeissa tänäkin päivänä.

Joku varmaan jo arvaa mistä jutusta on kysymys. Aivan oikein,kyse on Jerusalemin muurin saneerausprojektista. Hanke toteutettiin Nehemian aikaan ja dokumentit on löydettävissä Nehemian kirjan

4-5 luvuissa. Se oli monella tapaa vaikea jopa ylivoimainen tehtävä köyhälle pakkosiirtolaisuudesta palanneelle Israelin kansalle. Mutta he kävivät ennakkoluulottomasti ja itsensä likoon laittaen tähän työhön,Esran ja Nehemian johdolla. Minulle ei ole selvinnyt kuinka paljon aikaa käytettiin suunnitteluun,palavereihin ja rekrytointiin,mutta varsinainen muurin korjaus näytti sujuneen loistavasti ja valmistuneen yllättävänkin nopeasti vihollisen ja ulkopuolisten epäilystä ja vastustuksesta huolimatta. Ymmärrämme että Kaikkivaltias Jumala oli hankkeen takana. Mutta se oli myös huvin viisaasti johdettu ja toteutettu. Talkooväki oli jaettu pieniin,vain muurtaman henkilön ryhmiin,ja heille annetiin oma tarkasti määritelty vastuualueensa. Esimerkiksi Vanhan portin korjasivat Jojada Paseahin poika ja Mesullam Besodjan poika:he kattoivat sen ja asettivat paikoilleen sen ovet,teljet ja salvat. Nämä kaksi saivat keskittyä juuri tähän työhön. Ei heidän tarvinnut osallistua,tai ottaa kantaa vastuusta ongelmista ja harmeista,mitä viereisellä muurinpätkällä kenties ilmeni. Nykyään on muotia puhua tiimeistä ja tiimityöstä. Ajatus on varmasti hyvä,en sitä halua kieltää.

Mutta olen nähnyt,ja ollut mukana myös tiimeissä,joista on näyttänyt tulevan itsetarkoitus. Palavereita palavereiden päälle,muistioita ja lausuntoja,mutta asiat etenevät tuskastuttavan hitaasti. Ehkäpä tiimi on tuolloin koottu väärin,tai liian suureksi,ja sen missio niin laajaksi,että sitä on ollut tiimiläisten vaikea hahmottaa. Sinne on pyritty saamaan kaikki mahdollinen saatavilla oleva väki ja asiantuntemus. Olen pannut merkille,että kahden hengen tiimi on monesti se kaikkein toimivin ja tehokkain,Jeesuskin suosi sitä lähettäessään opetuslapsia saarnaamaan ja parantamaan sairaita.

Tälläsiä ajatuksia nousi mieleeni kun eurasin ja itsekin sain olla mukana lähetystori Ndukan uusien tilojen remontissa,muutossa ja myymälän järjestelyssä. Varsinkin silloin,kun kaikki tavarat oli saatu kannettua varmaankin sadoissa muovisäkeissä ja laatikoissa sisälle,tuli mieleen ajatus,koska ja kuka tämän kaiken laittaa paikoilleen. Tuossa tilanteessa mielestäni meillä toimii mainiosti juuri tämä muurinkorjaajien periaate,kukin tekee vain oman osuutensa.

Lähetystori on lähtenyt hienosti käyntiin. Ainakin joulukuun myynti lähes tuplaantui edellisvuoteen verrattuna ja alkuvuosikin on lähtenyt pirteästi liikkelle. Uskomme että Jumala on tämänkin hankkeen takana. Monissa käytännön asioissa,alkaen vuokrasopimuksesta,on nähtävissä Hänen Johdatuksensa. Meidän on kuitenkin tehtävä oma osuutemme,muuten homma ei toimi,Päästäksemme kaikin tavoin hyvään lopputulokseen.niin myynnin,kuin tilojen käytön suhteen,tarvitsemme lisää vapaaehtoisia Ainakin leipojia,pyykinpesijöitä,vaatekorjaajia,silittäjiä,lajittelijoita,siivoojia ja varakassoja tarvitaan. Ei ole välttämätä kysymys suurista tuntimääristä. Muutama tunti viikossa,tai harvemminkin,auttaa merkittävästi.

HAJAMIETTEITÄ ELONKORJUUSTA JA RUUTIN KIRJASTA.

Kesä on kääntynyt kohti syksyä. Vettä on tullut sopivan riittävästi meikäläisen kuusentaimille, lomalaisille kenties vähän liikaakin. Helsingin olympiakesä 1952 oli muistini mukaan juuri samanlainen.

Elokuu tuo etsimättä mieleen elonkorjuun. Olen sitä ikäluokkaa että olen nähnyt hyvinkin alkuperäistä elonkorjuuta. Olen leikannut sirpillä ruista, ollut ajamassa lyhteitä riiheen, ahtaamassa niitä riihen orsille, puimassa puuvarstoilla, ja puhdistamassa käsinyöritettävällä viskuukoneella. Aivan pienenä lapsena, kun muuhun en vielä kyennyt, olin joskus myös keräämässä tähkäpäitä. Niitä kun leikkuumiesten ja naisten jäljille auttamattomasti varisi. Kaikki yritettiin silloin korjata talteen.

Tämä johtaa ajatukseni nyt Ruutin kirjaan. Jos minun pitäisi valita kaunis, ylevä ja jopa romanttinen kirja, valitsisin ilman muuta Ruutin kirjan. Kyllähän Korkea Veisu on kaunis, mutta minulle se on vähän liian imelä.

Minusta Ruutin kirja on jollain tapaa hyvin ajankohtainen kirja. Siellä puhutaan samoista asioista mitkä nytkin näyttävät olevan ihmisten puheissa pinnalla. Se puhuu yhteisöllisyydestä, jota niin kovasti nyt peräänkuulutetaan ja kaivataan. Perheet ja suvut pitivät yhtä, he huolehtivat niistä joilla oli elämässään menetyksiä ja suruja. Olen mielessäni kuvitellut ilmapiiriä mikä Booaksen leikkuuväen keskuudessa vallitsi. Luulen että siellä viihtyivät kaikki, esimiehestä köyhään vierasmaalaiseen maahanmuuttajanaiseen, joka sai kerätä tähkiä. Ehkäpä niiden, jotka kovalla äänellä puhuvat maahanmuuttajista kannattaisi tutustua tarkoin Ruutin kirjaan. Löytyisikö kenties joku vähän lievempi näkökulma asiaan. Suhtautuminen päivänpolttavaan kysymykseen Thaimaalaisista marjanpoimijoista, jotka tulevat keräämään meidän teollisuudelle marjoja, voi saada uuden näkökulman. Kenties tätä Ruutin kirjan avokätiseltä kuulostavaa avustuspolitiikkaa voisi jotenkin sovittaa jopa Eurokriisiin? Ainakaan Booas ei näyttänyt kitsastelevan, vaan käytti Efratabondeja siekailematta lunastaessaan Mooabilaisen Ruutin sukuunsa.

Booaksen ja Ruutin rakkaustarina on vailla vertaansa. Heistä tuli Kuningas Daavidin esivanhemmat neljännessä polvessa ja tähän sukuun sai myös Vapahtajamme Jeesus Kristus syntyä. Kannattaa pysähtyä Ruutin kirjan äärelle.

ITSENÄISYYTTÄ VAI ITSEPÄISYYTTÄ

Tuo asia on viimepäivinä askarruttanut kovasti. Kovin monet kun näyttävät oleva huolissaan itsenäisyydestä. Eikä vähiten sitä ole pohdittu helluntailaisten keskuudessa. On ihan monien rintaa puristanut tuo huoli, että seurakunta on menettämässä itsenäisyytensä, kun jotkut havittelevat liittymistä yhdyskuntaan nimeltä Helluntaikirkko. Monille lienee selvääkin selvempää, mitä itsenäisyys oikein on. Eli saa aina itse määrätä omista tekemisistään. Hieno ajatus, mutta ei oikein meikäpojalla raksuta miten tuo olisi parhaiten toteutettavissa. Ehkä on joku muukin kuin minä joka tuohon asemaan ei oikein yllä.  On pakko vähän syventyä pohtimaan. tätä aihetta.

Parilla esimerkillä yritän tuota itsenäisyyden olemusta itselleni selvittää. Täytyy myöntää, että en ole koskaan ollut erikoisen innostunut tuosta EU:sta. Kovin paljon vaikeaselkoisia direktiivejä siellä sorvaavat. Onnekseni en ole maanviljelijä, niin että eipä nyt kuitenkaan tarvitse nippukaupalla papereita sinne täytellä. Markankin veivät mokomat, mutta näkyy noilla euroillakin tuo maksupuoli sujuvan jos niitä sattuu pussissa olemaan. Kun jotkut minua vielä kovemmat kriitikot sitten väittävät rintaäänellä, että ”nyt meni itsenäisyys”, meikäläinen vähän heristelee korviaan.  Kuinka sataprosenttinen oli tuo itsenäisyys, joka halvalla EU:lle myytiin?

 

Olin jo parrankasvuiässä kun  Kekkonen valittiin presidentiksi. Se oli sitä itsenäisyyden parasta aikaa. Rakennettiin Suomea, tehtiin kovasti töitä, ja innostuttiin asioista.  Mutta silloinkaan ei ehkä tuo itsenäisyys ihan kaiken kattava ollut. Ainakin piti isoimmissa asioissa päättäjien muistaa lukea tämä  liturgia: ”Meillä on hyvät ja luottamukselliset suhteet Neuvostoliittoon. YYA-sopimus takaa niiden jatkuvuuden.” Joka ei tuota muistanut sanoa, oli pian entinen päättäjä.

Ajat ovat muuttuneet, ei välttämättä parempaan mutta  kai se  olisi lähinnä itsepäisyyttä jos noita vanhoja teesejä tänään kävisi hokemaan. Taitaa olla niin että tällä valtiollisella tasolla ei oikein täyttä itsenäisyyttä juuri tapaa, ellei nyt jossain pienessä Tyynen meren saarivaltiossa. Missä se muuten vierailikaan tuo Kaarle Kustaa viimeksi?

Kaikesta EU-kriittisyydestä huolimatta tässä on pakko tunnustaa, että jos jonnekin päin on rähmällään oltava olen mieluummin tuonne Euroopan kuin Venäjän suuntaan. Taitaa olla niin että semmoista itsenäisyyttä, jossa aina vapaasti saisi päättää kaikista asioista, ei ole olemassakaan.  Vähän epäilen tämmöisen ideologian tuloksia ja sanoudun niiden tavoittelustakin tällä päivämäärällä irti. Koskee myös seurakunta-asiaa. Mielestäni on hyvin itserakasta väittää että vain meillä osattaisiin kaikki hommat hoitaa niin hyvin että neuvoja, sopimisia, apua, liittoutumista  ja jopa ojennusta,  ei  meillä tarvittaisi. Myös selkeämpää ja parempaa vaikuttamista liikkeen yhteisiin asioihin ja haasteisiin tarvitaan kovasti.

Koskaan emme voi siis toimia aivan kuten haluamme ja kenties oikeaksikin näemme. On otettava muidenkin mielipiteet huomioon. Selvästi itsepäisyyden puolelle tämmöinen päätöksenteko, jossa muita ei yhtään huomioitaisi, menee.

Minulle parasta huvia, mitä tiedän, on saunoa yhdessä tuon Artturin 3v. ja hänen isänsä kanssa.

Kun itse ole savusaunassa syntynytkin, niin minusta kuitenkin savusauna on se ainoa oikea sauna.

Artturi tulee kyllä papan kanssa mielellään tavalliseen saunaan. Mutta savusaunan ovella hän ilmoittaa mielipiteensä ytimekkäästi vielä suppean sanavarastonsa käytetyimmällä sanalla ”ei”.  Perusteluja ei tule ja siihen on tyytyminen. Itsepäinen on poika. Hyvä hyvä Artturi pappaansa on tullut..

KIIRETTÄ PITTÄÄ

Soittelin tuossa muutamille kavereille. Iski näet päähän että pitäisi pitkästä aika tavata. Olisko ollut joku tämmöinen sosiaalisen kanssakäymisen vaje mistä tuo mieleen tuli. Vain liekö  ollut paremminkin illuusio. No oli miten oli, ajattelin järjestää saunaillan. Eikä ihan mitä tahansa saunailtaa. Ei toki, vaan lämmittää oikein savusaunan. Siinä sitten, ajattelin, savusaunan hämyisässä leppeydessä olisi kiva vanhojen kavereiden kanssa muistella menneitä ja parannella tätä vinoutunutta nykyaikaa  Ja hautoa  samalla vähän vetreämmäksi noita niveliä, jotka jo sentään rapiat kuusikymmentä vuotta olivat  viitsineet  liikkumishommia hoitaa. Siinä sitten  parituntisen saunomisen jälkeen, suunnittelin mielessäni, istuttaisiin  saunakamarissa  pyyhkeet vyötäisille sidottuna  ja ryystettäisiin nokipannukahvia.  Lähileipurin ohrarievän päälle veisteltäisiin terävällä puukolla  ohuita siivuja savulampaan kinkusta, joka pakastekaapissa vartosi niitä joiden makuaisti olisi sopivasti kehittynyt  tätä  miehistä eväsherkkua varten.
Ensiksi otin Reinon, armeijakaverin yläpetiltä johonka silloin tällöin olin törmännyt aina vuosien varrella. Pomomies tämä Reino, osastopäällikkö jossain rakennusfirmassa, tiesin, sen verran oli juteltu. ” Kuule tuo olisi loisto idea, oikein harmittaa mutta meillä on yhtiössä juuri laivaseminaari juuri sinä viikonloppuna”. No entäs seuraavana, esitin puolestaan minä, ei tässä päivää vielä ole niin lukkoon lyöty. ” Annas kun katson kalenteria siis oliko se viikko 13, tuota…tuota. hm, muuten kävisi mutta, mutta  kun on Rotarien veljeskokous juuri silloin ja tuli luvattua olla mukana.  No ei voi mittään lohdutin minä, palataan sitten joskus toiste.
Eipä muuta kun veivaamaan  Alpolle jonka kanssa  jossain elämänvaiheessa asuttiin seinänaapureina. Siinä vähin erin tutustuttiin niin paljon hyviksi kamuiksi että kerran viikossa ennen taloyhtiön miesten saunaa ihan reipas lenkki tuli heitettyä. Kova urheilumies tämä Alpo ja armoitettu löylynottaja muistin. Sama syntymäpäiväkin meillä vielä sattui olemaan, tosin Alpo oli  nuorukainen peräti 11 vuotta minua nuorempi. Alpolla ehkä olisi nyt aikaa, kun oli kuulemma saneerattu hiljattain muiden mukana ulos työpaikastaan.
Miten se on Alpo, kokeiltasko vähän sivakoita, vedetään pari-kolme vitosen lenkkiä ja sitten otetaan kovat löylyt. Kovin tuntui vaisulta kaveri puhelimessa. ” Ei tässä ole vielä ehtinyt suksia esille ottaa. On ollut yhtä ja toista muuta.” Saunotaan sitten vaan esitin puolestaan minä.  ” Kun tässä tuli aloitettua vähän opiskella, kun työt loppuivat, niin on pakko lukea tentteihin valisti tilannettaan Alpo. Sitä paitsi  vaimo on lähdössä juuri työmatkalle Brysseliin niin täytyy tässä jonkun katsoa tuon nuorison perään totesi Alpo vähän synkän oloisesti. No minä tietysti ymmärsin enkä enempää taivutellut.
Yrittänyttä ei laiteta muisti meikäpoika vanhan  sananlaskun. Niinpä nappasin kännykässä muistissa olevan hyvän liiketuttavan Ismon numeron.  Kova yrittäjä tämä Ismo. Ei poika pelännyt riskejä olin pannut merkille. Monta rautaa tulessa tiesin kokemuksesta. Oli yhteisessäkin projektissa mukana oltu.

IHMINEN JA LUONTO

Kevät tulee kohisten. Useampi meistä ihastuu katsellessaan kuinka nopeasti hanget ja routa sulaa ja luonto ikään kuin puhkeaa eloon. Eihän luonto toki kokonaan kuollut ole talvellakaan. Se on suurelta osaltaan vain lepotilassa odottamassa uuden kasvukauden alkua.
Monissa  ihmisissä herää keväisin vietti tarttua kuokkaan ja talikkoon, mennä kauppaan penkomaan siemenhyllyjä,  tai taimipihoille  valitsemaan kukkien, vihannesten ja yrttien taimia kesää varten.

Ajattelen että  jopa kaikessa tässä jokakeväisessä puuhastelussa on kyse jostakin enemmästä kuin vain harrastuksesta. Kyse on  ehkäpä  ihmisenä olemisen alkuperäisen tarkoituksen oivaltamisesta ja kokemisesta.

”Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä.”( I moos.3:15)Tämä puutarha olisi ollut ihanteellinen pehmeämultainen  ja satoisa mutta syntiinlankeemuksen jälkeen Jumala ajoi ihmisen pois tästä ihanasta paikasta ja pani hänet viljelemään vähän kivikkoisempia ,rikkaruohoisempia, ja laihempia  peltomaita. Viljeleminen on siis vahva Jumalan suunnitelma josta hän ei näytä luovuttaneen koskaan, ei syntiinlankeemuksen seurauksena, eikä  sittenkään vaikka ihmiskunta on monesti valitettavan huonosti hoitanut tätä viljelemisen ja varjelemisen toimeksiantoa.

Katsoisin että tämä toimeksianto ei sisällä vain puutarha ja peltoviljelyä vaan kaiken luonnon hoitamisen ja huolenpidon. Meillä erikoisesti metsät, järvet ja suot muodostavat ison osan maamme pinta-alasta. Ne kuuluvat kasveineen ja eläimineen siihen meille annettuun tehtäväalueeseen jota tulisi ihmisen osata hoitaa ja varjella, mutta myös hyödyntää  kohtuullisella tavalla sen kasvua, ja antimia.

RAHAN VALTAA VASTAAN

Äskettäin tuli TV:stä mielenkiintoinen ohjelma RAHAN MIELIVALTA. Amerikassa oli tutkittu rahamarkkinoita, että miten ne oikein pelaa, ja miten ne vaikuttaa ihmisissä. Jenkit olivat löytäneet aivoista ihan oman raha-aivonystyrän joka kuulemma aktivoituu aina kun on kyse rahasta sen tienaamisesta tai hävittämisestä. Tämä nystyrä kuulemma sijaitsee samassa aivo-osastossa jossa tapahtuu aktivoitumista kun on kysymys vaikkapa ruuasta, seksistä, alkoholista, huumeista, tai muista nautintoaineista. Jo tätä taustaa vasten on ymmärrettävää että aika vahvasta tekijästä on kysymys, kun rahan vallasta puhutaan. 

Aika usein, ja enimmäkseen paheksuvaan sävyyn puhumme rahan vallasta. Raha ratkaisee sanomme me ja puistamme päätä. Kun sellun menekki laskee ja metsäyhtiö lopettaa tehtaan ja sanoo väen irti niin kysymys on tietenkin yksinomaan rahasta. Kun mummo saa mielestämme huonoa hoitoa palvelutalossa syyllinen on raha. Kun hoitoalalle ei saada tarpeeksi opiskelijoita on tietenkin kysymys rahasta. Raha ratkaisee kun seurakuntaan pitäisi palkata lapsi ja nuorisotyöntekijä. Kun jääkiekkoilija pyrkii keinolla millä hyvänsä NHL:n siinä vasta kysymys on rahasta. Raha on päätekijä kyläkaupan kuolemiseen ja kylien kuihtumiseen johtavassa prosessissa, samoin kuin tietysti suurien hehtaarien kokoisten kauppakeskusten rakentamisessa. Kuntaliitoksissakin on kuulemma pohjimmiltaan kyse rahasta. Puhumattakaan politiikasta jossa sielläkin raha taitaa olla aika vahva tekijä. Esimerkkejä löytyisi kyllä enemmänkin. 

Miten tätä inhottavaa rahan mielivaltaa sitten voisi vastustaa. Pitäisikö alkaa sättiä rahaa aina ja joka tilanteessa yhtä innokkaasti kuin oppositio sättii hallitusta. Tai laittaisiko pystyyn mielenosoituksen. Tekisi suuren banderollin johon tekstaisi kissankokoisin kirjaimin ALAS RAHAN VALTA! Entä jos suuntaisi torille iso adressilehtiö ja nippu kyniä mukanaan ja alkaisi kerätä nimiä rahanvallan vastaiseen adressiin. Varmaan saisi piankin kymmenentuhatta nimeä. Kyllähän nyt jokainen tämmöiseen nimensä rustaisi. 

Ei mitään tulosta veikkaan minä. Hukkaan meni koko intoilu. Luulenpa että raha ei tippaakaan hätkähdä moisia yrityksiä, eikä tunne valtaansa uhatuksi. Jatkaa vain toimiaan samaan vanhaan malliin. Tosin olen joskus kuullut sanottavan että raha pakenee. Mutta ei se pakene puheita eikä juttuja. Pakenee vain sinne missä on parempi tuotto. Jos korot on alhaalla pakenee osakkeisiin tai sitten päinvastoin. Taitaa tosin joskus paeta holtittoman ja liian paljon tavaraa hamuavan käyttäjän hyppysistä ehjempiin taskuihin. 

Kylläpä on vakava tilanne. Keinot on vähissä toteaa pohtijakin. Onko enää mitään tehtävissä vai onko peli lopullisesti menetetty. Ei nyt vielä heitetä kirvestä kaivoon. Ehkä sentään löytyisi joku tapa jolla rahan valtaa voisi edes jossain määrin nujertaa. Eräs malli voi toimia ja jopa vaikuttaa. Tässä mallissa pitää itse kunkin ruveta taisteluun rahan valtaa vastaan omalla kohdallaan. Salli nyt minun toimia konsulttina, teen sen ihan ilmaiseksi. En lähetä laskua. Pistän tähän aluksi vaikkapa 7 kohdan ohjelman jolla voit lähteä alkuun. Ohjelma on viitteellinen ja sitä voit vapaasti soveltaa tilanteesi mukaan. 

1. Olet yleensä laittanut nälkäpäivän lippaaseen 5 euroa. Pistä nyt 50. Siinä ei rahan valta vielä paljon heikkene mutta saa se muistutuksen. Tukkapöllyn niin kuin veljekset aikoinaan lukkarin koulussa. 

2. Jos tapanasi on käydä kirkossa pistä kolehtihaaviin euron sijasta 10 euroa. Ei paljon tunnu mutta jos käyt tiuhaan kirkossa ja aina laitat saman summan niin kyllä se vähän rahan valtaa laimentaa sekin. 

3. Jos se mummo edelleenkin saa huonoa hoitoa, rupea käymään usein hänen luonaan. Kävelytä ja syötä, mutta elä arvostele ja juoksuta hoitajia. Jos et itse voi hoitaa tätä , kilauta johonkin järjestöön esim. 4h niillä voisi olla nuoria jotka pientä korvausta vastaan kävisivät muorin luona. 

4. Älä ihan aina kalastele halvimpia tarjouksia ja viimeisen päivän tuotteita. Osta joskus sika-nauta jauhelihan sijaan sisäfilettä. Sekin vähän kurittaa rahan valtaa 

5. Älä aina vaadi kaikkia ilmaiseksi. Jos kolottaa käy hierojalla. Kampaajat, kosmetologit, kylpylät ovat hyviä paikkoja rahan vallan kurittamiseen, lisäksi niin rentouttavaakin. Sanonpa varovasti että pieni ulkomaanmatka voisi toimia samaan tapaan. 

6. Nyt neuvon miten huijaat rahan valtaa ensi vaalien aikaan. Katso itsellesi ehdokas jolla on kaikkein pienimmät mainokset. Jos löytyisi semmoinen jolla olisi vain 50mm kuva ( yhdellä palstalla) niin valitse tämä. Varsinkin, jos olet kovin syvästi paheksunut nykyistä poliittista meininkiä niin tällä tavoin voit varmistua ettei ehdokkaasi nyt ainakaan kymmeniä tuhansia euroja ole vaalitukea saanut. Tämä on kovan luokan isku rahan vallalle. Jos olisi paljon tällä tavoin käyttäytyviä äänestäjiä, niin rahan valta jo varmasti kutsuisi esikuntansa koolle kriisikokoukseen niin syvästi se sitä järkyttäisi. 

7. Saattaa olla että sinulla kaiken tämän jälkeenkin on jotain jäljellä ja havittelet ryhtyä sijoittajaksi. Mikäpä siinä. Mutta sijoittele iloisesti äläkä murjota jos tulee takkiin. Jos Nokia tuntuu sinulta kuitenkin kaikkein varmimmalta sijoitukselta, niin laita nyt jotain suurempiriskisiinkin osakkeisiin. Esim. Talvivaaraan, se on analyytikkojen mielestä yksi kaikkein riskialttiimmista papereista. Jos sitten tulee romahdus tuleepahan testattua minkä verran rahan valta vielä tuntuu kohdallasi. 

Näilläkään keinoilla ei rahan valtaa kokonaan nujerreta. Se saa kyllä vähän iskuja mutta mukana kulkee edelleen. Ainakaan minä en ole vielä tavannut kulkijaa joka olisi ihan kokonaan rahan vallasta vapautunut. Tosin kerran jo luulin sellaisen löytäneeni. Keskustelin pitkään erään ”saman suunnan veljen” kanssa ja mistäpä muusta kuin rahasta. Siinä istuimme veljen aistikkaassa olohuoneessa samettisohvalla pitkään. Hän minua kovin opasti kaikista rahan vallan vaaroista ja koukeroista. Todisti kuinka hyvä on ei ole sidoksissa mammonaan. Kunhan on elatus ja vaatteet tyytykäämme tähän hän siteerasi isoa kirjaa. On niin vapaa ja helppo hengittää kun ei tarvitse tyhjänpäiväisiä raha- asioita murehtia. Minä kuuntelin ja totesin että totta joka sana. Samalla tunsin vähän vihlaisua tuolla sydän alassa. Kun ei ollut tullut ihan tuon opin mukaan elettyä. Siitä sitten ystävinä erosimme mutta ei aikaakaan kun tapasin hänet uudelleen. Jo kaukaa havainnoin että hän ei oikein ollut entisensä. Ilme kertoi että nyt oli joku ongelma. Olikohan perheessä sattunut sairautta tai jotain muuta ikävää. Pian syy kuitenkin selvisi. Oli käynyt niin kuin kukaan meistä ei toivo. Hän oli saanut muutaman satasen veromätkyt. 

Niin että siitä vaan kaikki joukolla RAHAN VALTAA VASTUSTAMAAN!

MYLLYN ESTERIÄ TAPAAMASSA

Puhelin soi. Toisessa päässä pirteä naisääni kertoi olevansa Myllyn Esteri ja kysyi muistanko tai tunnenko hänet. Heti alkuun ei raksuttanut ja pakko oli tunnustaa että nimi ei sano mitään. Pian kuitenkin selvisi että soittaja oli Esteri Hytönen 88 vuotta. Esteri on syntynyt Kolkun Koivuharjussa. Taavetti Huikari oli Esterin vaari ja Kalle Huikari puolestaan eno. Esteri muutti isänsä Toivon ja Äitinsä Elinan kanssa Myllyn torppaan Kumpumäelle Esterin ollessa vajaan vuoden ikäinen. Esteri kuitenkin kävi lapsena ja nuorena paljon mummolassa ja muutenkin Kolkulla kun täällä oli vireää toimintaa kuten opintokerho ym. 

Mykkyn torppa on todella kivassa paikassa joen varrella ja sinne on siniseltä tieltä matkaa vain 400 metriä. En ole koskaan ennen käynyt siellä enkä oikein tiennyt tämmöistä idyllistä paikkaa olevan olemassakaan. Nykyään torppa on kuin pala menneisyyttä jostakin viime vuosisadan alkupuolelta. Pirtti on entinen savupirtti tosin vuorattu. Sähköä ei ole miljöötä pilaamassa. Vanha iso puuhella on varmaan muurattu paikalleen viime vuosisadan alkupuoliskolla. Pieniruutuiset kodikkaat ikkunat antavat valoa ja luovat tunnelmaa. Tosi viehättävä kesäpaikka. Vanha navetta, myös hirsirakenteinen vähän kallellaan ja katto notkolla mutta sisällä paljon vanhoja työkaluja ja muita tarveesineitä. Viimeksi siellä lie lypsetty lehmiä joskus 1950 luvulla. Vanhoja hyvin säilyneitä aittoja joita kaipaa nukkumapaikoiksi varsinkin näillä helteillä. Ja kruununa kaikelle savusauna. Se on vielä vähän vanhempaa mallia kun tämä Mehtä-Lehtolan sauna. Kiuas oli lähes kokonaan luonnonkivistä kasattu ja matala. Lauteet olivat  erikoiset. Ilman jalkoja seinään laitettujen tukien päällä vahvat lankut. Selvisi että näin piti rakentaa lauteet koska haluttiin käyttää saunan muutaman neliön tila syksyllä viljanpuintiin. Tässä saunassa oli riuista ladottu lattia jollaista en muista muualla nähneeni. 

Mylly jolla on viimeksi jauhettu ennen Esterin syntymää on hävinnyt kokonaan. Vain jyhkeä myllynkivi on muistona myllystä. Pihaa ei ole pilattu laittamalla nurmikoksi tai erikoisesti myllämällä, vaan on kaunista vanhaaikaista luonnonketoa jossa luonnonkukat kukkivat läpi kesän. 

Esteri on miehensä Veli Hytösen kanssa tehnyt pitkän päivätyön myymlänhoitajina Keski-Suomessa  osuuskauppojen maaseutummyymälöissä. Oman uransa Esteri aloitti jo 18 vuotiaana Keiteleen osuuskaupassa. 

Eläkepäivinään Esteri viettää Suolahdessa omassa huushollissaan tosin hänellä on kovasti "vientiä" lastensa ja lastenlastensa perheisiin. Mutta "vanhat asiat" ovat alkaneet viime vuosina kiinnostamaan yhä enemmän. Huikarien ja Paanasten sukutaulu on ahkerassa käytössä ja seurannassa.Viisi viikkoa sitten siihen lisättiin viimeisen lapsenlapsenlapsen (tulikohan oikein) nimi. 

Mutta erikoisesti Esteri on "hurahtanut" (kirjoittajan myötämielinen ilmaisu) lenkkipääveitsiin. Kiinnostus sai varmaan alkunsa pienenä tyttönä kun hän seurasi koivuharjun Taavetin veitsentekoa pajassaan. Sen lisäksi että Taavetti takoi omat ja kyläläisten sirpit ja viikatteet hän teki myös puukkoja ja erityisesti lenkkipääpuukkoja. 

 

Esteri on viime vuosina tutkinut lenkkipääpuukkoja ja hänellä kokonainen mappi leikkeleitä ja kuvia tästä tarpeellisesta tuotteesta, eri puolilta Suomea. Jokaisella sepällä on tietysti oma mallinsa ja valistunut puukkoihminen ilman muuta muodosta jo tunnistaa mistä päin Suomea ja kenen sepän takoma mikäkin veitsi on. Ilman muuta Esterin mielestä paras on kuitenkin Taavetti vaarin tekemä veitsi jolle Taavetti oli antanut  nimen Vintsukka-veitsi. Tässä veitsessä terän kulmat ovat loivasti pyöristetyt. Tuotesuunnittelussaan Taavetti otti nääs huomionn myös sen että Vintsukka veistä käytettiin usein nauriskupin tekemiseen.Jokainen nauriskupintekijä ymmärtää oitis mistä on kyse. Tällä veitsellä ei riko nauriskupin arkoja reunaalueita vaan ne säilyy ehjinä. Nauriskuppi on tietysti oiva tarjoiluvati samaan tapaan kuin nykyisin hyvät keittiömestarit tarjoavat esim täytettyä paprikaa. Minun mummoni joka oli Taavetin hyvä ystävä teki sitäpaitsi nauriskupista vielä lampunkin. Hän sulatti kupin täyteen talia ja laittoi siihen puuvillalangasta sydämmen.Valaisi pimeässä kummasti. 

Nopeasti meni kolme tuntia Myllyn Esterin veitsi- ja muihinkin asioihin perehtyessä. Toivottavasti tulee joskus vielä toinen tilaisuus kuulla lisää sillä paljon taisi jäädä vielä kertomatta. Olisihan tuo kiva joskus vielä kokeilla Myllyn saunan löylyjä ja verrata niitä oman saunan löylyihin. 

Joka tapauksessa Hyvää kesää Esterille ja hänen läheisilleen. Paljon pirteitä elämänpäiviä lenkkipääpuukkojen ja muiden harrastustesi parissa. 

P.S. Tähän on lähiaikoina luvassa jatkoa. Esterin kirjoittama runo "Veitset ja paja-muistoja mummolasta" ja sen ohessa allekirjoittaneen varhaisia muistoja 1951 edesmenneestä Taavetti Huikarista.

MITÄ MIELTÄ OLET ANSSI?

Tällä viikolla saimme lukea Seudusta että Anssi Kekkonen on lähdössä ehdokkaaksi ensi kevään eduskuntavaaleissa. Asia ei tullut ihan täytenä yllätyksenä sillä suuntautuneisuus yhteiskunnallisiin asioihin on näkynyt Anssin otteissa ja kirjoituksissa jo lukioajoilta asti. Kolkkulaisina tietysti seuraamme kiinnostuneina ja myönteisenä Anssin menestystä tällä politiikan kivisellä ja joskus tuulisellakin kyntösaralla. Monia Kolkun sivujen lukijoita kiinnostaisi varmaan kuulla mitä nuorimies on mieltä erinäisistä asioista jotka juuri nyt ovat ajankohtaisia. Niinpä esitimme Anssille muutamia kysymyksiä joihin pyydämme lyhyitä perusteltuja vastauksia.

Kiitokset Pentille! Tässä kirjoittaessani viettelen sunnuntaipäivää täällä Joensuun puolessa. Ensi viikko tulee olemaan kiireinen opiskelujen suhteen mutta nyt on lepopäivä ja akkujen lataamisen aika.

Todellakin olen näillä näkymin lähdössä ehdokkaaksi vuoden 2011 eduskuntavaaleihin. Pitkään jouduin pyyntöjen jälkeen miettimään sitä, kuinka rahkeet ja rahoitus tulevat riittämään kampanjoinnin kiemurat. Mutta lopulta kun päädyin siihen että olen valmis asettumaan ehdolle, asiat lähtivät omalla painollaan etenemään. Nyt vain jännitämme sitä, hyväksyykö piirikokous ehdokkuuteni. Eli vielä ei siis voida puhua suoraan eduskuntavaaliehdokkuudesta. Mutta kiperiä kysymyksiä oli Mehtäpena laatinut! Jos näistä selviää kunnialla niin on valmiina kiperiinkin vaalitentteihin! Katsotaan miten käy.



Vieläkö voimakas rakennemuutos maaseudulla ja erikoisesti syrjäisillä kylillä jatkuu? Väkimäärä esim Kolkulla on laskenut sotien jälkeisestä ajasta lähes 1/10 osaan? Kääntyykö suunta koskaan ja mitä toimenpiteitä kehityksen suunnan kääntyminen edellyttäisi
a. kylien väestöltä
b. yhteiskunnalta ja lainsäätäjiltä. 

Nähdäkseni ainakin pienten kylien yli rakennemuutoksen voimakkain tuulispää on jo pyyhkäissyt. Ja positiivista on se, että lapsiperheiden muuttoa maalle on esiintynyt Viitasaarellakin jonkin verran. Palvelut ovat toki etäällä mutta kaikille tämä ei ole este. Asuinpaikan valinnasta on monelle tullut arvovalinta. Tärkeimpiä tekijöitä pienten kylien elinvoiman kannalta olisi palveluiden turvaaminen kaiken ikäisille, sekä ihmisten luoma yhteisöllisyys. Sähköisen asioinnin kehittäminen on yksi keino edistää alueiden tasa-arvoa. Arvojen uusjako tulee varmasti näkymään pienenä muuttoliikkeenä maaseudulle, mutta en uskalla vielä luvata kymmenkertaista väkimäärää Kolkulle. Siinä saataisiin melkoiset talkoot jo aikaiseksi!

Ihmisten mielen pohjukoissa on sitkeä vastakkainasettelu maalaiset vastaan kaupunkilaiset. Mitä mieltä olet onko tuo asenne viime aikoina vahvistunut vai heikentynyt?. Mitä voitaisiin tehdä tämän asenteen lopulliseksi hautaamiseksi? 

Enimmäkseen tätä vastakkainasettelua ruokkii tietämättömyys ja ennakkoluulot. On ihmisiä joille kaupunkielämä sopii, toiset taas kaipaavat ympärilleen rauhaa ja avaruutta. Nykyinen aistittavissa oleva eripura johtuu lähinnä siitä, että muun muassa media ja poliittiset puolueet lietsovat ajoittain rajustikin maalaisten ja kaupunkilaisten eturistiriitoja. EU:n maataloustuet eivät ole pois kaupunkilaisilta, eivätkä joidenkin kaupunkialueiden hyvät palvelut ole pois maaseudun asukkailta. Helsinki on kaikkien suomalaisten oma pääkaupunki ja Kolkku on osa yhteistä maaseutuamme!

Edelliseen liittyen Kepu ei edelleenkään kovin hääppöisesti näytä saavan kannatusta kaupungeissa varsinkaan ruuhkasuomessa. Pelkääköhän nuo Kepun ehdokkaat kaupunki-ihmisiä kun ei niitä juuri näy tuolla kävelykaduilla tai muissa liikepaikoissa? 

Edelliseen liittyen, puolue tarvitsee uudistumista ja sillanrakentajia. EU vahvistaa maakuntia, jotka asioivat nykyään paljonkin suoraan Brysselin kanssa. Varsinkin maakuntatasolla vaaditaan paljon yhteistyötä keskuksien ja niitä ympäröivien maaseutualueiden välillä elinvoiman luomiseksi ja lisäämiseksi. Tässä puolueellamme olisi tekemistä tulevaisuudessa. Eli asennemuutos olisi paikallaan. Suuri laiva kääntyy kuitenkin hitaasti, mutta kyllä meillä on jo ruoriin tartuttu!

Vaalirahakohu on monien mielessä vähentänyt luottamusta päättäjiin ja politiikkaan. Sinäkin tarvitset vaalirahaa jos aiot menestyä näissä kisoissa. Onko tämä vaalirahajupakka vain tiedotusvälineiden lukijoittensa kosiskelua vai onko systeemi ollut läpeensä mätä joka käsitys monille on jäänyt. Onko sinulla suunnitelma miten aiot kerätä vaalirahoitusta itse? 

Luottamus on vähentynyt ja aiheesta. Nyt on kasvojen pesun paikka ei vaan puolueille, vaan koko Suomen poliittiselle järjestelmälle. Kähmintä on ollut osa vaalityötä jo pitkään ja on valitettavaa, että tulevissakin vaaleissa hyväosaiset, valmiiksi tunnetut ehdokkaat ovat parhaissa asemissa. Tämä rapauttaa pohjan koko demokratialta. Lehdistökin on osasyyllinen. Kalliit vaalimainokset ovat suurin menoerä monelle ehdokkaalle. Viimeiset rahat niistettiin vaalirahauutisoinnin kautta.

Itse olen lähtenyt hyvin varovasti suunnittelemaan kampanjan budjettia. Paljon on puhuttu että nyt tarvitaan uusia, ryvettymättömiä kasvoja eduskuntaan. Mutta näkyvyyttä on pakko hankkia jollain keinolla ja se vaatii usein rahoitusta. Nettikampanja ei tavoita kaikkia äänestäjiä. Kunnallisjärjestöltä saan hieman alkukassaa ja sen jälkeen pitää keksiä rehellisiä tapoja hankkia tukea. Tuen ei tarvitse aina olla rahallista. Olin ilahtunut siitä, kuinka moni ilmaisi valmiutensa antaa oma panoksensa talkootyönä!

Keskusta valitsee uuden puheenjohtajan/pääministerin kesällä. Mikä on Anssin valistunut veikkaus kuka tulee valituksi? 

Nythän tilanne on se, että kansan suosikki oli mittauksessa Mari Kiviniemi. Mutta tämä ei kerro koko totuutta, sillä puoluekokoukseen on vielä aikaa ja keskustalaisten parissa gallupin varmasti voittaisi tällä hetkellä Pekkarinen. Mutta ehdokkaita on vielä tulossa. Eilen tenttasin vpj Tuomo Puumalalta, että lähteekö hän kisaan mukaan. Tänään sunnuntaina Kokkolassa hän ilmoittaa aikeistaan. Eilen ei saatu miehestä vastausta ulos mutta ilmeestä päätellen Puumala lähtee mukaan kisaan!

Itse näkisin nuorena Keski-Suomen miehenä mieluiten Maurin tai jonkun nuorekkaan ihmisen puolueen puheenjohtajana ja pääministerinä! Kahden kärjen taktiikkakin voisi toimia siten, että ministeriryhmästä nostettaisiin pääministeri ja puheenjohtaja taas nuorekkaammasta ja aattellisesta ehdokasjoukosta. Itse tulen olemaan puoluekokousedustajana paikalla valitsemassa seuraavia johtajia!

Mitä mieltä Anssi olet ilmastonmuutoksesta. Nyt on ollut taas kova talvi ja varmaan olet ehtinyt hiihtämäänkin. Onkohan tuo ilmastonmuutosuhka vaan joidenkin tiedemiesten masinoimaa höpinää ja onko se nyt niin vaarallista jos keskilämpötila pari astetta nousisikin. Ja miten nämä maatalouden päästöt varsinkin uudellamaalla ja varsinaissuomesta Itämereen. Pitäikö niille tehdä jotakin? 

Itse olen sitä mieltä, että ihminen ei saisi toimillaan radikaalisti vaikuttaa maapallon ilmastokehitykseen. Ilmastonmuutos on tällä planeetalla ollut jatkuvasti käynnissä, mutta ihminen uhkaa toiminnallaan nopeuttaa tiettyjä kehityksiä, jotka taas aiheuttavat radikaaleja sääilmiöitä; kuivuutta, rankkasateita, helteitä ja jäätäviä pakkasia. Tästä oman osamme tulemme saamaan mekin, mutta tutkimuksien mukaan täällä pohjolassa pääsemme helpolla. Mutta maailman tiheimmin asutut alueet tulevat kärsimään ilmastonmuutoksesta ja merenpinnan noususta kaikista eniten. Tämä saattaa aiheuttaa humanitaarisen kriisin, jonka laajuudelta ja traagisuudelta emme me Kolkkulaisetkaan voi silmiämme ummistaa.

Mitä maatalouden päästöihin tulee niin hyvällä ympäristölainsäädännöllä voidaan niitäkin vähentää ja sitä kautta Itämeren kuormitusta. Mutta suurin yksittäinen päästöjen lähde on silti Pietarin alue. Venäjälle on tarjottava ympäristöratkaisuja ja ohjattava niiden käyttöönotossa.

Vielä tärkeä kysymys. Juotko maitoa ja missä tuotettua? Entä mikä makkara maistuu parhaiten Anssille? 

Eilen olin Keskustan itäisten piirien Työtä ja Elämää- seminaarissa. Siellä keskustelimme työmarkkina- ja eläkeasioiden ohessa maitokiistasta. Tauolla kävimme alakerran ravintolassa kupillisella kahvia. Huvituin ja järkytyin samaan aikaan kun huomasin että meille keskustalaisille olikin juotettu Arla-Ingmanin maitoa! Mutta mausta en tunnistanut.

Mieluiten juon kotona suoraan tankista otettua maitoa. Mutta täällä mailmalla sitten olen ostomaidon varassa ja Valion maitoa olen tukenut. Tärkeintä ei ole kuluttajahinta vaan tuottajalle maksettu. Arla laskee maidon kuluttajahintoja ja sitä kautta myös tuottajahintoja tuomalla maitoa Keski-Euroopasta Tanskaan, Tanskasta Ruotsiin ja lopulta Ruotsista Suomeen. Itse haluan ainakin säilyttää suomalaisen maidontuotannon. Tällä hetkellä paras konkreettinen keino näyttäisi olevan Valion tukeminen. Ymmärrän kyllä myös niitä ihmisiä, joille hinta ratkaisee ostopäätöstä tehdessä.

Ja niistä makkaroista! Viime aikoina olen syönyt aikalailla kasvispainotteisesti, sillä tyttöystäväni ei syö lihaa. Olenkin kiinnittänyt lihaa syödessäni enemmän huomiota sen laatuun. Makkaroista varsinkin hirvimetsällä maistuu jonkun pienemmän teurastamon ryynimakkara tai A-luokan grillimakkarat, sinapin kanssa tietysti!

Kevään jatkoja kaikille sivujen lukijoille ja Kolkkulaisille!

Terveisin, Anssi

HOHTAVIA HANKIA JA PEHMEITÄ LÖYLYJÄ

Laskiaissunnuntaina vietettiin Mehtä-Lehtolassa reippaan ulkoilun ja saunomisen merkeissä. Lähes parikymmentä innostunutta hiihtäjää ja lumikenkäilijää sai nauttia mitä kauneimmasta talvisäästä. Osa ehti sekä hiihtää, että tehdä koekierroksen lumikengillä, luonnon jäljiltä koskemattomassa maastossa, jonne vain jänikset, ketut ja joku ilveskin oli jättänyt jälkensä ennen heitä. Eipä ihme että eräskin ensikertaa lumikenkiä kokeillut kertoi hurahtaneensa lumikenkäilyyn heti ensi kerrasta. Varmaan hän koki samanlaista riemua kuin runoilija ennenmuinoin: "ken tietä käy, tien on vanki, vapaa on vain umpihanki." 




Savusauna oli lämminnyt aamuhämäristä asti leppäpuilla tuprutellen milloin sakeata, milloin vähemmän sakeaa savua, muutoin niin ylihohtavan kirkkaaseen ilmanalaan. Osa saunojista oli tälläkin kertaa ensimmäistä kertaa tutustumassa savusaunomisen mystisen salaperäiseen maailmaan. Suurin osa toki oli jo aikaisemminkin maistanut syvälämmön, hienon savuaromin, vanhojen mustien hirsien, ja suuren kivikasan koktailia. Saunasta tultua suoritimme pienen pikahaastattelukierroksen saunakokemuksista. 

Leena Kunelius tunnusti olleensa savusaunassa ensimmäistä kertaa. Hänen mielestään löyly oli jonkun verran kuumempi kuin tavallisessa saunassa. Hän hämmästyi melkoisesti kuultuaan, että saunan lämpötila tuolloin oli reilu 100 astetta. Niin kuumassa tavallisessa saunassa ei taida kestää Leena, eikä kovin moni muukaan. Mutta löyly oli jotenkin pehmeämpää, totesi Leena. Hän ei ollut eka kerralla uskaltautunut hankeen, ja häntä jäi selvästi harmittamaan tämä arkailu, varsinkin kun miehensä Jari kertoi hankisukelluksestaan. Sukellus oli ollut kuulemma tosi syvä, kaloja ei näkynyt ollenkaan mitä nyt muutama pakastesei pakettia tuntui kolisevan kyynärpäissä (hankeen tippuneita klapeja). Jos Jari olisi sukeltanut pari metriä pidemmälle, vastaan olisi tullut piikkikampeloita, niin lähellä karviaismarjapehkoa hän seikkaili. 

Marja-Liisa ja Ilkka Huuskonen olivat kokeneempia savusaunojia. Ovat kylpeneet ainakin Katinkullassa ja muutamassa muussa Lapin lomakohteessa. Heidänkin mielestään savusaunan löyly on pehmeämpää kuin tavallisessa saunassa. Parhaat löylyt saa Ilkan mielestä vasta toisessa tai kolmannessa vuorossa, kun kiukkuisemmat löylyt on jo ajettu ulos. Kysyttäessä mikä ominaisuus erottaa eniten muista saunoista Ilkka arveli että se on haju. Hajuaistihan meillä ihmisillä on erikoinen "elämysaisti" ja hyvä savunhaju tuo monille mieleen lapsuuden. Ilkka oli myös niitä miehiä, jotka uskaltautuivat hankeen. 

Irja Lieto ei muistanut olleensa koskaan savusaunassa, mutta arveli että ihan lapsena Sipukassa todennäköisesti semmoinen on ollut. Löyly on jotenkin pehmeä, luonnehti Irjakin. Savunhajusta Irja myöskin tykkäsi ja totesi, että vaikka haju on melko voimakas ei se kuitenkaan esim. kirvellyt silmiä. Rauhallinen tunnelma on savusaunassa selvästi aistittavissa, totesi Irja. 

Kimmo Roivas saunoi viimeksi melkein yksin. Sitä ennen hän oli hiihtänyt 7 kierrosta eli 14 km. Kimmo on kerran aiemminkin kylpenyt Mehtä-Lehtolassa, muulloin hän ei muista savusaunassa käyneensäkään. Vaikka Kimmokin on jo ihan varttuneessa iässä ja haaveilee jo eläkepäivistä, ei hänen lapsuudessaan enää Ilomantsissakaan juuri savusaunoja löytynyt. Pehmeät löylyt tekivät hyvää vähän kuntoilusta jumittuneille lihaksille. Kimmo oli erityisesti kiinnittänyt huomiota lauteisiin. Tuppeensahatusta leppälankusta tehdyt lauteet olivat sopivat leveät ja juuri oikealla korkeudella. (Miksihän Kimmo erityisesti huomioi lauteet? Olisiko osa syy että hän itse uusi ne viime syksynä.)