Tämä on vähän vanha uutinen. Kyllä kai uudenvuodenaattona paukkuu vähän joka puolella joten sinällään uutisarvo on pieni. Mutta kerronpa kuitenkin oman kokemukseni v 1965-1966 vuodenvaihteesta. Se oli ensimmäinen uudenvuodenaatto jonka vietin kaupungissa. Olin juuri muuttanut Hämeenlinnaan ja tavannut siellä erään neitokaisen josta myöhemmin tuli lasteni äiti. Hänen kanssaan menimme uutta vuotta vastaanottamaan Poriin yhteisen tuttavamme kutsumina. Olimme mukana kirkossa keskiyön Jumalanpalveluksessa. Tämäkin oli minulle uusi kokemus. Mutta tulossa oli vielä lisää kokemuksia. Kun hartaana kirkonpenkissä kuuntelimme kirkonkellojen soittoa, ja kahdestoista lyönti oli lyöty, kuului jostakin valtava paukahdus niin kuin tykinammus, tai oikein kova ukkosen jyrähdys. Ja lisää paukkuja seurasi tiheään tahtiin. Minulle tämä oli ihan uusi ja yllättävä tapaus. Täällä Viitasaaren syrjäkylällä asuessa en ollut koskaan kuullut että pitäisi ampua jotain uudenvuodenraketteja. En tosiaan ymmärtänyt mistä oli kysymys. Oliko sota voinut syttyä näin ykskaks ja arvaamatta. Pomppasin pystyyn ja aloin armeijassa oppimaani soveltaen tähystää kirkon eri ovien suuntaan missä näyttäisi olevan turvallisemman näköinen vetäytymistie. Tilanne päättyi kuitenkin pian onnellisesti kun tuleva vaimoni kiskaisi minut istumaan takaisin paikoilleni ja suhahti korvaani. Täällä vain ammutaan raketteja uuden vuoden kunniaksi.
Myöhempinä kaupunkivuosina olen ollut tietenkin jo paremmin paukkeeseen varautunut, joten paniikkia ei ole päässyt syntymään. Joskus kun lapset olivat tuossa toisella kymmenellä olen heidän kanssaan ollut katsomassa isojakin ilotulituksia. Ei ne minua koskaan ole erikoisesti kiinnostaneet mutta en niitä ole ärhäkkäästi vastustanutkaan. Vähän kyllä aina ihmettelen miksi pitää rahojansa tuhlata ampumalla niitä taivaan tuuliin? :D
Tätä uutta vuotta vastaanotimme Tuulan ja kahden poikani lapsen kanssa täällä Kolkun kylällä ilman ainuttakaan paukkua tai rakettia. Tosin olin varannut ison haapapölkystä tehdyn jätkänkynttilän. Sytytimme sen lähes 150 vuotta vanhojen pihakuusien katveeseen. Se paloi hyvin iloisesti ja siinä taisi pappa kertoa nuoruudestaan. ” Siihen aikaan kun ei vielä uutena vuotena paukkunut.” Ihan hiljaista täällä oli vain kuusen latva vähän tuulessa humisi ja jätkänkynttilä iloisesti räsähteli. Naapureissakaan ei paukuteltu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti