01.05.2014 lukijan juttu Seutu
Kristittyjä on usein pidetty keskenään kiistelevänä joukkona. Oppiriidoista ei näkynyt minkäänlasta merkkiä Viitasaaren eri seurakuntien järjestämässä perinteisessä vappujuhlassa joka tänä vappuna järjestettiin helluntaiseurakunnan tiloissa. Päinvastoin, lukijatekijätoimittaja ainakin aisti tilaisuudessa harvinaisen hyvää yhteishenkeä ja sopuisuutta. Tilaisuus kokosikin väkeä mukavasti vaikka vielä arviolta parikymmentä henkeä rukoushuoneeseen olisi mahtunutkin.
Vaikka musiikilla oli pääpaino tilaisuuden ohjelmassa lyhyissä puheenvuoroissa sivuttiin työtä ja sen merkitystä ihmiselle. Jo alkurukouksessa pastori Sami Siltanen kiitti työn lahjasta. Kirjoittajakin havahtui pohtimaan kuinka totta tuo on tänä päivänä Viitasaarellakin jossa monet kipuilevat löytääkseen uuden työpaikan.
Pastori Jukka Rahkonen pani vieläkin paremmaksi korostaessaan työnteon siunausta. Hän nimittäin kaivoi puheensa aikana laukustaan muutamia pareja rukkasia ja jakoi niitä yleisölle. Tietysti aito helluntailaiseen tapaan niille jotka kätensä nostivat.
Antti Hiltunen taas puolestaan pohti kiperää kysymystä, palkkatasa arvoa. Että oliko se nyt oikein kun viinitarhan omistaja palkatessaan työväkeä pitkin päivää iltapäivälle asti, sitten kuitenkin maksoi sekä pidemmän että lyhemmän rupeaman tehneille saman palkan. Hiltusen käsityksen mukaan kovin merkittävää työmarkkinarikosta ei tapahtunut koska hän ainakin maksoi kaikille sen minkä oli työhön ottaessaan luvannut. Itse jäin miettimään että olikohan tuolla viinirypäleen poimijoissa sekä naisia että miehiä.
Musiikki oli keväistä ja monipuolista. Ensimmäisen kerran kuulin myös Viitasaaren pastori-pändiä joka on koottu ainakin luterilaisen, vapaaseurakunnan, ja helluntaiseurakunnan työntekijöistä. Minun mielestäni he lauloivat hyvin, ainakin kuulosti siltä että pysyivät samalla nuottiviivastolla.
Tilaisuudessa kerätty kolehti osoitettiin Viitasaaren työttömille ja vähävaraisille lapsiperheille.
Hyvää tunnelmaa ei ainakaan latistanut se että tilaisuuden lopussa osallistujille tarjottiin ilmaiset munkkikahvit.
torstai 5. kesäkuuta 2014
KOLKKULAISET KOKOUKSESSA 77 PROSENTTISESTI
Nykyään kun kaikki on paljasta kriisiä myös monet yhdistykset potevat verenvähyyttä. Varsinkaan vuosi-, ja muihin ns.asia kokouksiin ei tahdo ilmaantua ihmisiä. Saattaa olla että yhdistys jossa on vaikkapa 500 jäsentä ei tahdo saada vuosikokoustaan pidetyksi kun jäsenistöä ei ole riittävästi paikalla.
Mutta kun Kolkun 82 vuotias pienviljelijäyhdistys piti vuosikokoustaan Kolkun Kylätalolla jäseniä oli koolla kauniista kevätsäästä huolimatta 13 osallistujaa. Se on paljon kun ottaa huomioon että kylällä asuu vakinaisesti vain 17 henkilöä. Prosenteilla ei kuitenkaan yhdistystoimintaa pyöritetä. Niinpä kokouksessa kannettiin selvästi huolta ja etsittiin linjauksia yhdistyksen tulevaisuuden varalle. Puheenjohtaja Jari Jääskeläinen jo avaussanoissaan esitti keskustelua siitä että pitäisikö siirtyä yhdistystoiminnassa uuteen ns. ” digiyhdistys” vaiheeseen. Vilkas ja rönsyilevä keskustelu syntyikin sen jälkeen kun viralliset kokousasiat saatiin alta pois.
Saapa nähdä pidetäänkö Kolkulla jo piankin iltamia , tupailtoja tai ompeluseuroja videoyhteyden kautta. Mahdollisuudet siihen ovat olemassa sillä tietotaitoa kylältä ja kyläläisten kasvukeskuksiin muuttaneelta jälkikasvulta kyllä löytyy. Miten onnistuisivat vaikkapa talkoot netin välityksellä. Tuntuu mahdottomalta mutta ei välttämättä. Kuinkahan kävisi vaikkapa Pislan tuotteiden pakkaaminen videoyhteyden varassa?
Muutama vuosi sitten kylällä toteutettiin talkoovoimin mittava Kylätalon saneerausprojekti. Se onnistui kaikin puolin hyvin niin että yhdistyksellä on nyt erityisen viihtyisä hirsiseinäinen perinteistä rakennustyyliä kunnioittava kylätalo. Vähäistä on kuitenkin yhdistyksen oma käyttö. Tämäkin kokous olisi aivan hyvin voitu pitää kenen tahansa jäsenen kotona. Kylätaloa onkin vuokrattu kohtuullisella vuokralla ulkopuolisille mm, häiden ,syntymäpäivien, sukujuhlien, ym viettoa varten. Tiloihin mahtuu hyvin reilusti sadan hengen joukko. Kylätaloa on markkinoitu vain kyläsivulla www.kolkku.info ja ns. suusta suuhun menetelmällä. Nyt päätettiin ottaa käyttöön myös naamakirja , koskapa vapaita viikonloppuja ja muita päiviä varauskalenterista vielä löytyy.
Eiköpähän Kolkun pienviljelijäyhdistys vietä 18 vuoden päästä 100 vuotis juhliaan. Se näkee joka elää tuolloin.
Mutta kun Kolkun 82 vuotias pienviljelijäyhdistys piti vuosikokoustaan Kolkun Kylätalolla jäseniä oli koolla kauniista kevätsäästä huolimatta 13 osallistujaa. Se on paljon kun ottaa huomioon että kylällä asuu vakinaisesti vain 17 henkilöä. Prosenteilla ei kuitenkaan yhdistystoimintaa pyöritetä. Niinpä kokouksessa kannettiin selvästi huolta ja etsittiin linjauksia yhdistyksen tulevaisuuden varalle. Puheenjohtaja Jari Jääskeläinen jo avaussanoissaan esitti keskustelua siitä että pitäisikö siirtyä yhdistystoiminnassa uuteen ns. ” digiyhdistys” vaiheeseen. Vilkas ja rönsyilevä keskustelu syntyikin sen jälkeen kun viralliset kokousasiat saatiin alta pois.
Saapa nähdä pidetäänkö Kolkulla jo piankin iltamia , tupailtoja tai ompeluseuroja videoyhteyden kautta. Mahdollisuudet siihen ovat olemassa sillä tietotaitoa kylältä ja kyläläisten kasvukeskuksiin muuttaneelta jälkikasvulta kyllä löytyy. Miten onnistuisivat vaikkapa talkoot netin välityksellä. Tuntuu mahdottomalta mutta ei välttämättä. Kuinkahan kävisi vaikkapa Pislan tuotteiden pakkaaminen videoyhteyden varassa?
Muutama vuosi sitten kylällä toteutettiin talkoovoimin mittava Kylätalon saneerausprojekti. Se onnistui kaikin puolin hyvin niin että yhdistyksellä on nyt erityisen viihtyisä hirsiseinäinen perinteistä rakennustyyliä kunnioittava kylätalo. Vähäistä on kuitenkin yhdistyksen oma käyttö. Tämäkin kokous olisi aivan hyvin voitu pitää kenen tahansa jäsenen kotona. Kylätaloa onkin vuokrattu kohtuullisella vuokralla ulkopuolisille mm, häiden ,syntymäpäivien, sukujuhlien, ym viettoa varten. Tiloihin mahtuu hyvin reilusti sadan hengen joukko. Kylätaloa on markkinoitu vain kyläsivulla www.kolkku.info ja ns. suusta suuhun menetelmällä. Nyt päätettiin ottaa käyttöön myös naamakirja , koskapa vapaita viikonloppuja ja muita päiviä varauskalenterista vielä löytyy.
Eiköpähän Kolkun pienviljelijäyhdistys vietä 18 vuoden päästä 100 vuotis juhliaan. Se näkee joka elää tuolloin.
JUHA TAPION MUSIIKISSA ON YTYÄ
Lukijan juttu 26.04.2014 Seutu
Tulipa käytyä Juha Tapion konsertissa Viitasaari areenalla. En ole musiikki ihmisiä. Minulla ei ole oikeastaan olemassa minkäänlaista musiikkimakua. En osaa laulaa en myöskään soittaa mitään. En liioin tunne nuotteja, tuskin tiedän miten päin nuotit on piirretty paperille. Kun nyt yritän kirjoittaa jotakin Juha Tapion konsertista niin lähestyn asiaa täysin asian tuntemattomalta tasolta. Ehkä asiantuntijoiden ei kannatakaan lukea tätä pitemmälle.
Täytyy ainakin sanoa että konsertti oli kaiken kaikkiaan vaikuttava. Lavalla tapahtui koko ajan niin paljon että minäkään en ehtinyt haukottelemaan puhumattakaan nukahtamisesta. Tosin alkuvaikutelma äänen voimakkuuden ja kirkkaiden valokeilojen ja muiden tehosteiden johdosta oli lievästi sanoen vähintäänkin shokeeraava. Oli tunne että musiikki jollakin tavalla syöksyy päälle, ja alkaa ravistelemaan sisuskaluja.
Aika pian kuitenkin sain tilanteen vakiinnutettua siihen malliin että pystyin tekemään jo jotakin huomioita yhtyeen lavaesiintymisestä, sanoista, ja jopa musiikistakin. Minusta näytti että bändi toimi erittäin hyvin yhteen. Olen ennenkin pannut merkille että jos soittajilla näyttää olevan hyvät välit ja hauskaa keskenään sitä on mukava katsella ja kuunnella vaikka nyt ei kovin paljon musiikista ymmärtäisikään. Tästä annan kyllä porukalle hyvän arvosanan.
Railakkaasti he soittivat myös. Kyllä tuommoinen railakas soundi on parempi kun semmoinen vähän laahaava kolistelu. Kainuulaisella rumpalilla oli kyllä välillä sen näköinen vauhti että jos klapikoneella, jossa myös täytyy muutamaa vipua hallita pääsisi tuohon vauhtiin, pystyisi heittomotin hintaa laskemaan heti kympillä. Yritin seurata kitaroita erottaakseni mikä ääni tulee tulee kenenkin soittimista, mutta en oikein osannut erottaa. Olin alkuun epävarma kuka soitti bassoa vaikka bassokitaran jumputuksen erotinkin. Mutta ääntä lähti ehkä äänenvahvistimet olivat myös huippuluokkaa. Itse olisin yllä jonkun verran ruuvannut suuttimia pienemmälle, mutta kaikesta päätellen ne olivat sopivalla tasolla muuta yleisöä ajatellen.
Juha Tapio on kiinnostava persoona. Hän on selvästi sekä runoilija että urheilija niin kuin monet muutkin esim. Tapio Rautavaara olivat. Täytyy olla huippukuntoinen kaveri pystyäkseen tekemään ne liikkeet jotka hän konsertin aikana teki. Hauska tuommoista hyppelyä oli seurata. Jalkapalloharrastus on selvästi antanut vauhtia lavatyöskentelyyn. Hyppykorkeudesta päätelleen Juha Tapio on parhaimmillaan maalinedustan pääpelissä.
Runoilijana ja tekstin tekijänä jäi vahva vaikutelma että hänellä on enemmän sanottavaa kuin iskelmien ja popmusiikin sanoittajilla keskimäärin on. Jotakin syvällisempää ja elämän makuista pohjavirettä niissä on. Tosin minä putosin aika usein teksteissä kärryiltä. Ei ollut minulle tarpeeksi selkeää tarinaa. Yritin tarkasti kuunnella ketä siellä junassa oikein matkusti ja mitä heillä oli mielessään mutta ei selvinnyt. Tässä suhteessa ero vanhoihin laulun tekijöihin kuten esim. Junnu Vainioon on mielestäni selvä. Jos vertaa esimerkiksi Junnun tekstiin Kaamasen tiellä niin niin siinähän ei tarinan suhteen jää epäselvyyksiä. Luulen että kova musiikki hieman hämäsi ainakin minua tekstien sisällön suhteen. Nuoremmat varmaan olivat paremmin mukana teksteissäkin.
Mielenkiintoinen ilta. Kiitos järjestäjille. Kyllä Juha Tapiossa on YTYÄ.
Tulipa käytyä Juha Tapion konsertissa Viitasaari areenalla. En ole musiikki ihmisiä. Minulla ei ole oikeastaan olemassa minkäänlaista musiikkimakua. En osaa laulaa en myöskään soittaa mitään. En liioin tunne nuotteja, tuskin tiedän miten päin nuotit on piirretty paperille. Kun nyt yritän kirjoittaa jotakin Juha Tapion konsertista niin lähestyn asiaa täysin asian tuntemattomalta tasolta. Ehkä asiantuntijoiden ei kannatakaan lukea tätä pitemmälle.
Täytyy ainakin sanoa että konsertti oli kaiken kaikkiaan vaikuttava. Lavalla tapahtui koko ajan niin paljon että minäkään en ehtinyt haukottelemaan puhumattakaan nukahtamisesta. Tosin alkuvaikutelma äänen voimakkuuden ja kirkkaiden valokeilojen ja muiden tehosteiden johdosta oli lievästi sanoen vähintäänkin shokeeraava. Oli tunne että musiikki jollakin tavalla syöksyy päälle, ja alkaa ravistelemaan sisuskaluja.
Aika pian kuitenkin sain tilanteen vakiinnutettua siihen malliin että pystyin tekemään jo jotakin huomioita yhtyeen lavaesiintymisestä, sanoista, ja jopa musiikistakin. Minusta näytti että bändi toimi erittäin hyvin yhteen. Olen ennenkin pannut merkille että jos soittajilla näyttää olevan hyvät välit ja hauskaa keskenään sitä on mukava katsella ja kuunnella vaikka nyt ei kovin paljon musiikista ymmärtäisikään. Tästä annan kyllä porukalle hyvän arvosanan.
Railakkaasti he soittivat myös. Kyllä tuommoinen railakas soundi on parempi kun semmoinen vähän laahaava kolistelu. Kainuulaisella rumpalilla oli kyllä välillä sen näköinen vauhti että jos klapikoneella, jossa myös täytyy muutamaa vipua hallita pääsisi tuohon vauhtiin, pystyisi heittomotin hintaa laskemaan heti kympillä. Yritin seurata kitaroita erottaakseni mikä ääni tulee tulee kenenkin soittimista, mutta en oikein osannut erottaa. Olin alkuun epävarma kuka soitti bassoa vaikka bassokitaran jumputuksen erotinkin. Mutta ääntä lähti ehkä äänenvahvistimet olivat myös huippuluokkaa. Itse olisin yllä jonkun verran ruuvannut suuttimia pienemmälle, mutta kaikesta päätellen ne olivat sopivalla tasolla muuta yleisöä ajatellen.
Juha Tapio on kiinnostava persoona. Hän on selvästi sekä runoilija että urheilija niin kuin monet muutkin esim. Tapio Rautavaara olivat. Täytyy olla huippukuntoinen kaveri pystyäkseen tekemään ne liikkeet jotka hän konsertin aikana teki. Hauska tuommoista hyppelyä oli seurata. Jalkapalloharrastus on selvästi antanut vauhtia lavatyöskentelyyn. Hyppykorkeudesta päätelleen Juha Tapio on parhaimmillaan maalinedustan pääpelissä.
Runoilijana ja tekstin tekijänä jäi vahva vaikutelma että hänellä on enemmän sanottavaa kuin iskelmien ja popmusiikin sanoittajilla keskimäärin on. Jotakin syvällisempää ja elämän makuista pohjavirettä niissä on. Tosin minä putosin aika usein teksteissä kärryiltä. Ei ollut minulle tarpeeksi selkeää tarinaa. Yritin tarkasti kuunnella ketä siellä junassa oikein matkusti ja mitä heillä oli mielessään mutta ei selvinnyt. Tässä suhteessa ero vanhoihin laulun tekijöihin kuten esim. Junnu Vainioon on mielestäni selvä. Jos vertaa esimerkiksi Junnun tekstiin Kaamasen tiellä niin niin siinähän ei tarinan suhteen jää epäselvyyksiä. Luulen että kova musiikki hieman hämäsi ainakin minua tekstien sisällön suhteen. Nuoremmat varmaan olivat paremmin mukana teksteissäkin.
Mielenkiintoinen ilta. Kiitos järjestäjille. Kyllä Juha Tapiossa on YTYÄ.
MUISTIN PÖYHIMISTÄ
o2.04.2014 Seutu
Tapasin työtovereita 45-50 vuoden takaa. Erikoinen kokemus. Elämä jonka luulee jääneen lopullisesti taakse unholaan ,melkein kumpujen yöhön onkin siinä läsnä. Nuo ihmiset joiden kanssa tehtiin aikoinaan työtä, uurastettiin, koettiin onnistumisia ja vastoinkäymisiä, oltiin samassa veneessä joskus soutaen eri tahtiinkin, kukin voimiensa, ja taitojensa mukaan. Siinä me olimme saman pöydän ympärillä, vanhin jo täyttänyt 85 nuorimmatkin jo eläkkeellä, mummoja ja pappoja. Äänestä heidät parhaiten tunnisti, paremmin melkein kuin kasvojen piirteistä. Kerrottiin itsekukin kuulumisia. Mitä on puuhattu jälkeen 1971. Kehuttiin lapsia, lastenlapsia ja lastenlastenlapsia. Kerrottiin rempoista joita oli iän myötä tullut, kolotuksia, sydämen tahdistimia, kaihileikkauksia, lonkkavaivoja, eturauhasvaivoja. Mutta yllättävän moni oli vielä kunnossa. Joku ui joka päivä tunnin, toinen oli aloittanut juuri kirkkokuorossa, yksi jakoi saadakseen liikuntaa mainoksia, eräs teki klapikauppaa.
Ja kummallista vanhat asiat tulivat yllättävän kirkkaina mieliin. Niidenkin nimet jotka eivät olleet läsnä , olivat jo siirtyneet ajan rajan toiselle puolen, tai viettämään eläkepäiviä aurinkorannoille löytyivät pinnistelemättä. Muistatkos sitä kun jäit lukkojen taakse arkistohuoneeseen. Muistatko mitä pomo sanoi kun erehdyit tulemaan shortseissa töihin. Muistatko kun Uuno kippasi lajittelusiiloon paleltuneita vuotavia perunoita. Voi sitä muistamisen tulvaa joka ikään kuin kevätpuron lailla tulvi esille muistin lokeroista.
Ihmeellisen erikoinen kokemus ainakin minulle. Ei saanut oikein edes unta. Pakko nousta aamuyöstä kirjoittamaan. Tuntuu kuin aivoja olisi jotenkin pöyhitty. Samalla tavalla kun joskus niityllä heinäluokoa joka oli saanut olla sateen piiskattavana haravalla pöyhittiin. Kannatti lähteä ja matkustaa Hämeenlinnaan näihin talkoisiin.
TYYTYVÄISYYS ON KODIN ONNI
Tämännäköinen vaatimaton seinävaate on koristanut synnyinkotini seinää Kolkun Lehtolassa , Viitasaaren kenties kaikkein syrjäisemmällä kylällä. Luulen että äitini on jossain elämänsä vaiheessa vaatteen kirjaillut. Eihän siihen ole paljoa tullut kiinnitettyä huomiota, mutta aivan viime vuosina tuo lause on jotenkin alkanut elämään mielessä. Olen tullut siihen johtopäätökseen että lause pitää sisällään paljon viisautta. Se pitää paikkansa ja toimii hyvin jos joku kaipaa onnea, iloa, autuutta, mielihyvää, ja jopa hauskuutta , naurua, ja optimismiä, jotka kaikki mainitaan sanan tyytyväisyys synonyymeina.
22.03.2014 Seutu
Vastakohta on tietenkin tyytymättömyys. Olen kuullut tätäkin puolusteltavan sillä että Tyytyväisyys tappaa kaiken kehityksen ja tyytymättömyys näin ollen toimii kehityksen voimana ja takeena. En oikein usko tähän. Mutta voihan sitä aina kokeilla, mitä siitä seuraa. Varma olen että tyytymättömyys saa aikaan kapinointia, riitoja, mielipahaa, surua, itkua, ja toivottomuutta ja pessimismiä. Näkeehän sen nyt sokea Kreettakin.
Tänä päivänä tapaa paljon tyytymättömyyttä ja vähän tyytyväisyyttä. Varsinkin vaalien alla tyytymättömyyttä asioiden hoitoon ja tilaan oikein lietsotaan. Ja kyllähän epäkohtia riittää, ei niitä tarvitse etsiä. Voisin luetella helposti ainakin tuhat asiaa alkaen Eu:sta, Eurosta, Ukrainasta, Krimistä, Venäjästä ja päätyä kotomaahamme ja tänne kuntatalousongelmien kanssa kamppailevalle Viitasaarelle. Mutta en taida viitsiä. Vaarana on että pääsen nauttimaan tyytymättömän mieleni aikaansaamista hedelmistä.
Olin tänään kuntosalilla, ja Simmarissa uimassa. Mietin siinä punnertaessani että kyllä täällä Viitasaarella on nämä seniorien olot aika mukavat. Minulla ei ole valittamista. Seniorikortilla oliko sen hinta nyt 60 e, saa kuntoiluherkkua maistaa niin paljon kun jaksaa ja viitsii. En tiedä onko mulla ollut poikkeusellista tuuria mutta, sen kerran kun olen terveyspalveluja tarvinnut aina olen päässyt vastaanotolle tarvitsematta viikkoakaan jonottaa. Erikoismaininnan annan näille kulttuuripalveluille. Konsertteja täällä on tuon tuosta, milloin seurakuntatalolla, milloin Areenalla. Tällä vauhdilla mehtä-penastakin taitaa kohta tulla kulttuurin suurkuluttaja. Eikä passaa unohtaa tätä SEUTUA paikallislehteä joka on tullut näiden nettisivujen kautta melkeinpä osaksi elämää.
Hyvä täällä on mielestäni olla. Mitä nyt harmittaa tuo valokuituyhteyden totetumisen jämähtäminen jonnekin usvan peittoon. Jos ei tule valokuitu olkoon tulematta. Sen takia en tyytymättömyyttä sisimmässäni ala hellimään. Silloin tyydyn tähän mokkulaani.
22.03.2014 Seutu
Vastakohta on tietenkin tyytymättömyys. Olen kuullut tätäkin puolusteltavan sillä että Tyytyväisyys tappaa kaiken kehityksen ja tyytymättömyys näin ollen toimii kehityksen voimana ja takeena. En oikein usko tähän. Mutta voihan sitä aina kokeilla, mitä siitä seuraa. Varma olen että tyytymättömyys saa aikaan kapinointia, riitoja, mielipahaa, surua, itkua, ja toivottomuutta ja pessimismiä. Näkeehän sen nyt sokea Kreettakin.
Tänä päivänä tapaa paljon tyytymättömyyttä ja vähän tyytyväisyyttä. Varsinkin vaalien alla tyytymättömyyttä asioiden hoitoon ja tilaan oikein lietsotaan. Ja kyllähän epäkohtia riittää, ei niitä tarvitse etsiä. Voisin luetella helposti ainakin tuhat asiaa alkaen Eu:sta, Eurosta, Ukrainasta, Krimistä, Venäjästä ja päätyä kotomaahamme ja tänne kuntatalousongelmien kanssa kamppailevalle Viitasaarelle. Mutta en taida viitsiä. Vaarana on että pääsen nauttimaan tyytymättömän mieleni aikaansaamista hedelmistä.
Olin tänään kuntosalilla, ja Simmarissa uimassa. Mietin siinä punnertaessani että kyllä täällä Viitasaarella on nämä seniorien olot aika mukavat. Minulla ei ole valittamista. Seniorikortilla oliko sen hinta nyt 60 e, saa kuntoiluherkkua maistaa niin paljon kun jaksaa ja viitsii. En tiedä onko mulla ollut poikkeusellista tuuria mutta, sen kerran kun olen terveyspalveluja tarvinnut aina olen päässyt vastaanotolle tarvitsematta viikkoakaan jonottaa. Erikoismaininnan annan näille kulttuuripalveluille. Konsertteja täällä on tuon tuosta, milloin seurakuntatalolla, milloin Areenalla. Tällä vauhdilla mehtä-penastakin taitaa kohta tulla kulttuurin suurkuluttaja. Eikä passaa unohtaa tätä SEUTUA paikallislehteä joka on tullut näiden nettisivujen kautta melkeinpä osaksi elämää.
Hyvä täällä on mielestäni olla. Mitä nyt harmittaa tuo valokuituyhteyden totetumisen jämähtäminen jonnekin usvan peittoon. Jos ei tule valokuitu olkoon tulematta. Sen takia en tyytymättömyyttä sisimmässäni ala hellimään. Silloin tyydyn tähän mokkulaani.
MIKÄ ON "SIISTIÄ"?
15.03.2014
Näkyy tuo kieli kehittyvän tai muuttuvan jatkuvalla syötöllä. Siinä ei tahdo vanha kelkassa pysyä. En ole vielä kertaakaan kehdannut käyttää sanaa haastava tai haasteellinen, vaikkakin luulen ymmärtäväni että sillä tarkoitetaan jotakin vaikeata,lähes mahdotonta tehtävää. Minulle siis esimerkiksi valokuvan ottaminen ja siirtäminen tänne blogiin on haasteellista sen sijaan kirjoittaminen jos aiheen löytää ja saa köydenpäästä kiinni sujuu kun tyhjää vaan.
Mutta tämä “siistiä” sana minua hämmästyttää. Siinä on vanhan hyvin ymmärretyn sanan käyttötarkoitusta laajennettu ties mihin. Kun emäntä sanoo minulle töihin lähtiessään,: ” muista sitten että täällä on yhtä siistiä illalla kun tulen kotiin”, luulen jotakuinkin ymmärtäväni mitä se tarkoittaa ja minulta edellyttää. Tai kun lähden vaikkapa konserttiin ja minulla on parin päivän parransänki ymmärrän että parta olisi ajettava, tukka kammattava, ja nenä niistettävä ollakseen siisti.
Nyt otan tekaistun esimerkin siistiä sanan nykyaikaisesta merkityksestä. On esimerkiksi rock`konsertti Kaisanniemen puistossa. Paikalla 20 000 innokasta kuulijaa, fanittamassa. Orkesteri vetää kolmenkymmenen desibelin voimalla risoissa pillifarkuissa ja erivärisissä tennareissa. Sipsipusseja, juomatölkkejä ja hampurilaispapereita on juhla- alueella paksumpi kerros kun tänä talvena konsanaan lunta. Kun faneja haastatellaan jokainen kehuu että konsertti oli siisti. Ennen vanhaan sanottiin ” anna mun kaikki kestää”. Kun tätä vuodatusta lukee ehkä muutama toimittaja tai muu journalisti niin kertokaa minulle missä tilanteissa minäkin voisin tätä siistiä sanaa alkaa käyttämään.
Onko satiiri nimisellä huumorilla kirjoitettu blogi ( esim “kansan ministeri”) siisti vai antisiisti kun sitä ei kuitenkaan kaikki ymmärrä?
Onko siistiä jos lähteä Kymön jäätielle kun siellä on sohjoa ja kohvaa ?
Onko savusauna siisti juttu vaikka sieltä tulee aina takapuoli mustana?
Onko siistiä kommentoida poliitikon kömmähdyksiä paheksuvaan sävyyn?
Vai onko siistinpää kommentoida samaa kömmähdystä suvaitsevaan sävyyn?
Että siinä sitä on pohtimista. Taidan ruveta tässä imuroimaan.
Näkyy tuo kieli kehittyvän tai muuttuvan jatkuvalla syötöllä. Siinä ei tahdo vanha kelkassa pysyä. En ole vielä kertaakaan kehdannut käyttää sanaa haastava tai haasteellinen, vaikkakin luulen ymmärtäväni että sillä tarkoitetaan jotakin vaikeata,lähes mahdotonta tehtävää. Minulle siis esimerkiksi valokuvan ottaminen ja siirtäminen tänne blogiin on haasteellista sen sijaan kirjoittaminen jos aiheen löytää ja saa köydenpäästä kiinni sujuu kun tyhjää vaan.
Mutta tämä “siistiä” sana minua hämmästyttää. Siinä on vanhan hyvin ymmärretyn sanan käyttötarkoitusta laajennettu ties mihin. Kun emäntä sanoo minulle töihin lähtiessään,: ” muista sitten että täällä on yhtä siistiä illalla kun tulen kotiin”, luulen jotakuinkin ymmärtäväni mitä se tarkoittaa ja minulta edellyttää. Tai kun lähden vaikkapa konserttiin ja minulla on parin päivän parransänki ymmärrän että parta olisi ajettava, tukka kammattava, ja nenä niistettävä ollakseen siisti.
Nyt otan tekaistun esimerkin siistiä sanan nykyaikaisesta merkityksestä. On esimerkiksi rock`konsertti Kaisanniemen puistossa. Paikalla 20 000 innokasta kuulijaa, fanittamassa. Orkesteri vetää kolmenkymmenen desibelin voimalla risoissa pillifarkuissa ja erivärisissä tennareissa. Sipsipusseja, juomatölkkejä ja hampurilaispapereita on juhla- alueella paksumpi kerros kun tänä talvena konsanaan lunta. Kun faneja haastatellaan jokainen kehuu että konsertti oli siisti. Ennen vanhaan sanottiin ” anna mun kaikki kestää”. Kun tätä vuodatusta lukee ehkä muutama toimittaja tai muu journalisti niin kertokaa minulle missä tilanteissa minäkin voisin tätä siistiä sanaa alkaa käyttämään.
Onko satiiri nimisellä huumorilla kirjoitettu blogi ( esim “kansan ministeri”) siisti vai antisiisti kun sitä ei kuitenkaan kaikki ymmärrä?
Onko siistiä jos lähteä Kymön jäätielle kun siellä on sohjoa ja kohvaa ?
Onko savusauna siisti juttu vaikka sieltä tulee aina takapuoli mustana?
Onko siistiä kommentoida poliitikon kömmähdyksiä paheksuvaan sävyyn?
Vai onko siistinpää kommentoida samaa kömmähdystä suvaitsevaan sävyyn?
Että siinä sitä on pohtimista. Taidan ruveta tässä imuroimaan.
NAISTENPÄIVÄN KAUHUJA
Tämä tositarina, kenties vähän liioiteltu, tapahtui kaksi vuotta sitten naistenpäivänä. Olen selvinnyt jo paniikista ja pystyn rauhallisesti, jopa vähän naureskellen tätä muistelemaan.
Rahapussi on minulle tuiki tärkeä varuste. Tunnen itseni jotenkin vaillinaisesesti varustautuneeksi jos rahapussi ei ole taskussa, Ja nimenomaan oikeanpuoleisessa pers` taskussa. Siellä on sen paikka. Èn ole suostunut sen paikkaa vaihtamaan edes matkoilla ollessa, vaikka tämä lähinainen on yrittänyt opastaa minua että olisi parempi varkaiden varalta laittaa se rintataskuun. Olen hänelle yrittänyt selittää että en osaa kunnolla edes kävellä kadulla jos lompakko ei ole oikealla paikallaan.
Tuota naistenpäivää vietin silloinkin täällä etäasunnolla pakkaillen klapeja ja korvaradiolla naistenpäivä ohjelmaa kuunnellen. Siinä jotenkin herkistyin ja ajattelin että pitää minunkin jotenkin tämä merkkipäivä huomioida. Päätin ottaa iltapäivän vapaata ja siirtyä velipojan kukkakaupan kautta Viestintielle. Mutta eipä suunnitelma nyt sujunutkaan ihan noin vaan ilman ongelmia.
Siinä, kun olin lähtöä tekemässä suoritin tavanomaiset rutiinitarkastukset. Onko matkassa a.)avaimet, b.)puhelin,c.) rahapussi. Kolmas kopaisu oikeanpuoleiseen takataskuun paljasti että jotain on vialla. Tasku oli tyhjä. Mutta ei hätää. Sen verran kokemusta tavaroiden hukkaamisesta on nimittäin kertynyt että tiesin ettei nyt ei kannata hermostua. On käytävä muistelemaan. Milloin lompakko oli viimeksi ollut kädessäni? Ei aikaakaan kun olin käynyt läpi kassatapahtumat kahdelta viimeiseltä vuorokaudelta. Marketissa, R-kioskissa, huoltoasemalla…. ja sitten…sitten… mikä helpotus kalakauppias oli käynyt pihassa ja olin tietysti ostanut häneltä muikkuja. Ei hätää, kaukana ei lompakko voi lymytä.
Nyt alkoi intensiivinen etsintä. Työpöytä laatikoineen, epämääräiset paperikasat, sanomalehtiröykkiöt, puseroiden taskut, kylpytakin ja pyjaman taskut, vaimon ompelukori, makuuhuoneen sängyt, petauspatjojen alustat, sängyn alus. vaatekaapit, yöpöydän laatikot, tohvelit, vessan kaapit, lääkekaappi. pesuainekori, naulakonpäälliset, roskakorit 5 kpl, nojatuolien pehmusteiden välit, keittiön kaapit, kaikki keittiön työvälinelaatikot ja hyllyt, lieden tausta, uuni, uuninpankko, jääkaappi, pakastin ja mikroaaltouuni. Suuri osa kahteen tai kolmeen kertaan. Nyt alkoi näyttää pahalta. Oli siirryttävä ulkoalueille. Kaikki hajallaan olevat työkalupakit varastolla, romulaatikot, mönkijän työkalulaatikko ja telojen välit, klapikasat ja tuohipussit.
Vajaan kolmen tunnin etsintäsession jälkeen alkoi vat konstit olla vähissä. Samoin kuin psyykkinen kunto, fyysistä kuntoa saattoi olla hiukan vielä jäljellä. Oli paras antaa periksi ja nöyrtyä hakemaan apua. Soitto lähinaiselle ja avunpyyntö. Ennestään tiesin että nyt puhun tämän huushollin etsinnöistä vastaavan johtajan kanssa. Ammattimaisen viileästi ja rauhallisin äänenpainoin hän kartoitti tilanteen vakavuuden ja teki päätöksen. ” Keitä nyt kahvit ja istu siihen kiikkutuoliin, minä tästä lähden sinne ajamaan ja hakemaan sen pussin”.
Nyt tein ihan voimani menettäneenä ihan ohjeiden mukaan. Istahdin hörppimään kahvia kiikkutuoliin. Tähän vanhaan, jossa on oikeat puupuolat. Mutta miten tässä tuntuu jotain painetta tuossa vasemman kankun kohdalla. Piti ihan kopaista että mikä siellä painaa. Siellähän se oli vasemmassa takataskussa. Rahapussi.
Tämän tositarinan halusin kertoa näin naistenpäivän kunniaksi. Ei sitä tahdo pärjätä missään ei myöskään etsinnöissä, ilman naista. Hyvää naistenpäivää vaan kaikille naisille.
Rahapussi on minulle tuiki tärkeä varuste. Tunnen itseni jotenkin vaillinaisesesti varustautuneeksi jos rahapussi ei ole taskussa, Ja nimenomaan oikeanpuoleisessa pers` taskussa. Siellä on sen paikka. Èn ole suostunut sen paikkaa vaihtamaan edes matkoilla ollessa, vaikka tämä lähinainen on yrittänyt opastaa minua että olisi parempi varkaiden varalta laittaa se rintataskuun. Olen hänelle yrittänyt selittää että en osaa kunnolla edes kävellä kadulla jos lompakko ei ole oikealla paikallaan.
Tuota naistenpäivää vietin silloinkin täällä etäasunnolla pakkaillen klapeja ja korvaradiolla naistenpäivä ohjelmaa kuunnellen. Siinä jotenkin herkistyin ja ajattelin että pitää minunkin jotenkin tämä merkkipäivä huomioida. Päätin ottaa iltapäivän vapaata ja siirtyä velipojan kukkakaupan kautta Viestintielle. Mutta eipä suunnitelma nyt sujunutkaan ihan noin vaan ilman ongelmia.
Siinä, kun olin lähtöä tekemässä suoritin tavanomaiset rutiinitarkastukset. Onko matkassa a.)avaimet, b.)puhelin,c.) rahapussi. Kolmas kopaisu oikeanpuoleiseen takataskuun paljasti että jotain on vialla. Tasku oli tyhjä. Mutta ei hätää. Sen verran kokemusta tavaroiden hukkaamisesta on nimittäin kertynyt että tiesin ettei nyt ei kannata hermostua. On käytävä muistelemaan. Milloin lompakko oli viimeksi ollut kädessäni? Ei aikaakaan kun olin käynyt läpi kassatapahtumat kahdelta viimeiseltä vuorokaudelta. Marketissa, R-kioskissa, huoltoasemalla…. ja sitten…sitten… mikä helpotus kalakauppias oli käynyt pihassa ja olin tietysti ostanut häneltä muikkuja. Ei hätää, kaukana ei lompakko voi lymytä.
Nyt alkoi intensiivinen etsintä. Työpöytä laatikoineen, epämääräiset paperikasat, sanomalehtiröykkiöt, puseroiden taskut, kylpytakin ja pyjaman taskut, vaimon ompelukori, makuuhuoneen sängyt, petauspatjojen alustat, sängyn alus. vaatekaapit, yöpöydän laatikot, tohvelit, vessan kaapit, lääkekaappi. pesuainekori, naulakonpäälliset, roskakorit 5 kpl, nojatuolien pehmusteiden välit, keittiön kaapit, kaikki keittiön työvälinelaatikot ja hyllyt, lieden tausta, uuni, uuninpankko, jääkaappi, pakastin ja mikroaaltouuni. Suuri osa kahteen tai kolmeen kertaan. Nyt alkoi näyttää pahalta. Oli siirryttävä ulkoalueille. Kaikki hajallaan olevat työkalupakit varastolla, romulaatikot, mönkijän työkalulaatikko ja telojen välit, klapikasat ja tuohipussit.
Vajaan kolmen tunnin etsintäsession jälkeen alkoi vat konstit olla vähissä. Samoin kuin psyykkinen kunto, fyysistä kuntoa saattoi olla hiukan vielä jäljellä. Oli paras antaa periksi ja nöyrtyä hakemaan apua. Soitto lähinaiselle ja avunpyyntö. Ennestään tiesin että nyt puhun tämän huushollin etsinnöistä vastaavan johtajan kanssa. Ammattimaisen viileästi ja rauhallisin äänenpainoin hän kartoitti tilanteen vakavuuden ja teki päätöksen. ” Keitä nyt kahvit ja istu siihen kiikkutuoliin, minä tästä lähden sinne ajamaan ja hakemaan sen pussin”.
Nyt tein ihan voimani menettäneenä ihan ohjeiden mukaan. Istahdin hörppimään kahvia kiikkutuoliin. Tähän vanhaan, jossa on oikeat puupuolat. Mutta miten tässä tuntuu jotain painetta tuossa vasemman kankun kohdalla. Piti ihan kopaista että mikä siellä painaa. Siellähän se oli vasemmassa takataskussa. Rahapussi.
Tämän tositarinan halusin kertoa näin naistenpäivän kunniaksi. Ei sitä tahdo pärjätä missään ei myöskään etsinnöissä, ilman naista. Hyvää naistenpäivää vaan kaikille naisille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)