mehtä-pena

Hallitsetko ”Kaanaankielen”?

Tätä kysymystä aloin pohtimaan törmätessäni eräässä nettijulkaisussa juttuun, jossa pohdittiin onko vanhanaikainen kaanaankieli uskon este, vaiko sen vahvistaja. Asia alkoi kiinnostamaan siitäkin syystä että tunsin kirjoittajan erittäin hyvin, hän kun sattui vielä omistamaan saman sukunimen.

(http://perttupulkkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/173535-vanhanaikainen-kaanaankieli-uskon-este-vai-vahvistaja)

Heti alkuun on sanottava, että kaanaankieltä niinkuin muitakin kieliä voi ajanmittaan oppia. Luulen itsekin, ainakin kuullun ymmärtämisen osalta, hallitsevani kielen kohtuullisesti. Sen sijaan ääntäminen tuntuu minusta edelleen jotenkin kankealta ja haparoivalta.

Mutta miten on nuorempien vaikkapa alle kolmikymppisten kuulijan tai keskustelukumppanien laita.

Jos teksti vilisee kielikuvia tai sanoja, jotka ovat jääneet jo aikaa pois arkikielenkäytöstä, voi sanomamme jäädä hämäräksi. Muutamia esimerkkejä.

Helmiportit, autuuden ilot, yljät, viheriäiset niityt, ylitsevuotavat maljat tai orjuuden ikeet, voivat olla käsitteenä vaikeita. Monet asiat jotka vielä minun ikäluokalleni avautuivat hyvin, eivät enää ole tuttuja nykyihmiselle. Eivät he ole nähneet lampaita, paimenia, tähkiä, kylväjiä, puhumattakaan puimatantereita, tai härällä, eikä edes hevosella kyntäjää. Saarnatekstit ja hengelliset keskustelut, erikoisesti laulut, vilisevät sanoja joiden alkuperäinen merkitys on nykyihmiselle tuntematon. Ei siis ihme, että he kokevat uskonasiat kummallisina ja vanhanaikaisina.

En esitä että ns. kaanaankieli tulisi kokonaan hylätä. Mukana menisi paljon tuttua ja turvallista kulttuuria, jonka monet meistä kokevat vahvistavan uskoamme. Mutta ehkä sen käytössä pitäisi paremmin ottaa kuitenkin huomioon kulloinenkin kuulijakunta. Ainakin olisi oltava valmis toimimaan ikäänkuin tulkkina ja pystyä selittämään mitä eri kaanaankielen sanat merkitsevät. Huomasin että Aikamedia on julkaissut ”kaanaankielen sanakirjan” mutta se lienee jäänyt kovin vähäiselle käytölle.

http://www.reijotelaranta.fi/kirjojen_valintaopas/aikajarjestyksessa/markus_maenpaa_kaanaankielen_sanakirja/

Esimekiksi tietokoneen ja netinkäytössä löytyy paremmin ymmärrettäviä sanoja, joita voisi käyttää selventämään sanomaa. Vaikkapa tällainenkin kehoitus ”uudistukaa mielenne hengeltä” voitaisiin sanoa ”päivittäkää mielipiteenne uskonasioihin”, tai ”onko nimesi elämän kirjassa” ”oletko jo kirjautunut jäseneksi taivaalliseen rekisteriin”

Uudemmissa raamatunkäännöksissä on pyritty lähemmäksi nykykieltä. Varsinkin 1992 virallinen käännös sai paljon kritiikkiä, joka nyt on jo tasoittunut.

PILASIKO TURVETUOTANTO SUON?

Omistuksessani on  suoalue josta on nostettu turvetta 30 vuotta. Olen laskeskellut että  siitä  on kenties jyrsitty turvetta  n. 5- 7 metrin paksuudelta.  Kuutioita on lähtenyt miljoonia kuutioita. En osaa laskea kuinka paljon siitä on lähtenyt lämpöenergiaa.  Nyt turvetuotanto on loppu. Ennen turpeennostoa suolla kasvoi vain suopursua ja ja sammalta. Parhaina kesinä jonkun verran kylläkin lakkoja. Vapo lopetti turpeennoston n 10 vuotta sitten. Minulle jäi käsiin vallalla olevan käsityksen mukaan ikuisiksi ajoiksi tuhottu alue joka vain pilaisi maiseman  ja jossa eläimetkään eivät viihtyisi.

Mutta totuus näyttää minusta aivan toiselta. Muutamassa vuodessa suurelle osalle alueesta on syntynyt hyvän näköinen metsikön alku. Hyvälaatuisia männyn, hieskoivun ja rauduskoivun taimia. Näyttää että syntyy täystiheä sekametsikkö. Olen jo aloittanut raivaustyön ojanvarsilta jossa puut ovat jo 3-4 metriä korkeita. En oikein ymmärrä kaikilta osin vihreiden tai muiden innokkaiden luonnonsuojelijoiden kovaa vastustusta turvetuotantoa vastaan. Tulisivat katsomaan tätä ennen tuottamatonta aletta. Minusta tämä näyttäisi hyvin luonnolliselta ja hyvin vihreältä. Siellä näkyy viihtyvän eläimetkin. Teeriä on erikoisen paljon, mutta olenpa tavannut riekkojakin, puhumattakaan jäniksistä, ja hirvistä joita en kuitenkaan taimikkooni kaipaa.

Istutin  yhteen nurkkaukseen muutaman  sata tervalepän tainta. Minulla oli ajatus että kun ne kasvavat nopeasti niin varaanpahan siitä itselleni arkkulaudat. Mutta kaksi kertaa on pakkanen palelluttanut tervalepän taimeni. Taitaa joutua tyytymään koivuarkkuun. Mänty ja koivu ei näytä kesäkuun pakkasistakaan välittävän.

LOPPUKIRIN PAIKKA

25.06.2014 Viitasaaren seutu

Katsoin sattumalta jotakin haastatteluohjelmaa Yle Fem kanavalta. Siinä haastateltiin suurin piirtein  ikäistäni rouvashenkilöä joka oli ollut puuhaamassa pääkaupunkiseudulle  uudenlaista  asuintaloa,  Yhteisöllinen   seniorikoti Loppukiriä.

Ohjelmasta kävi ilmi että tuo talo oli nopeasti löytänyt asiakkaansa, lähes 70 senioria, yksin asuvia ja aviopareja. Asunnot olivat yksilöllisiä ja  jo rakennusvaiheessa asukkaat olivat saaneet tehdä niihin haluamiaan muutoksia. Talossa oli runsaasti yhteisiä tiloja mm. “keskuskeittiö” jossa ne jotka halusivat saivat yhdessä kokata ja ruokailla. Asukkaat osallistuivat voimiensa ja innostuksensa mukaan talon hoitotöihin. Niinpä mm kirjanpito, yhteisten tilojen siivous, pienet korjaukset ja jopa talonmiehen työt tulivat asukkaiden toimesta tehdyksi. Ne asukkaat joita haastateltiin ylistivät asumisen viihtyvyyttä ja talon henkeä. Kukaan ei ollut muuttanut pois. Ainoastaan ne joiden loppukiri oli päättynyt maalinauhan katkeamiseen. Eräs asukas olikin ehtinyt asua vain kolme päivää mutta jo sinä aikana oli ilmaissut ilonsa että löysi itselleen näin mukavan vanhuudenpaikan.

Minä täytin huhtikuussa 75 vuotta. Suomalaisen miehen keski-ikä on n 77.5 vuotta. Ei siis ihme että nämä  “loppukiriasiat” ovat alkaneet jossain määrin kiinnostamaan. Mikä on minun loppukirin paikkani, ketkä haluaisin olevan minua kirittämässä siinä vaiheessa kun tarvitsen huomattavaa apua arjesta selviytymiseen. Kukaan meistä ei tiedä päiviensä määrää, Emmmekä  myös  tiedä ketkä omaisista ovat tuolloin rinnalla kun loppukiri oikeasti alkaa.

Minua on kuitenkin jotenkin vaivannut tällainen totuus jota nykyään joka puolelta toitotetaan, Kaikki tuntuvat olevan yhtä mieltä siitä että,   vanhuksen on paras asua kotona mahdollisimman pitkään. Kukaan ei ole minulle selvittänyt mitä tämä mahdollisimman pitkään tarkoittaa. Tulee kuitenkin  semmoinen tunne että jotkut muut kuin vanhukset itse tietävät paremmin kuin vanhukset itse missä heidän on paras asua. Varmaan monet haluavatkin asua kotona loppuun saakka, kun ovat jotenkin tottuneet tähän ajatukseen eivätkä pysty hahmottamaan muuta muita vaihtoehtoja. Osa syy on ehkä viime vuosina esitetty kohtuuton kritiikki hoitokotien, vuodeosastojen  ym. paikkojen  muka huonosta hoidosta ja kurjuudesta. Olen käynyt muutamissa hoivapaikoissa ja mielestäni sieellä on näyttänyt ihan kohtuullisen viihtyisältä Jo muutama vuosi sitten tein  hoitotestamentin. Ilmaisen siinä että jos terveyteni menee joskus semmoiseksi että tarvitsen selvästi apua moniin asioihin,  monta kertaa päivässä ja viimeistään silloin kun tarvitsen apua myös yöllä, haluan että minulle  etsitään joku paikka jossa ammatti-ihmiset pitävät minusta huolta. Koti on hyvä paikka, viihdyn kotona hyvin, mutta en halua että siitä tulee joku hoitohuone. Haluan asua  paikassa jossa saan hoitoa ja huolenpitoa, eikä minun tarvitse olla yksin pitkiä aikoja.

Toivoisin  että nyt kun sote uudistus näyttää  etenevän päättäjät voisivat tosiaan rakentaa monipuolisia vaihtoehtoja yksinomaisen kotona asumisen  kehittämisen rinnalla . Haluaisin että olisi olemassa vaihtoehtoja joista valita sekä  itse päättää missä on minun paras loppukiripaikkani.

OPTIMISTIT AREENALLE

18.06.2014 Viitasaaren Seutu

Viitasaaren keskusteluilmapiiri on viime aikoina ollut yksipuolisen negatiivisesti värittynyttä. Siihen on ollut pääasiassa kaksi syytä. Fenestran konkurssista johtuva työttömyyden raju nousu ja laajakaistan rakentamisen tyssäytyminen valituksiin. Tuntuu siltä että että yksi sun toinen näkee pitäjämme tulevaisuuden  hyvin synkkänä. Jotkut  näkevät täällä kehityksen kerta kaikkiaan pysähtyneen ja povaavat kaupungistamme tulevan   jonkinlainen muinaisreservaatti,  joka elää täällä omaa elämäänsä ilman mitään mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä.

Tällä linjalla ei mielestäni kannata jatkaa. Pitäisi kääntää mieli ja ajatukset uusiin asioihin ja aiheisiin.  ”Valittajat” ovat saaneet henkistä ” sakin hivutusta” jo tarpeeksi. Nähtäväksi  jää nouseeko heillä  valituskynnys tämän jälkeen edes vähän  korkeammaksi.  Turha tähän pessimismiin  on ikuisiksi ajoiksi hirttäytyä. Mielelläni minäkin olisin hyvän nettiyhteyden kanssa touhunnut, mutta  kyllä tälläkin vanhallakin ainakin tämmöisissä blogi -hommissa pärjää. Joissakin asioissa nopea yhteys olisi hyvin tarpeellinen, suurimmasta osasta selviää ainakin tänä päivänä mainiosti kunhan yhteys kohtuullisesti pelaa. Nyt kun Viitasaari pääsi äkillisen rakennemuutostuen piiriin luulisi olevan mahdollisuuksia saada tänne ihan omasta väestöpohjasta uusia yrittäjiä ja yrityksiä.

Nyt kuuluttaisin, jos täältä löytyisi joitakin optimisteja, heitä myös  areenalle. Vaikkapa tälle Seudun nettiareenalle. Täällä voisi estottomasti tuoda esiin omia optimistisia näkemyksiään miten tätä Viitasaarta pitäisi kehittää ja miten  talous saataisiin nousuun.  Suomi sai viime sunnuntaina johtajakseen optimistin. Oltakoon Stubbista  mitä mieltä tahansa, minusta hän on jollakin tavalla mallioptimisti,  jollaisia tänä aikana on harvassa. Nyt on hyvä seurata miten optimisti johtaa maata.  Hän on kyllä saanut kimppuunsa jo nyt valtaisan joukon ammattivalittajia ja pessimistejä jotka näkevät joka ikisessä asiassa paljaita peikkoja.

Optimistit tekevät kyllä virheitä ja usein  epäonnistuvatkin mutta ilman heitä ei bisnes tahdo pyöriä.

MISTÄ TUNNET SÄ...?

Yhdessä eteenpäin seurakuntalehti kesäkuu 2014
Minulla oli mielenkiintoinen kokemus tässä kevättalvella. Oli tilaisuus tavata vanhoja työtovereita lähes viidenkymmenen vuoden takaa, jolloin aloittelin uraani myyntitehtävissä Hämeenlinnan kaupungissa. Odotin innolla tuota hetkeä ja jännitin kuinkahan paljon vuodet ovat meitä itse kutakin muuttaneet. Muistaisinko kaikkia edes nimeltä, tunnistaisinko heidän kasvonsa. Vaikeuksia olikin. Hiuksista ei voinut tehdä mitään päätelmiä, harmaa ja valkoinen hiusmuoti näytti nyt olevan vallalla. Kasvojen piirteet eivät aina vastanneet hataria mielikuvia, niihin oli tullut uurteita, ryppyjä ja ylimääräistä ihoa. Vartalo ja ulkoinen olemus oli saanut toisilla tukevuutta, toisilla hintelyyttä, joku meistä käytti jo keppiä. Mutta kun siinä tervehdimme toisiamme ja arvuuttelimme, vieläkö tunnet vieläkö muistat, äänen kuuleminen ikään kuin herätti tuntemisen eloon ja muistikin alkoi toimimaan, ja nimi tuon tutun äänen takaa ikään kuin pulpahti esiin. Meillä oli hieno ilta, emme olisi malttaneet oikein pois lähteä, niin paljon oli muisteltavaa.
Jälkeenpäin palauttelin mieleeni Hyvä Paimen vertausta joka on talletettu Johanneksen evankeliumin 10 luvussa. Siinä puhutaan miten lampaat tuntevat hyvän paimenen nimenomaan äänestä.
” ja hän kutsuu omat lampaansa nimeltä ja vie heidät ulos. Ja laskettuaan kaikki omansa ulos hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, sillä ne tuntevat hänen äänensä.  Mutta vierasta ne eivät seuraa, vaan pakenevat häntä, koska eivät tunne vierasten ääntä. Tämän kuvauksen Jeesus puhui heille; mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hänen puheensa tarkoitti”.
Merkillinen vertaus jota opetuslapset eivät ymmärtäneet ja josta Juutalaiset saivat aikaan erimielisyyden.        Ei ihme että minäkään en ymmärrä kaikkea mitä tässä vertauksessa tarkoitetaan. Jeesus sanoo joka tapauksessa, että hän on sekä lammastarhan ovi että hyvä paimen. Uskovat ovat ilman muuta lampaita. Jotenkin tajuan nyt myös kuinka tarkkaan on mahdollista äänen perusteella tunnistaa toinen, tässä tapauksessa Hyvä Paimen.
Kesää on verrattu vähän laitumella oloon. Tarkatkaamme kuulemmeko hyvän paimenen äänen myös kesällä.

KAKSI ARTIKKELIA

13.05.2014 Seutu
Tänään tulin lukeneeksi kahta lehtiartikkelia joiden julkaisuajan välillä on tasan  75 vuotta. Molemmat käsittelevät samaa aihetta nimittäin alkoholin käyttöä ja sen tuomia häiriöitä ja ongelmia yhteiskunnassa. Molemmat artikkelit ovat mielestäni harvinaisen kantaa ottavia ja suorasukaisia. Saattavat jopa loukata jotakuta.

Tämän päivän kauppalehti kirjoittaa otsikolla “VIINA VIE,-PÄIHDEONGELMIA JOKA TOISESSA YRITYKSESSÄ” Siinä toimittaja Leena Laakso kertoo tutkimuksesta jossa selvitettiin yritysjohtajien käsityksiä alkoholihaittojen sekä niiden ehkäisyn merkityksestä työelämässä. Haastattelun teki TSN Gallup ja siihen vastasi 200 erikokoisten yritysten yritysjohtajaa. Kuusi kymmenestä yritysjohtajasta sanoo että omalla työpaikalla on merkittävästi päihteidenkäyttöön liittyviä sairaspoissaoloja. 91% oli sitä mieltä että Suomessa pitäisi panostaa nykyistä paljon enemmän alkoholihaittojen ennaltaehkäisyyn. Enemmistön mielestä Suomessa ei rajoiteta mitenkään kohtuuttomasti alkoholin saatavuutta ja käyttöä. Missään tapauksessa he eivät kaipaa ainakaan uusia vapautuksia alkoholin saatavuuteen. Eivätkä näe merkitykselliseksi että ruokakaupasta saisi olutta sunnuntaisin tai ravintoloiden aukioloaikoja pitenettäisiin.  Aniharva vastaajista haluaa itse ostaa olutta sunnuntaisin.

Maaliskuussa 1939 Viitasaaren Seutu lehdessä etusivulla  M.E.M. otsikoi aiheensa  ” KOHTUULLINEN VÄKIJUOMIEN KÄYTTÄMINEN ON TIE KOHTUUTTOMUUTEEN JA KURJUUTEEN”  Siinä hän päivitellessään alati kasvavaa juopottelua ja varsinkin nuorten altistumista alkoholipedon vaikutuksille kirjoittaa, ” Vanha ammoin haudattu kohtuullisen juomatavan ja mietojen juomien suosimisen henki on herätetty eloon,” ja tämän hän näkee olevan syy kohtuuttomuuteen ja kurjuuteen”. Hän sanoo että  nykyisen nuoren polven (1939) kohtalona on ollut joutua kasvamaan kaadetun kieltolain rauniolla josta  seurauksena väkijuomien käyttäminen on vuodesta vuoteen lisääntynyt. Nuoriso joutuu hänen mielestään vapaan alkoholitarjonnan kohteeksi ja saa vaikutelman väkijuomien käytölle suvaitsevaisesta mielensuunnasta.

Minkähän lainen mielensuunta alkoholinkäytön suvaitsevaisuuden suhteen on vallalla  tämän päivän Suomessa siitä voi itsekukin olla mitä mieltä tahansa. Kaivoin alkoholin keskikulutustilaston esiin. En löytänyt tilastoa vuodelta 1939. Ilmeisesti vasta v 1960 lähtien sitä on tilastoitu. Vuonna 1960 silloin kun itse elin parhainta nuoruuttani alkoholin kulutus oli (100% alkoholiksi muutettuna) reilusti vajaa 4 litraa henkilö. Liene ollut v 1939 jolloin M.E.M.kirjoitti juttunsa  jossain 2-3 ltr välillä.  Vuonna 2013 kulutus oli  n. 13 ltr/henkilö.

Alentunut kilpailukyky näivettää maamme vientiteollisuutta ja kansantuloa. Onkohan kukaan yrittänytkään laskea kuinka suuri vaikutus tähän on lisääntyneen kohtuullisen ja kohtuuttoman päihteidenkäytön mukanaan tuomilla ongelmilla.

TOTISTA TARINAA ASTALOISTA

03.05.2014 Seutu
Vapun jälkeen astui mediassa esiin sana astalo. Kyllähän kaikki valistuneet lukijat tietysti tietävät mitä tuo sana tarkoittaa. Siltä varalta että  sana olisi kuitenkin  jollekin tuntematon niin kerrottakoon että se on mihinkä tahansa tarkoitukseen tehty esine jota voidaan halutessa käyttää tilapäisenä lyömäaseena. Asia tuli tapetille kun poliisi takavarikoi mielenosoittajilta keppejä joita he pitivät astaloina, kun taas mielenosoittajat  selittivät niiden olevan käsilipputankoja. En ota tässä kiistassa kantaa  puoleen enkä toiseen.

Totean vain että vaikka sana kuulostaa uudelta asia on kuitenkin tunnettu jo kenties kuinkakin pitkään. Kaikkein tunnetuin astalo on tietenkin kaulin. Jo Pekka Puupää elokuvassa muistan kuinka Justiina käytti tyylikkäästi astaloa kun ei oikein ollut tyytyväinen Pekan ja Pätkän toilailuihin. Ja  juuri noista astalo kohtauksistako johtunee että Siiri Angerkoskesta joka esitti  Justiinaa  tuli minulle suosikkinäyttelijä. Ajoi kirkkaasti ohi Ansa Ikosen ja Tauno Palon.  Muita kotimaisissa elokuvissa  usein käytettyjä astaloita ovat olleet myös hiilihanko ja pesäpallomaila.

Aika on ajanut kotileipomisen  laskun myötä kaulimen ohi. Hiilihangon suosiokin on laskenut uunilämmityksen vähennyttyä. Olisi siis ikään kuin aukko tuotekehityksessä astaloiden kohdalla. Eivät kaikki jotka kenties muotonsa puolesta näyttäisivät astalolta siihen kuitenkaan sovellu. Ajatellaanpa esimerkiksi valkosipulipatonkia. Se olisi kaikin puolin sopivan muotoinen ja kokoinen mutta osoittautuu rakenteeltaan liian hapraaksi varsinaiseen astalointiin. Sateensuojaa on tiettävästi yritetty käyttää myös astalointivälineenä. Ei oikein hyvä sekään. Ainakin tulisi huolehtia etukäteen että suoja on kunnolla kasattu ja kiristysnauhan neppari huolella suljettu. Jos varjo on auki tai huolimattomasti  suljettu  se astaloinnin aikana rävähtää levälleen niin ilmanvastus muodostuu niin suureksi että astalointi jää yritykseksi.

Jotkut soittimet tai  soitinjäljitelmät voisivat hyvinkin toimia astaloina. Klarinetti  on hyvä esimerkki. Varsinkin jos mielenosoituskulkueessa on  mukana torvisoittokunta  niin siellä   klarinetiksi naamioitu pihlajakeppi menisi kyllä täydestä ilman että kukaan siihen kiinnittäisi huomiota. Itse tuossa pohdin että jos nyt täällä Viitasaarellakin joskus saataisiin aikaan suurmielenosoitus niin mukaan menisin ja jonkun astalon itselleni kehittäisin. Jos naamioituisi vaikkapa reportteriksi. Ei muuta kun kirpparilta vanha laatikkokamera roikkumaan kaulaan. Sitten olisi pitkähkö musta pussi jossa ennen kuljettivat kameran tukijalkoja. Sinne pussiin voisi sujauttaa vähän tukevammankn kepin. Sitten vaan paltonnapit  auki ja lierihattu takaraivolle vedettynä juoksemaan mielenosoituskulkueen rinnalla. Enpä usko että virkavalta tähän osaisi puuttua.

Että tämmöisiä käytännöllisiä ajatuksia heräsi astaloiden ja astaloinnin tiimoilta.

TYÖ ESILLÄ KRISTITTYJEN VAPPUJUHLASSA

01.05.2014 lukijan juttu Seutu
Kristittyjä on usein pidetty keskenään kiistelevänä joukkona. Oppiriidoista ei näkynyt minkäänlasta merkkiä Viitasaaren eri seurakuntien järjestämässä perinteisessä vappujuhlassa joka tänä vappuna järjestettiin helluntaiseurakunnan tiloissa. Päinvastoin, lukijatekijätoimittaja ainakin aisti tilaisuudessa harvinaisen hyvää yhteishenkeä ja sopuisuutta. Tilaisuus kokosikin väkeä mukavasti vaikka vielä arviolta parikymmentä henkeä rukoushuoneeseen olisi mahtunutkin.
Vaikka musiikilla oli pääpaino tilaisuuden ohjelmassa lyhyissä puheenvuoroissa sivuttiin työtä ja sen merkitystä ihmiselle. Jo alkurukouksessa pastori Sami Siltanen kiitti työn lahjasta. Kirjoittajakin havahtui pohtimaan kuinka totta tuo on tänä päivänä Viitasaarellakin jossa monet kipuilevat löytääkseen uuden työpaikan.
Pastori Jukka Rahkonen pani vieläkin paremmaksi korostaessaan työnteon siunausta. Hän nimittäin kaivoi puheensa aikana laukustaan muutamia pareja rukkasia ja jakoi niitä yleisölle. Tietysti aito helluntailaiseen tapaan niille jotka kätensä nostivat.
Antti Hiltunen taas puolestaan pohti kiperää kysymystä, palkkatasa arvoa. Että oliko se nyt oikein kun viinitarhan omistaja palkatessaan työväkeä pitkin päivää iltapäivälle asti, sitten kuitenkin maksoi sekä pidemmän että lyhemmän rupeaman tehneille saman palkan. Hiltusen käsityksen mukaan kovin merkittävää työmarkkinarikosta ei tapahtunut koska hän ainakin maksoi kaikille sen minkä oli työhön ottaessaan luvannut. Itse jäin miettimään että olikohan tuolla viinirypäleen poimijoissa sekä naisia että miehiä.
Musiikki oli keväistä ja monipuolista. Ensimmäisen kerran kuulin myös Viitasaaren pastori-pändiä joka on koottu ainakin luterilaisen, vapaaseurakunnan, ja helluntaiseurakunnan työntekijöistä. Minun mielestäni he lauloivat hyvin, ainakin kuulosti siltä että pysyivät samalla nuottiviivastolla.
Tilaisuudessa kerätty kolehti osoitettiin Viitasaaren työttömille ja vähävaraisille lapsiperheille.
Hyvää tunnelmaa ei ainakaan latistanut se että tilaisuuden lopussa osallistujille tarjottiin ilmaiset munkkikahvit.

KOLKKULAISET KOKOUKSESSA 77 PROSENTTISESTI

Nykyään kun kaikki on paljasta kriisiä myös monet yhdistykset potevat verenvähyyttä. Varsinkaan vuosi-, ja muihin ns.asia kokouksiin ei tahdo ilmaantua ihmisiä. Saattaa olla että yhdistys jossa on vaikkapa 500 jäsentä ei tahdo saada vuosikokoustaan pidetyksi kun jäsenistöä ei ole riittävästi paikalla.

Mutta kun Kolkun 82 vuotias pienviljelijäyhdistys piti vuosikokoustaan Kolkun Kylätalolla jäseniä oli koolla kauniista kevätsäästä huolimatta 13 osallistujaa. Se on paljon kun ottaa huomioon että kylällä asuu vakinaisesti vain 17 henkilöä. Prosenteilla ei kuitenkaan yhdistystoimintaa pyöritetä. Niinpä kokouksessa kannettiin selvästi huolta ja etsittiin linjauksia yhdistyksen tulevaisuuden varalle. Puheenjohtaja Jari Jääskeläinen jo avaussanoissaan  esitti keskustelua siitä että pitäisikö siirtyä yhdistystoiminnassa uuteen  ns. ” digiyhdistys” vaiheeseen. Vilkas ja rönsyilevä keskustelu syntyikin sen jälkeen kun viralliset kokousasiat saatiin alta pois.

Saapa nähdä pidetäänkö Kolkulla jo piankin iltamia , tupailtoja tai ompeluseuroja videoyhteyden kautta. Mahdollisuudet siihen ovat olemassa sillä tietotaitoa kylältä ja kyläläisten kasvukeskuksiin muuttaneelta jälkikasvulta kyllä löytyy. Miten onnistuisivat vaikkapa talkoot netin välityksellä. Tuntuu mahdottomalta mutta ei välttämättä. Kuinkahan kävisi vaikkapa Pislan tuotteiden pakkaaminen videoyhteyden varassa?

Muutama vuosi sitten kylällä toteutettiin talkoovoimin mittava Kylätalon saneerausprojekti. Se onnistui kaikin puolin hyvin niin että  yhdistyksellä on nyt erityisen viihtyisä hirsiseinäinen perinteistä rakennustyyliä kunnioittava kylätalo. Vähäistä on kuitenkin yhdistyksen oma käyttö. Tämäkin kokous olisi aivan hyvin voitu pitää kenen tahansa jäsenen kotona. Kylätaloa onkin vuokrattu kohtuullisella vuokralla ulkopuolisille mm, häiden ,syntymäpäivien, sukujuhlien, ym viettoa varten. Tiloihin mahtuu hyvin reilusti sadan hengen joukko. Kylätaloa on markkinoitu vain kyläsivulla  www.kolkku.info  ja ns. suusta suuhun menetelmällä. Nyt päätettiin ottaa käyttöön myös naamakirja , koskapa vapaita viikonloppuja ja muita päiviä varauskalenterista vielä löytyy.

Eiköpähän Kolkun pienviljelijäyhdistys vietä 18 vuoden päästä 100 vuotis juhliaan. Se näkee joka elää tuolloin.

JUHA TAPION MUSIIKISSA ON YTYÄ

Lukijan juttu 26.04.2014 Seutu
Tulipa käytyä Juha Tapion konsertissa Viitasaari areenalla. En ole musiikki ihmisiä. Minulla ei ole oikeastaan olemassa minkäänlaista musiikkimakua. En osaa laulaa en myöskään  soittaa mitään. En liioin tunne nuotteja, tuskin tiedän miten päin nuotit on piirretty paperille. Kun nyt yritän kirjoittaa jotakin Juha Tapion konsertista niin lähestyn asiaa täysin asian tuntemattomalta tasolta. Ehkä asiantuntijoiden ei kannatakaan  lukea tätä pitemmälle.

Täytyy  ainakin  sanoa että konsertti oli kaiken kaikkiaan  vaikuttava. Lavalla tapahtui koko ajan  niin paljon että minäkään en ehtinyt haukottelemaan puhumattakaan nukahtamisesta. Tosin  alkuvaikutelma äänen voimakkuuden ja kirkkaiden valokeilojen ja muiden tehosteiden johdosta oli lievästi sanoen vähintäänkin shokeeraava. Oli tunne että musiikki jollakin tavalla syöksyy päälle, ja alkaa ravistelemaan sisuskaluja.

Aika pian kuitenkin sain tilanteen vakiinnutettua  siihen malliin että pystyin tekemään jo jotakin huomioita yhtyeen lavaesiintymisestä, sanoista, ja jopa musiikistakin.   Minusta näytti että bändi toimi erittäin hyvin yhteen. Olen ennenkin pannut merkille että jos soittajilla näyttää olevan hyvät välit ja hauskaa keskenään sitä on mukava katsella ja kuunnella vaikka nyt ei kovin paljon musiikista ymmärtäisikään. Tästä annan kyllä porukalle hyvän arvosanan.

Railakkaasti he soittivat myös. Kyllä tuommoinen railakas soundi on parempi kun semmoinen vähän laahaava kolistelu. Kainuulaisella rumpalilla oli kyllä välillä sen näköinen vauhti että jos klapikoneella, jossa myös täytyy muutamaa vipua hallita pääsisi tuohon vauhtiin, pystyisi heittomotin hintaa laskemaan heti kympillä. Yritin seurata kitaroita erottaakseni mikä ääni tulee tulee kenenkin soittimista, mutta en oikein osannut erottaa. Olin alkuun epävarma kuka soitti bassoa vaikka bassokitaran jumputuksen erotinkin. Mutta ääntä lähti ehkä äänenvahvistimet olivat myös huippuluokkaa. Itse olisin yllä jonkun verran ruuvannut suuttimia pienemmälle, mutta kaikesta päätellen ne olivat sopivalla tasolla muuta yleisöä ajatellen.

Juha Tapio on kiinnostava persoona. Hän on selvästi sekä runoilija että urheilija niin kuin monet muutkin esim. Tapio Rautavaara olivat. Täytyy olla huippukuntoinen kaveri pystyäkseen tekemään ne liikkeet jotka hän konsertin aikana teki. Hauska tuommoista hyppelyä oli  seurata. Jalkapalloharrastus on selvästi antanut vauhtia lavatyöskentelyyn. Hyppykorkeudesta päätelleen Juha Tapio on parhaimmillaan maalinedustan pääpelissä.

Runoilijana ja tekstin tekijänä jäi vahva vaikutelma että hänellä on enemmän sanottavaa kuin iskelmien ja popmusiikin sanoittajilla keskimäärin on. Jotakin syvällisempää ja elämän makuista   pohjavirettä niissä on. Tosin minä putosin aika usein teksteissä kärryiltä. Ei ollut minulle tarpeeksi selkeää tarinaa. Yritin tarkasti kuunnella ketä siellä junassa oikein matkusti ja mitä heillä oli mielessään mutta ei selvinnyt. Tässä suhteessa  ero vanhoihin laulun tekijöihin kuten esim.  Junnu Vainioon on mielestäni selvä. Jos vertaa esimerkiksi Junnun tekstiin Kaamasen tiellä niin niin siinähän  ei tarinan suhteen jää epäselvyyksiä. Luulen että kova musiikki hieman hämäsi ainakin minua tekstien sisällön suhteen. Nuoremmat varmaan olivat paremmin mukana teksteissäkin.

Mielenkiintoinen ilta. Kiitos järjestäjille. Kyllä Juha Tapiossa on YTYÄ.

MUISTIN PÖYHIMISTÄ

o2.04.2014 Seutu
Tapasin työtovereita 45-50 vuoden takaa. Erikoinen kokemus. Elämä jonka luulee jääneen lopullisesti taakse unholaan ,melkein kumpujen yöhön onkin siinä läsnä. Nuo  ihmiset joiden kanssa tehtiin aikoinaan työtä, uurastettiin, koettiin onnistumisia ja vastoinkäymisiä, oltiin samassa veneessä  joskus soutaen eri tahtiinkin, kukin voimiensa, ja taitojensa mukaan. Siinä me olimme  saman pöydän ympärillä, vanhin jo täyttänyt 85 nuorimmatkin jo eläkkeellä,  mummoja ja pappoja. Äänestä heidät parhaiten tunnisti, paremmin melkein kuin kasvojen piirteistä. Kerrottiin  itsekukin kuulumisia. Mitä on puuhattu jälkeen 1971. Kehuttiin lapsia, lastenlapsia ja lastenlastenlapsia. Kerrottiin rempoista joita oli iän myötä tullut, kolotuksia, sydämen tahdistimia,  kaihileikkauksia, lonkkavaivoja, eturauhasvaivoja. Mutta yllättävän moni oli vielä kunnossa. Joku ui joka päivä tunnin, toinen oli aloittanut juuri kirkkokuorossa, yksi jakoi saadakseen liikuntaa mainoksia, eräs teki klapikauppaa.

Ja kummallista vanhat asiat tulivat yllättävän kirkkaina mieliin. Niidenkin nimet jotka eivät olleet läsnä , olivat jo siirtyneet ajan rajan toiselle puolen, tai viettämään eläkepäiviä aurinkorannoille löytyivät pinnistelemättä. Muistatkos sitä kun jäit lukkojen taakse arkistohuoneeseen. Muistatko mitä pomo sanoi kun erehdyit tulemaan shortseissa töihin. Muistatko kun Uuno kippasi lajittelusiiloon paleltuneita vuotavia perunoita. Voi sitä muistamisen tulvaa joka ikään kuin kevätpuron lailla tulvi esille muistin lokeroista.

Ihmeellisen erikoinen kokemus ainakin minulle. Ei saanut oikein edes unta. Pakko nousta aamuyöstä kirjoittamaan. Tuntuu kuin aivoja olisi jotenkin pöyhitty. Samalla tavalla kun joskus niityllä heinäluokoa joka oli saanut olla sateen piiskattavana haravalla pöyhittiin. Kannatti lähteä ja matkustaa Hämeenlinnaan näihin talkoisiin.

TYYTYVÄISYYS ON KODIN ONNI

Tämännäköinen vaatimaton seinävaate on koristanut synnyinkotini seinää Kolkun Lehtolassa , Viitasaaren kenties kaikkein syrjäisemmällä kylällä. Luulen että äitini on jossain elämänsä vaiheessa vaatteen  kirjaillut. Eihän siihen ole paljoa tullut kiinnitettyä huomiota, mutta aivan viime vuosina tuo lause on jotenkin alkanut elämään mielessä. Olen tullut siihen johtopäätökseen että  lause pitää sisällään paljon viisautta. Se pitää paikkansa ja toimii hyvin jos joku  kaipaa onnea, iloa, autuutta, mielihyvää,  ja jopa hauskuutta , naurua, ja optimismiä, jotka kaikki mainitaan sanan tyytyväisyys synonyymeina.

22.03.2014 Seutu
Vastakohta on tietenkin tyytymättömyys. Olen kuullut tätäkin puolusteltavan sillä että Tyytyväisyys tappaa kaiken kehityksen ja tyytymättömyys näin ollen toimii kehityksen voimana ja takeena. En oikein usko tähän. Mutta voihan sitä aina kokeilla, mitä siitä seuraa. Varma olen että tyytymättömyys  saa aikaan kapinointia, riitoja, mielipahaa, surua, itkua, ja toivottomuutta ja pessimismiä. Näkeehän sen nyt sokea Kreettakin.

Tänä päivänä tapaa paljon tyytymättömyyttä ja vähän tyytyväisyyttä. Varsinkin vaalien alla  tyytymättömyyttä asioiden hoitoon ja tilaan oikein lietsotaan. Ja kyllähän epäkohtia riittää, ei niitä tarvitse etsiä. Voisin luetella helposti ainakin tuhat asiaa alkaen Eu:sta, Eurosta, Ukrainasta, Krimistä, Venäjästä ja päätyä kotomaahamme ja tänne kuntatalousongelmien kanssa kamppailevalle Viitasaarelle. Mutta en taida viitsiä. Vaarana on että pääsen nauttimaan tyytymättömän mieleni aikaansaamista hedelmistä.

Olin tänään kuntosalilla, ja Simmarissa uimassa. Mietin siinä punnertaessani että kyllä täällä Viitasaarella on nämä seniorien olot aika mukavat. Minulla ei ole valittamista. Seniorikortilla oliko sen hinta nyt 60 e,  saa kuntoiluherkkua maistaa niin paljon kun jaksaa ja viitsii. En tiedä onko mulla ollut poikkeusellista tuuria mutta, sen kerran kun olen terveyspalveluja tarvinnut aina olen päässyt vastaanotolle tarvitsematta viikkoakaan jonottaa. Erikoismaininnan annan näille kulttuuripalveluille. Konsertteja täällä on tuon tuosta, milloin seurakuntatalolla, milloin Areenalla. Tällä vauhdilla mehtä-penastakin taitaa kohta tulla kulttuurin suurkuluttaja. Eikä passaa unohtaa tätä SEUTUA paikallislehteä joka on tullut näiden nettisivujen kautta melkeinpä osaksi elämää.

Hyvä täällä on mielestäni olla. Mitä nyt harmittaa tuo valokuituyhteyden totetumisen jämähtäminen jonnekin usvan peittoon. Jos ei tule valokuitu olkoon tulematta. Sen takia en tyytymättömyyttä sisimmässäni ala hellimään. Silloin tyydyn tähän mokkulaani.

MIKÄ ON "SIISTIÄ"?

15.03.2014
Näkyy tuo kieli kehittyvän tai muuttuvan jatkuvalla syötöllä. Siinä ei tahdo vanha kelkassa pysyä. En ole vielä kertaakaan kehdannut käyttää sanaa haastava tai haasteellinen, vaikkakin luulen ymmärtäväni että sillä tarkoitetaan jotakin vaikeata,lähes mahdotonta tehtävää. Minulle siis esimerkiksi valokuvan ottaminen ja siirtäminen tänne blogiin on haasteellista sen sijaan kirjoittaminen jos aiheen löytää ja saa köydenpäästä kiinni sujuu kun tyhjää vaan.

Mutta tämä “siistiä” sana minua hämmästyttää. Siinä on vanhan hyvin ymmärretyn sanan käyttötarkoitusta laajennettu ties mihin. Kun emäntä sanoo minulle töihin lähtiessään,: ” muista sitten että täällä on yhtä siistiä illalla kun tulen kotiin”, luulen jotakuinkin ymmärtäväni mitä se tarkoittaa ja minulta edellyttää. Tai kun lähden vaikkapa konserttiin ja minulla on parin päivän parransänki ymmärrän että parta olisi ajettava, tukka kammattava, ja nenä niistettävä ollakseen siisti.

Nyt otan tekaistun esimerkin siistiä sanan nykyaikaisesta merkityksestä. On esimerkiksi rock`konsertti  Kaisanniemen puistossa. Paikalla 20 000 innokasta kuulijaa, fanittamassa. Orkesteri vetää kolmenkymmenen desibelin voimalla risoissa pillifarkuissa ja erivärisissä tennareissa. Sipsipusseja,   juomatölkkejä ja hampurilaispapereita on juhla- alueella paksumpi kerros kun tänä talvena konsanaan lunta. Kun faneja haastatellaan jokainen kehuu että konsertti oli siisti.  Ennen vanhaan sanottiin ” anna mun kaikki kestää”. Kun tätä vuodatusta lukee ehkä muutama toimittaja tai muu journalisti niin kertokaa minulle missä tilanteissa minäkin voisin tätä siistiä sanaa alkaa käyttämään.

Onko satiiri nimisellä huumorilla kirjoitettu blogi ( esim “kansan ministeri”)  siisti vai antisiisti kun sitä ei kuitenkaan kaikki ymmärrä?

Onko siistiä jos lähteä  Kymön jäätielle kun siellä on sohjoa ja kohvaa ?

Onko savusauna siisti juttu vaikka sieltä tulee aina  takapuoli mustana?

Onko siistiä kommentoida poliitikon kömmähdyksiä paheksuvaan sävyyn?

Vai onko siistinpää kommentoida samaa kömmähdystä suvaitsevaan sävyyn?

Että siinä sitä on pohtimista. Taidan ruveta tässä imuroimaan.

NAISTENPÄIVÄN KAUHUJA

Tämä tositarina, kenties vähän liioiteltu, tapahtui kaksi vuotta sitten naistenpäivänä. Olen selvinnyt jo paniikista ja pystyn rauhallisesti,  jopa vähän naureskellen tätä muistelemaan.

Rahapussi on minulle tuiki tärkeä varuste. Tunnen itseni jotenkin vaillinaisesesti  varustautuneeksi  jos rahapussi ei ole taskussa, Ja nimenomaan oikeanpuoleisessa pers` taskussa. Siellä on sen paikka. Èn ole suostunut sen paikkaa vaihtamaan edes matkoilla ollessa, vaikka tämä  lähinainen on yrittänyt opastaa minua että olisi parempi varkaiden varalta laittaa se rintataskuun. Olen hänelle yrittänyt selittää että en osaa kunnolla edes kävellä kadulla jos lompakko ei ole oikealla paikallaan.

Tuota naistenpäivää vietin silloinkin  täällä etäasunnolla pakkaillen klapeja ja korvaradiolla naistenpäivä ohjelmaa kuunnellen. Siinä jotenkin herkistyin ja ajattelin että pitää minunkin jotenkin tämä merkkipäivä huomioida. Päätin ottaa iltapäivän vapaata ja siirtyä velipojan kukkakaupan kautta Viestintielle. Mutta  eipä suunnitelma nyt sujunutkaan ihan noin vaan ilman ongelmia.

Siinä, kun olin lähtöä tekemässä  suoritin tavanomaiset rutiinitarkastukset. Onko matkassa  a.)avaimet, b.)puhelin,c.) rahapussi. Kolmas kopaisu oikeanpuoleiseen takataskuun paljasti että jotain on vialla. Tasku oli tyhjä. Mutta ei hätää. Sen verran  kokemusta tavaroiden hukkaamisesta on nimittäin  kertynyt että tiesin  ettei nyt ei kannata hermostua. On käytävä muistelemaan. Milloin lompakko oli viimeksi ollut kädessäni? Ei aikaakaan kun olin käynyt läpi kassatapahtumat kahdelta viimeiseltä vuorokaudelta.  Marketissa, R-kioskissa, huoltoasemalla…. ja sitten…sitten…  mikä helpotus  kalakauppias oli käynyt pihassa ja olin tietysti ostanut häneltä muikkuja. Ei hätää, kaukana ei lompakko voi lymytä.

Nyt alkoi intensiivinen etsintä.  Työpöytä laatikoineen, epämääräiset paperikasat, sanomalehtiröykkiöt, puseroiden taskut, kylpytakin ja pyjaman taskut, vaimon ompelukori, makuuhuoneen sängyt, petauspatjojen alustat, sängyn alus. vaatekaapit, yöpöydän laatikot, tohvelit, vessan kaapit, lääkekaappi. pesuainekori, naulakonpäälliset, roskakorit 5 kpl, nojatuolien pehmusteiden välit, keittiön kaapit, kaikki keittiön työvälinelaatikot ja hyllyt, lieden tausta, uuni, uuninpankko,  jääkaappi, pakastin ja mikroaaltouuni. Suuri osa kahteen tai kolmeen kertaan. Nyt alkoi näyttää pahalta. Oli siirryttävä ulkoalueille. Kaikki hajallaan olevat työkalupakit varastolla, romulaatikot, mönkijän työkalulaatikko ja telojen välit, klapikasat ja tuohipussit.

Vajaan kolmen tunnin etsintäsession jälkeen alkoi vat konstit olla vähissä. Samoin kuin psyykkinen kunto, fyysistä kuntoa saattoi olla hiukan vielä jäljellä. Oli paras antaa periksi ja nöyrtyä hakemaan apua. Soitto lähinaiselle ja avunpyyntö. Ennestään tiesin että nyt puhun tämän huushollin etsinnöistä vastaavan johtajan kanssa. Ammattimaisen viileästi ja rauhallisin äänenpainoin hän kartoitti tilanteen vakavuuden ja teki  päätöksen. ” Keitä nyt kahvit ja istu siihen  kiikkutuoliin, minä  tästä lähden sinne ajamaan ja  hakemaan sen pussin”.

Nyt  tein ihan voimani menettäneenä ihan   ohjeiden  mukaan. Istahdin hörppimään kahvia kiikkutuoliin. Tähän vanhaan, jossa on oikeat puupuolat. Mutta miten tässä tuntuu jotain painetta tuossa vasemman kankun kohdalla. Piti ihan kopaista että mikä siellä painaa. Siellähän se oli vasemmassa takataskussa. Rahapussi.

Tämän tositarinan halusin kertoa näin naistenpäivän kunniaksi. Ei sitä  tahdo pärjätä missään ei  myöskään etsinnöissä, ilman naista. Hyvää naistenpäivää  vaan kaikille naisille.

KANSAN MINISTERI

Minun ei  oikeastaan pitäisi lainkaan blogata tästä aiheesta. Koskapa itsellä on hyvin vähän kokemusta ja asiantuntemusta koko asiasta. Nimittäin, kulttuuriimme kiinteästi kuuluvan, kaikkein yleisimmän juhlajuoman nauttimisesta, josta urheiluministerin kohdalla nyt niin kovasti kohutaan. Joudun häpeäkseni tunnustamaan että en ole koskaan kokenut kyseisen piristeen erikoisia voimavaikutuksia, myöskään väsähtämistä. Tuota tunnetta jonka kuvittelisin ikään kuin valahtavan jäseniin erikoisesti polviin ja saamaan ne hervottomiksi.

Jollain tavalla tunnen kyllä myötätuntoa ministerin viranhoitoa kohtaan. Hän selvisi nimenomaan tästä  virkatehtävästä  erinomaisesti. Ajatelkaapa nyt hyvät ihmiset. Jos nyt esimerkiksi minä tai joku minunkaltaiseni vähemmistöön kuuluva henkilö olisi joutunut ministerin housuihin. Siellä olisi meikäministeri  seisonut jäykkänä  pommac-muki, tai tuoremehulasi  kädessä  latistamassa kiekkoleijonien ansaittua juhlaa. Olisin itsekin kokenut itseni poikkeavaksi niuhottajaksi, lasiin sylkijäksi ja ilon pilaajaksi. ja katsellut vaan tilaisuutta huomaamattomasti poistua paikalta. Ja kaikkein kauheinta jos siellä olisi jossain nurkkapöydällä ollut tarjolla vaikkapa maitoa. Joku olisi voinut  ikuistaa minut maitolasi kädessä. Se olisi niin syvä häpeä että todennäköisesti tuon kuvan tultua julkisuuteen joutuisin vakavasti punnitsemaan onko minulla enää luottamusta vai pitäisikö minun välittömästi erota.

Mutta ministeri hoiti homman tyylikkäästi. Hän varmaan oli jo avustajiensa kanssa etukäteen tutkinut aikaisemmilta  videoilta kuinka kiekkomitalia pitää juhlia. Kenties peräti harjoitellut spaghaateja ja muita asiaankuuluvia koreografioita. Niinpä hän todella hyvin sulautui tähän sinivalkoisten sankaripoikien joukkoon. Kirjava kravattikin oli sujautettu takin sivutaskuun ettei tunnelma häiriintyisi.. Ja miten kaikkensa hän pani peliin, ihan samalla tavalla joukkueen eteen uhrautuen kuin muutkin  Siinä on jotain liikuttavaa. Melkein kuin talvisodan henkeä. Kaveria ei jätetä.

Minusta ministeri on todella  oikea  ” kansanministeri”.

VALITUSVIRSI HUONOSTA TALVESTA!

Mehtä-Pena on talvi ihminen.   Muut odottavat yleensä  kesää minä odotan syksyisin  hartaasti talvea. Mutta en kylläkään  kuluneen talven tapaista loskatalvea. Minun mielestäni talveen kuuluisi vähintäänkin n 70-90 cm lunta ja ainakin kohtuullisia parinkymmenen asteen  pakkasia. Olen niin suivaantunut tämmöisiin talviin että inspiroiduin kirjoittamaan elämäni ensimmäisen runon. Se on luokitukseltaan puolikalevalatyyppinen valitusvirsi. Itselleni lohdutukseksi laitoin parin vuoden takaisen talvikuvan täältä Kolkun maisemista. Ehkäpä vielä joskus tulee tämännäköisiä talvia.

Mutta ehkä entäpä jos,

alkaisi sorvata sanoja.

Panna palstalle valitus,

runon muka rustaelis.



Kyllä on talavi tukossa.

Pakkanen pahasti poissa,

nietos sohjoksi sulanut

Hiihto herkes hiipumahan,

suksimisen sorti suvi,

pulkkamäen puhkasi pilalle



Kaipa on pakko jo parata

Muutos on totta ei tarua

Ilimat  ihan   ylös alasin

Vuodenajat vailla vakiota

Päästöt on päästetty pihalle

Savut kaikki saunan taakse.



Josko nyt joskus viel näkisi

kuuntelisi kunnon talven

jolloin pakkanen panisi

lumi narskus jalan alla

huura hohtaisi haloissa.

KUULINKO OIKEIN? SHOTSIN OLYMPIALAISET MAKSAVAT 37 MILJARDIA EUROA!

Kirjoitin tällä tavoin otsikoidun blogin 8.2.2013 Us:n vapaavuoro palstalle. Kirjoituksessani ihmettelin kuinka paljon rahaa yksiin talvikisoihin voidaan tuhlata. Sanoin että jos summa pitää paikkansa aion boikotoida kisoja. Peräänkuulutan kohtuullisuutta ja protestoin näihin kisoihin ja urheiluun laajemmaltikin liittyvää kohtuutonta ja holtitonta rahan käyttöä.

Tänään Seudun lukijatekijä illassa sivuttiin myös Shotsin kisoja. . Mutta nyt sanon uudestaan ,”kuulinko oikein kisat maksavatkin jo ainakin 57 miljardia euroa.

Laitan tähän vähän vertailutietoa.

Suomen valtion menobudjetti v 2012                          52.4 miljardia euroa

Suomen valtion velka                10/2012                       82.3 miljardia euroa

Sosiaali- ja terveysmenot Suomessa 2012                    12.0 miljardia euroa

Venäjän budjettimääräraha ympäristön suojeluun      1.2 miljardia euroa

Huomasin että Jukolan viestin budjetti Jämsässä oli 1 miljoona,  huom. miljoona euroa. Kisoissa oli 17 000 osallistujaa.+ n 100o toimihenkilöä ja talkoolaista sekä paljon yleisöä . Vertailun helpottamiseksi kerron että tuo yksi miljoona = 0001 miljardia eli yksi tuhannesosa Shotsin kisoista.

En siis aio matkustaa Shotsin kisoihin. En tiedä viitsinkö edes avata telkkua. Keskisuomalaisen urheilusivuilla sytytän saunan uunin. En  myöskään kirjoita blogeja kisoissa esiintyneistä ilmiöistä tai turvallisuudesta.

Älkää ymmärtäkö minua väärin. En boikotoi venäjän ihmisoikeustilannetta. En omista sateenkaaren väristä solmiota eikä minulla ole minkäänväristä kaulaliinaa. Mutta boikotoin hölmöilyä jota rahankäytössä Shotsissa   ja muillakin urheilu areenoilla  harrastetaan. Urheilumiehestä kehittyy tällä menolla fanaattinen huippu-urheilun vastustaja.

OLETKO OLLUT UITOSSA?

Näin kysyi minulta eräs Puttaan mies taannoin kun  keskustelimme metsätöistä entisaikaan. Silloin kun miehet oli rautaa ja laivat oli  puuta hiio hoi ! Mutta enpähän  ole ollut. Silloin kun uittotoiminta Viitasaarella oli kiihkeimmillään olin vielä niin poikanen etten kelvannut uittoporukoihin. En tiedä onko nuoremmasta sukupolvesta osa edes kuullut puhuttavan uitoista, jotka viime vuosisadan alkupuolella olivat vielä oleellinen osa Viitasaarenkin kylien, ainakin Kolkun kylän elämää. Kymmenkunta vuotta sitten pyynnöstä haastattelin henkilöitä jotka 0livat itse  olleet mukana Kolkkujoen  uitossa.  Piti laatia muka  ” Kolkkujoen uittohistoria”,  mutta ei sitä nyt miksikään historiadokumentiksi voi sanoa. Onpahan paremminkin jonkinlainen tarinakokoelma Kolkkujoelta jota parhaillaan entisöidään uittokautta edeltävälle tasolle.

Pistänpähän tähän linkin Kolkun kyläsivuille josta kyseinen kirjoitus löytyy. http://www.kolkku.info/data/uittohistoriikki.pdf

SITÄ KUUSTA KUULEMINEN

Vietimme uudenvuodenaaton alkuiltaa lastenlasten kanssa ison 145 vuotta vanhan kuusen juurella jätkänkynttilää poltellen. Kerroin että on olemassa sanonta joka kuuluu: “Sitä kuusta kuuleminen jonka juurella asunto:” Kuuntelimme hetken mutta kuului vain vaimeaa tuulen suhinaa kuusen latvasta. En osannut vastata lasten kysymykseen mitä tämä sanonta tarkoittaa.

Yleensä Suomalaisten sananlaskujen sanoma on selvä. Esim. toinen sananlasku joka sanoo: ” Joka kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa”, tarkoittaa ilmiselvästi ettei tule havitella liian korkeita. Pitäisi siis olla realisti voimiinsa nähden. Minua jäi vaivaamaan tämä kysymys että miten sitä kuusta kuunnellaan ja mitä se mahdollisesti on valmis kertomaan. Yritin hakea vastausta Googlen ja Wikipedian avulla aika heikoin tuloksin.

Tällaisia esityksiä kuitenkin  löysin. Ison kuusen alla oli metsästäjän hyvä yöpyä, tarjosihan  se hyvän sekä sade-,että näkösuojan. Ennen yöpuulle asettumista pitää kuitenkin pyytä lupa majoittua puunhaltijalta. Joku ehdotti että on aina noudatettava sen seudun tai maan tapoja missä kulloinkin asuu. Kolmas selitys oli että on kuunneltava sen puhetta jonka leipää syö. Minusta nämä selitykset eivät oikein hyvin istuneet tähän lauseeseen, mutta en oikein parempiakaan keksinyt.

En ole itse  niin luontorakas että olisin käynyt halailemassa puita, en ole tavannut haltijoita enkä menninkäisiä, en oikein kuullut kuusten kuiskivan. Tosin joskus olen kuvitellut minkälaista elämä oli vaikkapa silloin kun isoisäni muutti omasta lapsuudenpihapiiristään  perheensä ja myös pirttinsä 220 metrin päästä tähän paikkaan missä synnyin kotini on.  Se oli iso elämänmuutos papalleni jota en ehtinyt koskaan tavata. Minulle on kerrottu että maiseman vaihdos Suurensuonmäen pihapiiristä Lehtolan kuusien  katveeseen otti vaarilleni niin koville ettei hän oikein loppuelämänsä aikana siitä selvinnyt. Kovin pieneltä vaikuttaa isoisäni reviiri näin nykypäivän mitassa katsottuna.

PORISSA PAUKKUI!

Tämä on vähän vanha uutinen. Kyllä kai   uudenvuodenaattona paukkuu vähän joka puolella joten sinällään uutisarvo on pieni. Mutta kerronpa kuitenkin oman kokemukseni v 1965-1966 vuodenvaihteesta.  Se oli ensimmäinen uudenvuodenaatto jonka vietin kaupungissa. Olin juuri muuttanut Hämeenlinnaan ja tavannut siellä  erään neitokaisen josta myöhemmin tuli lasteni äiti. Hänen kanssaan menimme uutta vuotta vastaanottamaan Poriin yhteisen tuttavamme kutsumina. Olimme mukana kirkossa keskiyön Jumalanpalveluksessa. Tämäkin oli minulle uusi kokemus. Mutta tulossa oli vielä lisää  kokemuksia. Kun hartaana kirkonpenkissä kuuntelimme kirkonkellojen soittoa, ja kahdestoista lyönti oli lyöty, kuului jostakin valtava paukahdus niin kuin tykinammus, tai oikein kova ukkosen jyrähdys. Ja lisää paukkuja seurasi tiheään tahtiin. Minulle tämä oli ihan uusi ja yllättävä tapaus. Täällä Viitasaaren syrjäkylällä asuessa en ollut koskaan kuullut että pitäisi ampua jotain uudenvuodenraketteja. En tosiaan ymmärtänyt mistä oli kysymys. Oliko sota voinut syttyä näin ykskaks ja arvaamatta. Pomppasin pystyyn ja aloin armeijassa oppimaani soveltaen tähystää kirkon  eri ovien suuntaan missä näyttäisi olevan turvallisemman näköinen vetäytymistie. Tilanne päättyi  kuitenkin pian onnellisesti kun tuleva vaimoni kiskaisi minut istumaan takaisin paikoilleni ja suhahti korvaani. Täällä vain  ammutaan raketteja uuden vuoden kunniaksi.

Myöhempinä kaupunkivuosina olen ollut tietenkin jo paremmin  paukkeeseen varautunut, joten paniikkia ei ole päässyt syntymään. Joskus kun lapset olivat tuossa toisella kymmenellä olen heidän kanssaan ollut katsomassa isojakin ilotulituksia. Ei ne minua koskaan ole erikoisesti kiinnostaneet mutta en niitä ole ärhäkkäästi vastustanutkaan. Vähän kyllä aina ihmettelen miksi pitää rahojansa tuhlata ampumalla niitä taivaan tuuliin? :D

Tätä uutta vuotta vastaanotimme Tuulan ja  kahden poikani lapsen kanssa täällä Kolkun kylällä ilman ainuttakaan paukkua tai rakettia. Tosin olin varannut ison haapapölkystä tehdyn jätkänkynttilän. Sytytimme sen  lähes 150 vuotta vanhojen pihakuusien katveeseen. Se paloi hyvin iloisesti ja siinä taisi pappa kertoa nuoruudestaan. ” Siihen aikaan kun ei vielä uutena vuotena paukkunut.” Ihan hiljaista täällä oli vain kuusen latva vähän tuulessa humisi ja jätkänkynttilä iloisesti räsähteli. Naapureissakaan ei paukuteltu.