mehtä-pena

Hallitsetko ”Kaanaankielen”?

Tätä kysymystä aloin pohtimaan törmätessäni eräässä nettijulkaisussa juttuun, jossa pohdittiin onko vanhanaikainen kaanaankieli uskon este, vaiko sen vahvistaja. Asia alkoi kiinnostamaan siitäkin syystä että tunsin kirjoittajan erittäin hyvin, hän kun sattui vielä omistamaan saman sukunimen.

(http://perttupulkkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/173535-vanhanaikainen-kaanaankieli-uskon-este-vai-vahvistaja)

Heti alkuun on sanottava, että kaanaankieltä niinkuin muitakin kieliä voi ajanmittaan oppia. Luulen itsekin, ainakin kuullun ymmärtämisen osalta, hallitsevani kielen kohtuullisesti. Sen sijaan ääntäminen tuntuu minusta edelleen jotenkin kankealta ja haparoivalta.

Mutta miten on nuorempien vaikkapa alle kolmikymppisten kuulijan tai keskustelukumppanien laita.

Jos teksti vilisee kielikuvia tai sanoja, jotka ovat jääneet jo aikaa pois arkikielenkäytöstä, voi sanomamme jäädä hämäräksi. Muutamia esimerkkejä.

Helmiportit, autuuden ilot, yljät, viheriäiset niityt, ylitsevuotavat maljat tai orjuuden ikeet, voivat olla käsitteenä vaikeita. Monet asiat jotka vielä minun ikäluokalleni avautuivat hyvin, eivät enää ole tuttuja nykyihmiselle. Eivät he ole nähneet lampaita, paimenia, tähkiä, kylväjiä, puhumattakaan puimatantereita, tai härällä, eikä edes hevosella kyntäjää. Saarnatekstit ja hengelliset keskustelut, erikoisesti laulut, vilisevät sanoja joiden alkuperäinen merkitys on nykyihmiselle tuntematon. Ei siis ihme, että he kokevat uskonasiat kummallisina ja vanhanaikaisina.

En esitä että ns. kaanaankieli tulisi kokonaan hylätä. Mukana menisi paljon tuttua ja turvallista kulttuuria, jonka monet meistä kokevat vahvistavan uskoamme. Mutta ehkä sen käytössä pitäisi paremmin ottaa kuitenkin huomioon kulloinenkin kuulijakunta. Ainakin olisi oltava valmis toimimaan ikäänkuin tulkkina ja pystyä selittämään mitä eri kaanaankielen sanat merkitsevät. Huomasin että Aikamedia on julkaissut ”kaanaankielen sanakirjan” mutta se lienee jäänyt kovin vähäiselle käytölle.

http://www.reijotelaranta.fi/kirjojen_valintaopas/aikajarjestyksessa/markus_maenpaa_kaanaankielen_sanakirja/

Esimekiksi tietokoneen ja netinkäytössä löytyy paremmin ymmärrettäviä sanoja, joita voisi käyttää selventämään sanomaa. Vaikkapa tällainenkin kehoitus ”uudistukaa mielenne hengeltä” voitaisiin sanoa ”päivittäkää mielipiteenne uskonasioihin”, tai ”onko nimesi elämän kirjassa” ”oletko jo kirjautunut jäseneksi taivaalliseen rekisteriin”

Uudemmissa raamatunkäännöksissä on pyritty lähemmäksi nykykieltä. Varsinkin 1992 virallinen käännös sai paljon kritiikkiä, joka nyt on jo tasoittunut.

PILASIKO TURVETUOTANTO SUON?

Omistuksessani on  suoalue josta on nostettu turvetta 30 vuotta. Olen laskeskellut että  siitä  on kenties jyrsitty turvetta  n. 5- 7 metrin paksuudelta.  Kuutioita on lähtenyt miljoonia kuutioita. En osaa laskea kuinka paljon siitä on lähtenyt lämpöenergiaa.  Nyt turvetuotanto on loppu. Ennen turpeennostoa suolla kasvoi vain suopursua ja ja sammalta. Parhaina kesinä jonkun verran kylläkin lakkoja. Vapo lopetti turpeennoston n 10 vuotta sitten. Minulle jäi käsiin vallalla olevan käsityksen mukaan ikuisiksi ajoiksi tuhottu alue joka vain pilaisi maiseman  ja jossa eläimetkään eivät viihtyisi.

Mutta totuus näyttää minusta aivan toiselta. Muutamassa vuodessa suurelle osalle alueesta on syntynyt hyvän näköinen metsikön alku. Hyvälaatuisia männyn, hieskoivun ja rauduskoivun taimia. Näyttää että syntyy täystiheä sekametsikkö. Olen jo aloittanut raivaustyön ojanvarsilta jossa puut ovat jo 3-4 metriä korkeita. En oikein ymmärrä kaikilta osin vihreiden tai muiden innokkaiden luonnonsuojelijoiden kovaa vastustusta turvetuotantoa vastaan. Tulisivat katsomaan tätä ennen tuottamatonta aletta. Minusta tämä näyttäisi hyvin luonnolliselta ja hyvin vihreältä. Siellä näkyy viihtyvän eläimetkin. Teeriä on erikoisen paljon, mutta olenpa tavannut riekkojakin, puhumattakaan jäniksistä, ja hirvistä joita en kuitenkaan taimikkooni kaipaa.

Istutin  yhteen nurkkaukseen muutaman  sata tervalepän tainta. Minulla oli ajatus että kun ne kasvavat nopeasti niin varaanpahan siitä itselleni arkkulaudat. Mutta kaksi kertaa on pakkanen palelluttanut tervalepän taimeni. Taitaa joutua tyytymään koivuarkkuun. Mänty ja koivu ei näytä kesäkuun pakkasistakaan välittävän.

LOPPUKIRIN PAIKKA

25.06.2014 Viitasaaren seutu

Katsoin sattumalta jotakin haastatteluohjelmaa Yle Fem kanavalta. Siinä haastateltiin suurin piirtein  ikäistäni rouvashenkilöä joka oli ollut puuhaamassa pääkaupunkiseudulle  uudenlaista  asuintaloa,  Yhteisöllinen   seniorikoti Loppukiriä.

Ohjelmasta kävi ilmi että tuo talo oli nopeasti löytänyt asiakkaansa, lähes 70 senioria, yksin asuvia ja aviopareja. Asunnot olivat yksilöllisiä ja  jo rakennusvaiheessa asukkaat olivat saaneet tehdä niihin haluamiaan muutoksia. Talossa oli runsaasti yhteisiä tiloja mm. “keskuskeittiö” jossa ne jotka halusivat saivat yhdessä kokata ja ruokailla. Asukkaat osallistuivat voimiensa ja innostuksensa mukaan talon hoitotöihin. Niinpä mm kirjanpito, yhteisten tilojen siivous, pienet korjaukset ja jopa talonmiehen työt tulivat asukkaiden toimesta tehdyksi. Ne asukkaat joita haastateltiin ylistivät asumisen viihtyvyyttä ja talon henkeä. Kukaan ei ollut muuttanut pois. Ainoastaan ne joiden loppukiri oli päättynyt maalinauhan katkeamiseen. Eräs asukas olikin ehtinyt asua vain kolme päivää mutta jo sinä aikana oli ilmaissut ilonsa että löysi itselleen näin mukavan vanhuudenpaikan.

Minä täytin huhtikuussa 75 vuotta. Suomalaisen miehen keski-ikä on n 77.5 vuotta. Ei siis ihme että nämä  “loppukiriasiat” ovat alkaneet jossain määrin kiinnostamaan. Mikä on minun loppukirin paikkani, ketkä haluaisin olevan minua kirittämässä siinä vaiheessa kun tarvitsen huomattavaa apua arjesta selviytymiseen. Kukaan meistä ei tiedä päiviensä määrää, Emmmekä  myös  tiedä ketkä omaisista ovat tuolloin rinnalla kun loppukiri oikeasti alkaa.

Minua on kuitenkin jotenkin vaivannut tällainen totuus jota nykyään joka puolelta toitotetaan, Kaikki tuntuvat olevan yhtä mieltä siitä että,   vanhuksen on paras asua kotona mahdollisimman pitkään. Kukaan ei ole minulle selvittänyt mitä tämä mahdollisimman pitkään tarkoittaa. Tulee kuitenkin  semmoinen tunne että jotkut muut kuin vanhukset itse tietävät paremmin kuin vanhukset itse missä heidän on paras asua. Varmaan monet haluavatkin asua kotona loppuun saakka, kun ovat jotenkin tottuneet tähän ajatukseen eivätkä pysty hahmottamaan muuta muita vaihtoehtoja. Osa syy on ehkä viime vuosina esitetty kohtuuton kritiikki hoitokotien, vuodeosastojen  ym. paikkojen  muka huonosta hoidosta ja kurjuudesta. Olen käynyt muutamissa hoivapaikoissa ja mielestäni sieellä on näyttänyt ihan kohtuullisen viihtyisältä Jo muutama vuosi sitten tein  hoitotestamentin. Ilmaisen siinä että jos terveyteni menee joskus semmoiseksi että tarvitsen selvästi apua moniin asioihin,  monta kertaa päivässä ja viimeistään silloin kun tarvitsen apua myös yöllä, haluan että minulle  etsitään joku paikka jossa ammatti-ihmiset pitävät minusta huolta. Koti on hyvä paikka, viihdyn kotona hyvin, mutta en halua että siitä tulee joku hoitohuone. Haluan asua  paikassa jossa saan hoitoa ja huolenpitoa, eikä minun tarvitse olla yksin pitkiä aikoja.

Toivoisin  että nyt kun sote uudistus näyttää  etenevän päättäjät voisivat tosiaan rakentaa monipuolisia vaihtoehtoja yksinomaisen kotona asumisen  kehittämisen rinnalla . Haluaisin että olisi olemassa vaihtoehtoja joista valita sekä  itse päättää missä on minun paras loppukiripaikkani.

OPTIMISTIT AREENALLE

18.06.2014 Viitasaaren Seutu

Viitasaaren keskusteluilmapiiri on viime aikoina ollut yksipuolisen negatiivisesti värittynyttä. Siihen on ollut pääasiassa kaksi syytä. Fenestran konkurssista johtuva työttömyyden raju nousu ja laajakaistan rakentamisen tyssäytyminen valituksiin. Tuntuu siltä että että yksi sun toinen näkee pitäjämme tulevaisuuden  hyvin synkkänä. Jotkut  näkevät täällä kehityksen kerta kaikkiaan pysähtyneen ja povaavat kaupungistamme tulevan   jonkinlainen muinaisreservaatti,  joka elää täällä omaa elämäänsä ilman mitään mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä.

Tällä linjalla ei mielestäni kannata jatkaa. Pitäisi kääntää mieli ja ajatukset uusiin asioihin ja aiheisiin.  ”Valittajat” ovat saaneet henkistä ” sakin hivutusta” jo tarpeeksi. Nähtäväksi  jää nouseeko heillä  valituskynnys tämän jälkeen edes vähän  korkeammaksi.  Turha tähän pessimismiin  on ikuisiksi ajoiksi hirttäytyä. Mielelläni minäkin olisin hyvän nettiyhteyden kanssa touhunnut, mutta  kyllä tälläkin vanhallakin ainakin tämmöisissä blogi -hommissa pärjää. Joissakin asioissa nopea yhteys olisi hyvin tarpeellinen, suurimmasta osasta selviää ainakin tänä päivänä mainiosti kunhan yhteys kohtuullisesti pelaa. Nyt kun Viitasaari pääsi äkillisen rakennemuutostuen piiriin luulisi olevan mahdollisuuksia saada tänne ihan omasta väestöpohjasta uusia yrittäjiä ja yrityksiä.

Nyt kuuluttaisin, jos täältä löytyisi joitakin optimisteja, heitä myös  areenalle. Vaikkapa tälle Seudun nettiareenalle. Täällä voisi estottomasti tuoda esiin omia optimistisia näkemyksiään miten tätä Viitasaarta pitäisi kehittää ja miten  talous saataisiin nousuun.  Suomi sai viime sunnuntaina johtajakseen optimistin. Oltakoon Stubbista  mitä mieltä tahansa, minusta hän on jollakin tavalla mallioptimisti,  jollaisia tänä aikana on harvassa. Nyt on hyvä seurata miten optimisti johtaa maata.  Hän on kyllä saanut kimppuunsa jo nyt valtaisan joukon ammattivalittajia ja pessimistejä jotka näkevät joka ikisessä asiassa paljaita peikkoja.

Optimistit tekevät kyllä virheitä ja usein  epäonnistuvatkin mutta ilman heitä ei bisnes tahdo pyöriä.

MISTÄ TUNNET SÄ...?

Yhdessä eteenpäin seurakuntalehti kesäkuu 2014
Minulla oli mielenkiintoinen kokemus tässä kevättalvella. Oli tilaisuus tavata vanhoja työtovereita lähes viidenkymmenen vuoden takaa, jolloin aloittelin uraani myyntitehtävissä Hämeenlinnan kaupungissa. Odotin innolla tuota hetkeä ja jännitin kuinkahan paljon vuodet ovat meitä itse kutakin muuttaneet. Muistaisinko kaikkia edes nimeltä, tunnistaisinko heidän kasvonsa. Vaikeuksia olikin. Hiuksista ei voinut tehdä mitään päätelmiä, harmaa ja valkoinen hiusmuoti näytti nyt olevan vallalla. Kasvojen piirteet eivät aina vastanneet hataria mielikuvia, niihin oli tullut uurteita, ryppyjä ja ylimääräistä ihoa. Vartalo ja ulkoinen olemus oli saanut toisilla tukevuutta, toisilla hintelyyttä, joku meistä käytti jo keppiä. Mutta kun siinä tervehdimme toisiamme ja arvuuttelimme, vieläkö tunnet vieläkö muistat, äänen kuuleminen ikään kuin herätti tuntemisen eloon ja muistikin alkoi toimimaan, ja nimi tuon tutun äänen takaa ikään kuin pulpahti esiin. Meillä oli hieno ilta, emme olisi malttaneet oikein pois lähteä, niin paljon oli muisteltavaa.
Jälkeenpäin palauttelin mieleeni Hyvä Paimen vertausta joka on talletettu Johanneksen evankeliumin 10 luvussa. Siinä puhutaan miten lampaat tuntevat hyvän paimenen nimenomaan äänestä.
” ja hän kutsuu omat lampaansa nimeltä ja vie heidät ulos. Ja laskettuaan kaikki omansa ulos hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, sillä ne tuntevat hänen äänensä.  Mutta vierasta ne eivät seuraa, vaan pakenevat häntä, koska eivät tunne vierasten ääntä. Tämän kuvauksen Jeesus puhui heille; mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hänen puheensa tarkoitti”.
Merkillinen vertaus jota opetuslapset eivät ymmärtäneet ja josta Juutalaiset saivat aikaan erimielisyyden.        Ei ihme että minäkään en ymmärrä kaikkea mitä tässä vertauksessa tarkoitetaan. Jeesus sanoo joka tapauksessa, että hän on sekä lammastarhan ovi että hyvä paimen. Uskovat ovat ilman muuta lampaita. Jotenkin tajuan nyt myös kuinka tarkkaan on mahdollista äänen perusteella tunnistaa toinen, tässä tapauksessa Hyvä Paimen.
Kesää on verrattu vähän laitumella oloon. Tarkatkaamme kuulemmeko hyvän paimenen äänen myös kesällä.

KAKSI ARTIKKELIA

13.05.2014 Seutu
Tänään tulin lukeneeksi kahta lehtiartikkelia joiden julkaisuajan välillä on tasan  75 vuotta. Molemmat käsittelevät samaa aihetta nimittäin alkoholin käyttöä ja sen tuomia häiriöitä ja ongelmia yhteiskunnassa. Molemmat artikkelit ovat mielestäni harvinaisen kantaa ottavia ja suorasukaisia. Saattavat jopa loukata jotakuta.

Tämän päivän kauppalehti kirjoittaa otsikolla “VIINA VIE,-PÄIHDEONGELMIA JOKA TOISESSA YRITYKSESSÄ” Siinä toimittaja Leena Laakso kertoo tutkimuksesta jossa selvitettiin yritysjohtajien käsityksiä alkoholihaittojen sekä niiden ehkäisyn merkityksestä työelämässä. Haastattelun teki TSN Gallup ja siihen vastasi 200 erikokoisten yritysten yritysjohtajaa. Kuusi kymmenestä yritysjohtajasta sanoo että omalla työpaikalla on merkittävästi päihteidenkäyttöön liittyviä sairaspoissaoloja. 91% oli sitä mieltä että Suomessa pitäisi panostaa nykyistä paljon enemmän alkoholihaittojen ennaltaehkäisyyn. Enemmistön mielestä Suomessa ei rajoiteta mitenkään kohtuuttomasti alkoholin saatavuutta ja käyttöä. Missään tapauksessa he eivät kaipaa ainakaan uusia vapautuksia alkoholin saatavuuteen. Eivätkä näe merkitykselliseksi että ruokakaupasta saisi olutta sunnuntaisin tai ravintoloiden aukioloaikoja pitenettäisiin.  Aniharva vastaajista haluaa itse ostaa olutta sunnuntaisin.

Maaliskuussa 1939 Viitasaaren Seutu lehdessä etusivulla  M.E.M. otsikoi aiheensa  ” KOHTUULLINEN VÄKIJUOMIEN KÄYTTÄMINEN ON TIE KOHTUUTTOMUUTEEN JA KURJUUTEEN”  Siinä hän päivitellessään alati kasvavaa juopottelua ja varsinkin nuorten altistumista alkoholipedon vaikutuksille kirjoittaa, ” Vanha ammoin haudattu kohtuullisen juomatavan ja mietojen juomien suosimisen henki on herätetty eloon,” ja tämän hän näkee olevan syy kohtuuttomuuteen ja kurjuuteen”. Hän sanoo että  nykyisen nuoren polven (1939) kohtalona on ollut joutua kasvamaan kaadetun kieltolain rauniolla josta  seurauksena väkijuomien käyttäminen on vuodesta vuoteen lisääntynyt. Nuoriso joutuu hänen mielestään vapaan alkoholitarjonnan kohteeksi ja saa vaikutelman väkijuomien käytölle suvaitsevaisesta mielensuunnasta.

Minkähän lainen mielensuunta alkoholinkäytön suvaitsevaisuuden suhteen on vallalla  tämän päivän Suomessa siitä voi itsekukin olla mitä mieltä tahansa. Kaivoin alkoholin keskikulutustilaston esiin. En löytänyt tilastoa vuodelta 1939. Ilmeisesti vasta v 1960 lähtien sitä on tilastoitu. Vuonna 1960 silloin kun itse elin parhainta nuoruuttani alkoholin kulutus oli (100% alkoholiksi muutettuna) reilusti vajaa 4 litraa henkilö. Liene ollut v 1939 jolloin M.E.M.kirjoitti juttunsa  jossain 2-3 ltr välillä.  Vuonna 2013 kulutus oli  n. 13 ltr/henkilö.

Alentunut kilpailukyky näivettää maamme vientiteollisuutta ja kansantuloa. Onkohan kukaan yrittänytkään laskea kuinka suuri vaikutus tähän on lisääntyneen kohtuullisen ja kohtuuttoman päihteidenkäytön mukanaan tuomilla ongelmilla.

TOTISTA TARINAA ASTALOISTA

03.05.2014 Seutu
Vapun jälkeen astui mediassa esiin sana astalo. Kyllähän kaikki valistuneet lukijat tietysti tietävät mitä tuo sana tarkoittaa. Siltä varalta että  sana olisi kuitenkin  jollekin tuntematon niin kerrottakoon että se on mihinkä tahansa tarkoitukseen tehty esine jota voidaan halutessa käyttää tilapäisenä lyömäaseena. Asia tuli tapetille kun poliisi takavarikoi mielenosoittajilta keppejä joita he pitivät astaloina, kun taas mielenosoittajat  selittivät niiden olevan käsilipputankoja. En ota tässä kiistassa kantaa  puoleen enkä toiseen.

Totean vain että vaikka sana kuulostaa uudelta asia on kuitenkin tunnettu jo kenties kuinkakin pitkään. Kaikkein tunnetuin astalo on tietenkin kaulin. Jo Pekka Puupää elokuvassa muistan kuinka Justiina käytti tyylikkäästi astaloa kun ei oikein ollut tyytyväinen Pekan ja Pätkän toilailuihin. Ja  juuri noista astalo kohtauksistako johtunee että Siiri Angerkoskesta joka esitti  Justiinaa  tuli minulle suosikkinäyttelijä. Ajoi kirkkaasti ohi Ansa Ikosen ja Tauno Palon.  Muita kotimaisissa elokuvissa  usein käytettyjä astaloita ovat olleet myös hiilihanko ja pesäpallomaila.

Aika on ajanut kotileipomisen  laskun myötä kaulimen ohi. Hiilihangon suosiokin on laskenut uunilämmityksen vähennyttyä. Olisi siis ikään kuin aukko tuotekehityksessä astaloiden kohdalla. Eivät kaikki jotka kenties muotonsa puolesta näyttäisivät astalolta siihen kuitenkaan sovellu. Ajatellaanpa esimerkiksi valkosipulipatonkia. Se olisi kaikin puolin sopivan muotoinen ja kokoinen mutta osoittautuu rakenteeltaan liian hapraaksi varsinaiseen astalointiin. Sateensuojaa on tiettävästi yritetty käyttää myös astalointivälineenä. Ei oikein hyvä sekään. Ainakin tulisi huolehtia etukäteen että suoja on kunnolla kasattu ja kiristysnauhan neppari huolella suljettu. Jos varjo on auki tai huolimattomasti  suljettu  se astaloinnin aikana rävähtää levälleen niin ilmanvastus muodostuu niin suureksi että astalointi jää yritykseksi.

Jotkut soittimet tai  soitinjäljitelmät voisivat hyvinkin toimia astaloina. Klarinetti  on hyvä esimerkki. Varsinkin jos mielenosoituskulkueessa on  mukana torvisoittokunta  niin siellä   klarinetiksi naamioitu pihlajakeppi menisi kyllä täydestä ilman että kukaan siihen kiinnittäisi huomiota. Itse tuossa pohdin että jos nyt täällä Viitasaarellakin joskus saataisiin aikaan suurmielenosoitus niin mukaan menisin ja jonkun astalon itselleni kehittäisin. Jos naamioituisi vaikkapa reportteriksi. Ei muuta kun kirpparilta vanha laatikkokamera roikkumaan kaulaan. Sitten olisi pitkähkö musta pussi jossa ennen kuljettivat kameran tukijalkoja. Sinne pussiin voisi sujauttaa vähän tukevammankn kepin. Sitten vaan paltonnapit  auki ja lierihattu takaraivolle vedettynä juoksemaan mielenosoituskulkueen rinnalla. Enpä usko että virkavalta tähän osaisi puuttua.

Että tämmöisiä käytännöllisiä ajatuksia heräsi astaloiden ja astaloinnin tiimoilta.